Suomen suurin kommunistisarjakuva

kansi-suomensuurinkommunistiJesse Matilainen: Suomen suurin kommunisti. Suuri Kurpitsa

Arvio: Tuomas Tiainen

”Oiva idea, kehnompi toteutus”, kuuluu usein julkilausuttu näkemys, kun keskustellaan kaikkein vasemmaisimman laidan puna-aatteista. Niin, lopultahan häviäjiä ovat he, joilla ei ole valtaa vaikuttaa kohtaloihinsa. Historian mainingit heittelevät ihmistä kuin hylkytavaraa, eikä katkerassa lopussa voi voi luottaa tovereihin tai aina itse aatteeseenkaan. 

Tätä hyvien aikeiden ja raadolliseksi eskaloituvan realismin suhdetta käsittelee Jesse Matilainen, jonka sarjakuvakirja Suomen suurin kommunisti kertoo vuoden 1918 sisällissodan jälkeen Neuvostoliittoon paenneiden punaisten kohtaloista sekä heidän yrityksistään aikaansaada vallankumous taakse jääneessä kotimaassa. Hyvin valittu ja mielenkiintoinen aihe sarjakuvalle näin valtion satavuotisjuhlallisuusvuonna. Kyseessä on kunnianhimoinen ja perusteellisesti pohjustettu mutta harmillisen vetelästi viimeistelty sarjakuva.

Punashakkia

Jesse Matilaisen (s. 1984) rohkeutta ei käy kiistäminen. Vuosikymmenien takaisten tapahtumien lähteet ovat vaillinaisia, ristiriitaisia tai epäluotettavia, ja todellisiin henkilöihin perustuvia hahmoja on iso liuta. Tarinan käänteissä on eittämättä ollut työläs penkominen ja parsiminen. Vapauksia on pitänyt pakostakin ottaa. Silti esipuheen johdannoksi kirjoitettu ”Tämä tarina ei ole totta, mutta se voisi olla” tuntuu melkeinpä vähättelyltä. Pyrkimys autenttisuuteen kyllä välittyy niin itse sarjakuvasta kuin loppuun kootusta tekoprosessia valottavasta selvityksestäkin. 

Pyrkimys autenttisuuteen kyllä välittyy niin itse sarjakuvasta kuin
loppuun kootusta tekoprosessia valottavasta selvityksestäkin. 

Keskeisistä henkilöhahmoista tunnetuin on Terijoen nukkehallituksen johtohahmo Otto Wille Kuusinen. Raivoisasti puna-aatetta puskeva poliitikko lienee juuri otsikon mainitsema Suomen suurin kommunisti. Muita keskeisiä henkilöitä ovat myöhemmin Kansan Uutisissa kannuksensa ansainnut Arvo ”Poika” Tuominen, agitaattori Hanna Malm sekä SDP:n radikaaliin ”siltasaarelaissiipeen” kuulunut Yrjö Sirola

Kahteen neljän luvun kokonaisuuteen jaetun kirjan ensimmäinen osa kuvaa vuosia sisällissodasta Leninin kuolemaan ja toinen osa ajanjaksoa Lapuan liikkeen noususta talvisotaan. Sisällissodan keväästä alkava tarina seuraa, kuinka valkoista terroria Neuvostoliittoon pakenevat punaiset perustavat itänaapurin puolella Suomen Kommunistisen Puolueen.

Tavoitteena on ei enempää tai vähempää kuin vallankumous Suomessa. Punaista valtiovaltaa ei kuitenkaan tule, ja rivit rakoilevat ulkoisen paineen ja sisäisten riitojen vuoksi. Unelmat tasa-arvoisesta yhteiskunnasta sortuvat rajan kummallakin puolen.

suomensuurinkommunisti2

Tavoitteena on ei enempää tai vähempää 
kuin vallankumous Suomessa.

1930-luvun edetessä Josif Stalin ulottaa puhdistukset suomalaiskommunisteihin. Vainoharhainen diktaattori pitää jopa rajalle muilutettuja vasemmistolaisia lännen vakoojina, ja terrorismista epäillyt saatetaan tuomita kuolemaan, pakkotyöhön tai vankileireille ilman kunnollista oikeudenkäyntiä. Kuusinen itse on poikkeus. Hän säilyttää asemansa Stalinin kuoleman jälkeenkin. Arvo Tuominen tekee myöhemmin irtioton kommunismista ja pitkän uran lehtimiehenä ja sosiaalidemokraattina. Monen kohtalo on karumpi ja usean loppu yhä hämärän peitossa. 

Itsekritiikin paikka

Suomen suurimmassa kommunistissa olisi ollut ainesta johonkin suureen, mutta lopulta lukukokemus on kovin ristiriitainen. Sarjakuvaan on selvästikin käytetty suuri määrä työtunteja, ja taustatutkimus on tehty perusteellisesti. Olisi kuitenkin ollut hyvä rauhassa kypsytellen työstää se täysosuma, josta saadaan nyt vain kalvakka aavistus. On jokseenkin kummallista, että laatukustantamo Suuri Kurpitsa julkaisee teoksen, jota olisi selkeästi voinut jäntevöittää näkemyksellisellä editoinnilla ja uudelleenkirjoituttamisella.  

Kitkerän pettymyksen aiheuttaa myös kuvallinen tyyli. Matilainen ei tältä osin lunasta niitä lupauksia, joita tekijän ilmeinen lahjakkuus ja esikoisalbumi Lohikäärmeen kaupunkikin (Suuri Kurpitsa, 2014) vihjaisivat. Kokonaisuus tuntuu hämmentävän hutiloidulta. Ihmishahmot ovat erityisen tankeita, eikä henkilöitä ole aina helppo erottaa toisistaan. Tämä uhkaa viedä lukukokemukselta terän ja latistaa painavaa asiaa. 

suomensuurinkommunisti1

Tämä on sikälikin harmillista, että Matilaisen blogissaan esittelemät kirjaan kaavailemansa kuvitustyylit olivat kaikki huomattavasti miellyttävämpiä vaihtoehtoja kuin valittu huolimaton mustavalkokuvitus ja kommunistinpunaisen tehostevärin väkinäinen käyttö. Ounastelen, että syynä on yksinkertaisesti ollut urakan mittavuus ja kenties kiirekin. 

En voi välttää tunnetta siitä, että tämä kaikki kirpaisee pitkäaikaista ja uskollista Kurpitsa-fania nyt ihan henkilökohtaisesti. Vuosien aikana olen hankkinut omaksi kategorisesti jok'ikisen julkaisun. En muista koskaan olleeni hankintoihin pettynyt. Ja jos joskus en olekaan välittänyt jostain teoksesta sen kummemmin, olen aina ymmärtänyt, miksi se on julkaistu. Nyt en ymmärrä. Kurpitsa-koneiston läpi on päässyt puolivalmis tuote, raakasarjakuva.

Julkaistu aiemmin Sarjainfo-lehdessä 1/2017. Tilaa Sarjainfo täältä.