puupaahattu-web-miniPuupäähattu-palkinto 2019

Puupäähattu-palkinnon jako elämäntyöstä sarjakuvan parissa Kansalliskirjastolla torstaina 17.1.2019.

Lisätietoa täällä...

Muiston pysyvyys – Sisaret 1918 kertoo naisten tositarinoita sisällissodasta

Sisaret 1918 kansi web sarjakuvaReetta Laitinen (toim.): Sisaret 1918. Arktinen Banaani

Arvio: Heikki Jokinen

"Kova nälkä että silmiä himmentää. Vankilan herrat papit sairaanhoitajat ja sotilasherroja katselee kun meille jaetaan tämä kourallinen ruohoa. Nauravat ja nostavat niskojaan kun moitimme ruokiamme sanovat oma syynne roistot."

Näin kirjoitti vankileirillä Työväen kalenterinsa lehdille 7. kesäkuuta 1918 isoisäni Heikki Jokinen.

"Tänään kävi pappi meitä haukkumassa. Lauloi ensin sitten saarnasi. Sanoi meitä punikeiksi olemme hävittäneet Suomen. Kaikki on meidän syy", hän jatkoi 9. kesäkuuta 1918.

Todellisuus leireillä oli lohduton: "Kuoli nälkään 19 miestä surkeeta on katsella", isoisäni kirjoitti 28. kesäkuuta 1918.

Vuosi 1918 ei häviä Suomen kansan aikakirjoista. Se jätti ylisukupolvisen, syvän ja pitkään märkivän jäljen. Erhe oli niin suuri ja murhe niin mittava, ettei sitä pidäkään unohtaa. Tarvitsemme muistoja, niiden avointa käsittelyä ja tuntemista. Tarvitsemme monia ja monenlaisia muistoja.

Aloitin kouluni Tampereella 1960-luvulla. Vaikka en sitä koulupoikana vielä oikein ymmärtänytkään, virallisen totuuden ja kaupunkilaisten kollektiivisen muistin välillä aukeni ammottava kuilu.

Koulukirjat, opettajat saati paikallinen valtalehti eivät tuolloin kertoneet siitä vuodesta 1918, jonka hyvin monet tamperelaiset tiesivät. Niillä oli omat tarinansa, joihin rautatieaseman makasiinien joukkoteloituspaikka tai punaisten naiskaartilaisten kohtalo eivät kuuluneet.

Sisaret 1918 Emmi Nieminen Sarjainfo

Emmi Nieminen

Kymmenen tarinaa

Nyt, sata vuotta myöhemmin, kansallisen traumamme käsittely tutkimuksessa ja taiteessa on jo saanut uusia kaivattuja sävyjä ja näkökulmia. Ensimmäisen tasavallan aikana kansakunnalle pakotettu vapaussotamyytti alkoi kaatua jo 1960-luvulla. Jatkosodan jälkeen lailliseen toimintaan lopultakin päästettyjen kommunistien vahvasti esiintuoma jyrkkä luokkasota-näkökulma on jo sekin hiipunut.

Viimeinkin voin lukea sellaisia kirjoja, joita olisin halunnut lukea jo menneinä vuosikymmeninä: historialliseen todenmukaisuuteen kiihkotta pyrkiviä tutkimuksia. Niitä ilmestyy nykyään useita, ja hyvä niin.

Sama koskee taidetta. Lapsuuteni kansakoulun oheislukemisto, Aarno Karimon Kumpujen yöstä, on onneksi jo vaipunut hämärän maille. Sen sijaan on tullut useita aidosti pohtivia elokuvia ja romaaneja – ja nyt mielenkiintoinen sarjakuvakin.

Reetta Laitisen toimittama Sisaret 1918 kertoo kymmenen omakohtaista tarinaa vuodelta 1918. Kaikki kertojat ovat naisia. Heistä seitsemän tarina on etsitty vasemmistoperinnettä keräävästä Kansan Arkistosta ja kolme Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran valkoisen puolen muistoista.

Kullakin tarinalla on eri piirtäjä. He ovat Warda AhmedMari AhokoivuAinur ElmgrenAnnukka LeppänenReetta NiemensivuEmmi NieminenElina OvaskainenHannele RichertAino Sutinen ja Tiitu Takalo.

Sisaret 1918 Elina Ovaskainen Sarjainfo

Elina Ovaskainen

Esiliina pelastaa hengen

Tutkija Tiina Lintunen on perehtynyt valkoisen propagandan vuoden 1918 punaisista naisista luomaan kuvaan. Lintusen mukaan naiset luokiteltiin kolminkertaisiksi maanpettureiksi. He olivat osallistuneet vallankaappaukseen ja tarttumalla aseisiin hylänneet naiselle kuuluvan aseman ja naiseutensa. Lisäksi he olivat suhteissa venäläisten kanssa, mikä vaaransi rodun puhtauden.

Näitä määritelmiä näkyy kirjan punaisten naisten muistelmissa. Annukka Leppäsen piirtämässä ”Martta”-jaksossa muistellaan, kuinka lyhyeksi leikatut hiukset estivät työn saamisen. Ainur Elmgrenin ”Hulda”-jaksossa esiliinan hankkiminen pelastaa punakaartilaisnaisen.

Kirjan tarinat ovat syvästi inhimillisiä, yksilön kokemuksen tasolla. Sodan julmuuden ja koston sattumanvaraisuus näkyvät.

Tiitu Takalon piirtämä ”Ida”-jakso kertoo Tampereen naiskomppanian tarinan kautta jotakin oleellista Suomen sisällissodan luonteesta: sitä kävivät amatöörit. Innostus ei tuonut voittoa.

Sen toivat omalta isolta osaltaan maahan saapuneet vieraat suurvallan sotilaat, saksalaiset. ”Hulda”-jaksossa he sodan ammattilaisina murtavat helposti punaisten joukot.

Reetta Laitisen tasapainoinen esipuhe ja pätevät historialliset pikakatsaukset jokaisen kymmenen sarjakuvan alussa paikantavat henkilökohtaiset muistot osaksi koko sodan kulkua.

Sisaret 1918 Ainur Elmgren sarjainfo

Ainur Elmgren

Ihmisen tasolla

Kukin taitelija piirtää omalla tyylillään. Kirjaan ei ole haettu pakotettua visuaalista yhtenäisyyttä. Tekstien alkuperä (todelliset kertomukset tapahtuneesta) luo tietysti puitteet ja painottaa kuvakerronnankin realistisuutta.

Kaikki tarinat onnistuvat omalla yksilöllisellä tavallaan löytämään ihmisen tason. Niiden naiset ovat todellisia, heillä on omat tunteensa ja toiveensa, oma uskonsa ja oma maailmankuvansa. He ovat itsenäisiä toimijoita, eivät vain tapahtumien kohteita.

Warda Ahmedin ”Ida”-jakso kertoo sodan kokemisesta lapsen näkökulmasta. Vastakkainasettelun kohtaamista ei ole helppo ymmärtää ja hiekkakuopalta paljastuu mustikoita poimiville lapsille teloitettujen ruumiita. Nämä kaikki jättävät jälkensä, niin lapseen kuin koko yhteiskuntaammekin.

Sisaret 1918 ei ole sisällissodan koko kuva, eikä se siihen pyrikään. Se on kuitenkin inhimillistä kokemusta korostava teos ja siksi tervetullut palanen siihen palapeliin, josta koostuu vuotemme 1918 monisärmäinen kuva.

Julkaistu aiemmin Sarjainfossa 2/2018. Tilaa Sarjainfo täältä.