Sarjainfon uutiset

Sarjakuvakäsikirjoittaja Pauli Kalliolle Pirkanmaan taidetoimikunnan Kulttuuripalkinto

"Pirkanmaan taidetoimikunta on myöntänyt

Kulttuuritekopalkinnon

sarjakuvataiteilija Pauli Kalliolle ja hänen Suuri Kurpitsa -sarjakuvaseuralleen

tunnustuksena 30 vuoden ansiokkaasta myös pirkanmaalaista sarjakuvaa edistäneestä työstä taiteenalalla, joka vasta nyt alkaa yleisemmin saada maassamme ansaitsemaansa arvostusta.

Palkitsemisperustelut: Sarjakuva on vasta nyt viettäessään 100-vuotisjuhlavuottaan saamassa sitä arvostusta, mikä sille omalakisena taiteenalana kuuluu. Sehän on ollut lähes lapsipuolen asemassa, vaikka sitä ei sentään ole pitkään aikaan pidetty pelkkänä lastenkulttuurina. Myös sarjakuvan asemaa valtion taidehallinnossa on korkealta taholta luvattu nyt parantaa, kun se ei ole toistaiseksi oikein löytänyt soveltuvaa paikkaansa eri taiteenalojen kirjossa.

Pirkanmaan taidetoimikunta on seurannut ilolla maakunnan aktiivista sarjakuvataiteeseen liittyvää toimintaa ja sen jatkuvaa vahvistumista. Yhtenä keskeisimpänä vaikuttajana tässä työssä on toiminut sarjakuvataiteilija Pauli Kallio, joka on Suuri kurpitsa -seuransa kautta 30 vuoden kuluessa julkaissut jo harvinaisen määrän sarjakuvajulkaisuja. Pelkästään kuluvana syksynäkin niitä julkaistiin neljä. Kallion panos on ollut tärkeä koko ajan myös Tampere kuplii -tapahtumassa ja hänen monitaiteellinen aktiivisuutensa on ulottunut myös sarjakuvan ulkopuolelle.

Tärkeänä osana Kallion ja Suuren Kurpitsan albumituotannossa ovat olleet pirkanmaalaiset sarjakuvataiteilijat, joten hänen merkityksenä maakunnan sarjakuvalle on kiistaton, mitä Pirkanmaan taidetoimikunta on halunnut erityisesti korostaa tällä tunnustuksella."