puupaahattu-web-miniPuupäähattu 2018

Suomen sarjakuvaseura on päättänyt 16.1. myöntää vuoden 2018 Puupäähattu-palkinnon pitkän linjan sarjakuvataiteilijalle ja kuvittajalle, Martti Sirolalle (s. 1947). Samalla myönnettiin kaksi sarjakuvaneuvoksen arvonimeä, Timo Ronkaiselle ja Ilkka U. Pesämaalle

Lue lisää Puupäähattu-palkinnosta.

Lue lisää sarjakuvaneuvoksista.

Näyttely voittajan töistä on esillä Café Rotundassa Kansalliskirjaston alakerrassa 16.1.–9.3.2018.

Sarjainfon uutiset

Uusi sarjakuvatapahtuma Suomeen: Oulun sarjakuvapäivät 9.–10.11.2012

Oulun sarjakuvaseura järjestää ensimmäiset Oulun sarjakuvapäivät tämän vuoden marraskuussa. Tapahtumien keskipisteenä on Oulun keskustassa oleva Kulttuuritalo Valve ja sen näyttelytila Valvegalleria, jossa on esille oululaista sarjakuvaa ja Päivälehden museon kiertonäyttely satavuotisesta sarjakuvasta koko marraskuun ajan.

Valveen ohjelmassa on luvassa luentoja ja keskustelutilaisuuksia sekä sarjakuvamyyntiä. Lisäksi Oulun taidekoululla on esillä sarjakuvan tekemiseen keskittyvä näyttely. Taidekoululla järjestetään myös työpajoja ja opetustuokioita. Tapahtumaan etsitään lisää vapaaehtoisia järjestäjiä.

Lisätietoja tapahtumasta voi vuoden myötä lukea Ruutukaavasta: http://www.ruutukaava.com/sarjakuvapaivat/