Sivuilla ajankohtaisia tapahtumia – www.sarjakuvakeskus.fi
Sarjakuvakeskus on keväällä 2008 Helsinkiin perustettu sarjakuva-alan monitoimikeskus, jossa toimivat Suomen sarjakuvaseura ry, Suomalainen sarjakuva 100 vuotta -projekti, sarjakuvakauppa, opetustilat, galleria sekä kahvio. Arabianrantaan Kalliosta kesällä 2010 muuttanut keskus on vakiintunut suomalaisen sarjakuvakentän tärkeäksi kohtaamispaikaksi. Uusissa tiloissa on 450 m² pinta-alaa kahdessa kerroksessa ja erilliset kokous-, toimisto-, kauppa- ja koulutustilat. Toiminnassa ollaan aina avoimia uusille ideoille.
Keskuksella järjestetään muun muassa alan kursseja aikuisille ja lapsille. Sarjakuvaopetusta on aloittelijoista ammattilaistasolle asti. Sarjakuvan tekemistä opitaan eri lähtökohdista, inspiraatiosta käsikirjoituksen ja toteutuksen kautta julkaisukanaviin. Pidempien kurssien rinnalla on lyhyempiä kokonaisuuksia ja ilmaisia työpajoja, esimerkiksi viikottaiset nuortenpajat ja joka kuun viimeisenä lauantaina pidettävä Lastenlauantai. Kursseja voi myös tilata muualle ja Sarjakuvakeskuksella on hyvä suomalaisten sarjakuvaopettajien kontaktiverkosto.

Kuvitus: Aino Sutinen
Keskus toimii tapahtumapisteenä erilaisille alan tapahtumille julkaisutilaisuuksista sarjakuvahuutokauppoihin. Galleria pitää näyttelyitä ja tilan voi vuokrata näyttelykäyttöön. Joka kuun viimeisenä lauantaina keskuksella on paljon avointa ohjelmaa Sarjislauantain muodossa - siinä yhdistyvät Lasten lauantai, sarjakuvakirpputori sekä teemoitettua ohjelmaa.
Sarjakuvakeskus on itsenäinen kulttuurikeskus. Monimuotoiset projektit sekä keskuksella työskentelevän henkilökunnan asiantuntemus ja suhteet mahdollistavat myös paljon kansainvälistä toimintaa. Yhteistyö Helsingin sarjakuvafestivaalien ja muiden koti- ja ulkomaisten sarjakuva-alan tapahtumien kanssa on toiminnan tärkeä osa.
Sarjakuvakeskus on reilun kahden vuoden aikana otettu hyvin vastaan alan harrastajien ja tavallisten helsinkiläisten toimesta. Helsinkiläinen media palkitsi Sarjakuvakeskuksen sen ensimmäisenä toimintavuotena kahdesti, Unelmien Helsinki (Nyt-liite ja Radio Helsinki) sekä Kultainen penaali (Ylioppilaslehti) -palkinnoilla. Lisäksi useat Sarjakuvakeskuksen kautta toteutetut projektit ovat saaneet palkintoja ja kiitosta Suomessa ja ulkomailla.
Sarjakuvakeskuksen logokilpailun voitti Kari Markkanen, joka teki erilaisia logoversioita.

