2000: Jussi "Juba" Tuomola

2000_kuva1.gifViime vuosikymmenen loppupuolella virisi valtava ihmissuhdesarjakuvabuumi, joka ei ole vieläkään laantunut. Muun muassa Pauli Kallion Kramppeja ja nyrjähdyksiä, Sillantaus-Gylling-Rossen Naisen kanssa ja Maria Björklundin Kaksin ovat käsitelleet teemaa, joka ei koskaan ehdy – parisuhdetta. Jussi “Juba” Tuomolan Viivi ja Wagner lisää asetelmaan yhden tason lisää.

Kuten Juba on korostanut useissa haastatteluissa, Wagner ei suinkaan ole mies vaan sika. Tiedostavan naisen ja särmikkään sian suhde antaa mahdollisuuden hyvin monenlaisiin asetelmiin. Niiden hauskuus ei ole niinkään loppuvitsissä vaan herkullisessa tilanteessa. Näin Juba on onnistunut välttämään perinteisen sanomalehtisarjakuvan sudenkuopan, pakonomaisen tarpeen vääntää väkinäinen vitsi loppuun. Vaikka pääosassa onkin possun ja nuoren naisen suhde, sarjan maailma mahdollistaa hyvin monenlaista huumoria. Underground-sarjakuvan perinteestä ponnistava Juba hallitsee niin sarjakuvan konventioilla leikkivän metasarjakuvan, piikikkään satiirin kuin perinteisen pieruhuumorinkin.

Juban ura ei kuitenkaan ole kiteytettävissä vain Viiviin ja Wagneriin. Hän kuuluu niihin suomalaisen sarjakuvan rautaisiin ammattilaisiin, jotka osaavat räätälöidä tarinan foorumin mukaan. Tuottelias ja monipuolinen Juba on tehnyt niin kaupallisia kuin epäkaupallisiakin sarjakuvia 80-luvun alusta lähtien. Hänen sarjakuviaan on julkaistu vuosien mittaan lukuisissa eri kotimaisissa sarjakuvalehdissä ja aikakauslehdissä (mm. Kannus, Suomen Mad ja Pahkasika). Lisäksi Juban sarjakuvia on julkaistu mm. Ranskassa, Saksassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa.

Viivin ja Wagnerin ilmestyminen Helsingin Sanomien sarjakuvasivuille vuonna 1997 nosti miehen suosion kuitenkin ennennäkemättömiin mittoihin. Mikä sitten on syy Juban suosioon? Lyhyesti: tilannetajun yhdistyminen rönsyilevään mielikuvitukseen. Sarjakuvassa, kuten kaikilla muillakin taiteen ja populaarikulttuurin osa-alueilla, on oleellista kyetä luomaan jotain omintakeista. Juban tuotanto ja Viivi ja Wagner sen kristallisoitumana on tästä hyvä esimerkki. Hyvä sarjakuva on oma pieni maailmankaikkeutensa, jossa pätevät taiteilijan itsensä määrittämät säännöt ja lainalaisuudet. Viivin ja Wagnerin maailma mahdollistaa hyvin surrealistisia, mutta myös niitä todentuntuisuudessaan miltei pelottavia hetkiä. Välillä lukija havahtuu varmaan uskoon: “Kotiimme on asennettu Wagner-kamera, se mies ei ole voinut keksiä tätä!”

2000_kuva2.gif