keskiviikko, syyskuu 08, 2010
   
Teksti
Kirjaudu

Nordicomics.info – uutta pohjoismaista sarjakuvaa

ncNORDICOMICS.INFO – uutta pohjoismaista sarjakuvaa

Sarjakuvakeskuksen elokuun näyttelynä (4.8-29.8.2009) on uuden pohjoismaisen sarjakuvan katselmus. Mukana on taiteilijoita Norjasta, Tanskasta, Ruotsista ja Suomesta. Näyttely luo katsauksen tämän hetkiseen tilanteeseen, nuorten tekijöiden kautta.

Mikä pohjoismaita yhdistää, voiko pohjoismaisesta sarjakuvasta puhua? Kaikissa pohjoismaissa on nähtävissä samoja piirteitä. Uusia kustantamoita ja tekijöitä tulee jatkuvasti. Kenttä on aktiivinen ja kansainvälinen kaikkialla ja monenlaista toimintaa löytyy. Kuitenkin tekijät jäävät usein tuntemattomiksi oman maan ulkopuolella.

Näyttelyn avajaiset järjestetään taiteiden yönä 21.8.2009 kello 18-20. Tällöin tavattavissa taiteilijoita ja projektin työntekijöitä.

Näyttelyn lisäksi Sarjakuvakeskuksella järjestetään kaksiviikkoinen työpaja, jossa tutkitaan pohjoismaista sarjakuvaa. Osa näyttelyn taiteilijoista ottaa tähän osaa ja tekee työpajan aikana aihetta koskevan lehden.

Näyttely jatkaa Helsingistä matkaa ympäri pohjoismaita ja sen yhteydessä on tarkoitus järjestää erilaista toimintaa. Projektille haetaan syksyllä jatkoa, jolloin tarkoituksena on saada mukaan myös Viro ja Islanti.

Helsingissä ovat esillä Emelie Östergren, Joanna Hellgren, Kolbeinn Karlsson, Rui Tenreiro, Martin Ernstsen, Bendik Kaltenborn, Anna Sailamaa, Kaisa Leka, Jyrki Nissinen, Simon Bukhave ja Christian Skovgaard.

Tarkemmat taiteilijaesittelyt löytyvät osoitteesta http://nordicomics.info tai tekijöiden omilta sivuilta.

Näyttelyyn ja työpajoihin on saatu tukea Pohjoismaiselta kulttuuripisteeltä (http://kknord.org)

Sarjakuvakeskus on avoinna
ti-pe 11-19
la 10-16

Lisätietoja:

Mari Ahokoivu, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Kalle Hakkola, Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
+358503447615

Sarjakuvakeskus
Kolmas Linja 17
00530 Helsinki
Finland

RUOTSI
Emelie Östergren - http://www.emelieostergren.se/
Joanna Hellgren - http://www.joannahellgren.com/
Kolbeinn Karlsson - http://pappacomics.blogspot.com/

NORJA
Rui Tenreiro - http://www.theculturefront.com/
Martin Ernstsen - http://www.martinernstsen.com
Bendik Kaltenborn - http://www.benkalt.no/

SUOMI
Anna Sailamaa - http://www.huudahuuda.com/html/tekijat.html#Sailamaa
Kaisa Leka - http://kaisaleka.blogspot.com/
Jyrki Nissinen - http://www.happyhorsecomics.com/jyrki/

TANSKA
Simon Bukhave - http://www.simonbukhave.dk/
Christian Skovgaard - http://abenmaler.dk/selvtaegt.html

Puupäät

puupaa.png

Suomen sarjakuvaseura ry on vuodesta 1972 lähtien jakanut arvostetuinta suomalaiselle sarjakuvantekijälle annettavaa palkintoa, Puupäähattu-palkintoa. Nimensä ja muotonsa se on saanut Ola Fogelberginklassisen sarjakuvahahmon Pekka Puupään päähineen mukaan. Palkinto on tähän mennessä myönnetty seuraaville tekijöille (suluissa tekijän tärkeimmän sarjakuvan nimi):

2010 Tiina Pystynen

2009 Ville Ranta
2008 Juho Juntunen
2007 Marko Turunen
2006 Ilkka Heilä (B. Virtanen)
2005 Jii Roikonen (Jasso-kissa)
2004 Timo Aarniala
2003 Katja Tukianen
2002 Petri Hiltunen (Praedor, Väinämöisen paluu)
2001 Jukka Tilsa
2000 Jussi "Juba" Tuomola (Viivi ja Wagner)
1999 Kati Kovàcs

1998 Pauli Heikkilä ja Markku Paretskoi (Vanhat herrat)
1997 Matti Hagelberg
1996 Egon Meuronen ja Olavi Vikainen
1995 Pentti Otsamo
1994 Pauli Kallio (Kramppeja ja Nyrjähdyksiä)
1993 Riitta Uusitalo (Nasu, Tipu Laitinen)
1992 Jyrki "Jykä" Paavola ja Risto "Rike" Nurisalo
1991 Kivi Larmola
1990 Touko Laaksonen alias Tom of Finland (Kake, Mike)

1989 Timo Mäkelä (Peikkonen, Häjyt)
1988 Usko Laukkanen
1984 Kari Suomalainen (Wälskärin kertomuksia)
1983 Jorma Pitkänen (Näkymätön Viänänen)
1982 Erkki Tanttu (Rymy-Eetu)
1981 Mauri Kunnas
1980 Tove ja Lars Jansson (Muumi)

1979 Veli-Pekka Alare (Pekko)
1978 Tarmo Koivisto (Mämmilä)
1975 Asmo Alho (Kieku ja Kaiku)
1973 Veikko Savolainen (Joonas)

1972 Toto Fogelberg-Kaila (Pekka Puupää)

Kirjautuminen