Paratiisisarja - Ville Ranta

Aatami herää paratiisista ja löytää viereltään Eevan. Seksin ilot avautuvat maailman ensimmäiselle pariskunnalle hetkissä, mutta samalla löytyy myös syyllisyys. Hyvän ja pahan ero jää pariskunnalle hämäräksi, vaikka he pääsevätkin maistamaan kiellettyä hedelmää. Syntiinlankeemus tapahtuu ilman, että kukaan varsin mitään oppii. Kokonaisuus on kuvitettu Rannan ekspressionismin kanssa flirttailevalla, vaivattoman luontevalla vesiväritekniikalla.
Raamatun tarinoiden sovittaminen vetäväksi tarinaksi on temppu sinänsä. Raamatun tulkinta taiteen kautta on toki arvokasta, koska niin moni länsimaisen kulttuurin piirre pohjaa siihen. Silti järjen etsiminen kristittyjen – tai oikeastaan kenen tahansa muunkaan – pyhästä kirjasta on kolmiyhteyden muotoisen palikan hakkamista suorakulmaiseen reikään: ehkä hauskaa terapiaa, mutta lopulta mahdoton tehtävä.
Rannalla näyttää kuitenkin olevan hauskaa Raamatun kertomusten parissa. Paratiisisarja on jossain anteeksipyynnön ja satiirin välissä. Teos sovittaa Raamatun harhaisesta Genesiksestä jonkinlaisen toimivan draaman viattomista ihmisistä, pöhköistä Taivaan airuista ja mustasukkaisesta Jumalasta.
Rannalle on turhaan soviteltu erilaisia ”vakavan” taiteilijan viittoja tai tekotaiteellisen pönöttäjän hattuja. Molemmat yritykset on tuhoon tuomittuja, koska vaikuttaa siltä, että lopulta Ranta on sisimmässään humoristi. Esimerkiksi sovitus Paratiisisarjasta voisi hyvinkin pyöriä jonkin tavallista edistyksellisemmän pikkukylän kesäteatterin ohjelmistossa. Aatami ja Teema naivat kuin kanit Paratiisissa ja kohkaavat hysteerisenä tietämättömyydessään samalla, kun Muumi-kirjojen mörön näköinen Jumala ärähtelee pettyneenä luomustensa oikuille. Historian kuuluisimmasta tragediasta tulee farssi.
Kun yritin löytää vertailukohtaa Rannalle suomalaisen sarjakuvan historiasta, tein merkillisen havainnon. Ryhdyin listaamaan Rannan ominaispiirteitä taiteilijana. Äkkiväärä huumorintaju. Tausta jossain kaukana Etelä-Suomesta. Päältä mutkaton mutta tarkemmin katsottuna kompleksinen suhtautuminen seksuaalisuuteen. Ilkikurinen, mutta etäisen kunnioittava suhde uskontoon. Mittava sarjakuvatuotanto. Lopulta kokonaiskuva näytti selkeältä ja minulle jäi vain vääjäämätön johtopäätös: Ville Ranta on oman sukupolvensa Jope Pitkänen. Siinä missä Jope on traaginen humoristi, Ranta on humoristinen traagikko.

OTTO SINISALO