Häiritsevät korukuviot – Lars Jansson jatkoi sisarensa Toven työtä eikä päässyt sitä pakoon aikakoneellakaan

lars jansson 1

Teksti: Ville Hänninen

Tove Janssonin novelli ”Sarjakuvapiirtäjä” (kokoelmassa Nukkekaappi, 1978) kuvaa piirtäjää, joka hyppää toisen nahkoihin. Taiteilija Allington on lakannut tekemästä suosittua Blubby-sarjakuvaansa vuosien jälkeen ja kadonnut jäljettömiin. Samuel Stein jatkaa hänen työtään, ja Allington tutustuu hänen työtapoihinsa ja persoonaansa.

Tove Jansson ei tehnyt toisen luomusta vaan kehitti omansa. Hänen kuitenkin piti mukautua sanomalehtisarjakuvateollisuuteen. Tove oli paitsi Stein myös Allington: Lars Jansson korvasi sisarensa seitsenvuotisen sopimuksen jälkeen.

Toven ensimmäinen Muumipeikko-sarjakuva ilmestyi vuonna 1954, ja hän jatkoi sarjan piirtämistä vuoteen 1959. Lars oli jo sinä aikana kääntänyt sarjakuvan ruotsinkieliset puhekuplat englanniksi ja vuodesta 1957 myös avustanut käsikirjoituksissa. Kun Muumipeikko-sarjakuva uhkasi siirtyä vieraisiin käsiin, Lars otti sen kontolleen ja piirsi sarjaa viisitoista vuotta, vuoteen 1975. Kaikkiaan Larsilta syntyi 52 pitkää sarjakuvatarinaa. 

Novellin pohjalta on esitetty tulkintoja, että Tove Jansson olisi suhtautunut sarjakuvavaiheeseensa kovin vastenmielisesti. Hän oli toki taiteilijasielu, joten kurinalaisuus ja toiste varmasti alkoivat häiritä.

Yhtä lailla voi todeta, että ”Sarjakuvapiirtäjä” on eksistentialistinen novelli. Mitä Jansson kirjoittaa huoneen tapahtumista, piirtäjän työnkuvasta ja Allingtonin väsymisestä, tarjoaa tilaa laajemmille tulkinnoille esimerkiksi nykyaikaisesta työelämästä ja sisäisestä kurista.

Toimeksiantajan ja käyttötaiteilijan suhteesta Jansson kirjoittaa:

Teidän täytyy muistaa, Fried sanoi, teidän täytyy koko ajan pitää mielessänne että jännityksen on noustava. Teillä on kolmen tai neljän kuvan sarja, hätätilassa viiden mutta ei mielellään. Hyvä. Ensimmäisessä te laukaisette edellisen päivän jännityksen. Kuva, ratkaisu, peli voi jatkua. Te rakennatte uuden jännityksen kuvassa kaksi ja vahvistatte sitä kolmannessa ja niin edelleen. Olen sanonut sen teille. Te olette hyvä mutta te syvennytte liikaa yksityiskohtiin, kommentteihin, korukuvioihin, jotka häiritsevät punaista lankaa. Sen pitää olla suora, yksinkertainen ja kulkea kohti huippua, kliimaksia, ymmärrättehän.

Te syvennytte liikaa yksityiskohtiin. Ilmaisu on oireellinen, sillä Tove Janssonin Muumipeikko-sarjakuvassakin yksityiskohdat olivat kaikki kaikessa. Koristelut, muka turhat, rakensivat dramaturgiaa, ja ilman niitä sarja olisi ollut yksi kymmenien samanlaisten joukossa.

Kiinnostavaa ”Sarjakuvapiirtäjässä” on sekin, että Tove ei kuvaa vain omia kokemuksiaan. Novelli selvästi sekoittaa hänen ja Larsin ajatuksia. Toven osalta hyppyä kansainväliseen sarjakuvateollisuuteen, Larsin osalta välttämättömyyttä mukautua edeltäjänsä viivaan ja kerrontaan.

lars jansson 2

Esimiehen Friedin moittimat liiat kommentit ja korukuviot olivat Toven luomus. Lars mukautui niihin ja alkoi piirtää omiaan. Asetelma oli kuitenkin vaikea. Sisko oli luonut raamit (tässä tapauksessa myös kirjaimellisesti), eikä niistä voinut tuolloinkaan ylenmäärin poiketa.

Silti Larsilla oli oma tyyli. Se ei näkynyt niinkään piirroksissa kuin tarinoissa. Hän käytti runsaasti brittiläistyyppistä sarkastista huumoria, siskoaankin enemmän.

Toinen sarjakuvan myöhemmissä vaiheissa lisääntynyt piirre oli dekkarikaava. Arvoituksia ratkottiin ja lajityypin hengessä sanailtiin paitsi Muumilaaksossa myös Lars Janssonin kirjassa Viisituhatta puntaa (1967).

Kolmas Lars-erityinen piirre oli aikakone. Varsinkin sanomalehtisarjakuvan myöhempinä vuosina muumit matkustivat milloin minnekin. ”Muumipeikko villissä lännessä” oli vielä Toven piirtämä kuten ”Niiskuneiti rokokoossakin”, mutta Lars oli jo mukana kuvioissa ja keksi aikakoneen, jota sitten innokkaasti myöhemmin hyödynsi itse piirtämissään tarinoissa. Nimet puhuvat puolestaan: ”Muumipeikko Neanderthalissa”, ”Jo muinaiset kreikkalaiset”, ”Muumipeikko Egyptissä”...
Ratkaisu oli hieno – mutta myös ongelmallinen. Aikakone – deus ex machina – tarjosi mahdollisuuden paeta Muumilaakson maailman rajoitteita. Samasta syystä Lars varmaan toi nykymaailman piirteitä sarjakuvaan. Toisaalta parhaat tarinat syntyvät juuri rajoitteista.

Lars teki sarjakuvaa selvästi kauemmin kuin sisarensa. Lopulta hänkin oli selvästi samassa pisteessä kuin Tove: ei enää maittanut. Elämässä olisi muutakin.
”Sarjakuvapiirtäjän” Allington vain lähti läiskimään. ”Sinulla on vain seitsemän vuotta, siitä sinä kai selviät jollakin tavoin”, pohtii Steinin löytämä Allington. Janssonien luomus muuttui valvottaviksi tekijänoikeuksiksi, eikä iloinen taakka koskaan lähtenyt suvun harteilta.

Julkaistu alun perin Sarjainfo-lehdessä 3/2020. Osa Ajan vangit -historiasarjaa. Haluatko tukea suomalaista sarjakuvakulttuuria? Tilaa Sarjainfo täältä.