Näen työssäni heikentynyttä sarjakuvan lukutaitoa

kalle keinonen sarjainfo

Vieraskynä-kolumni: Kalle Keinonen

Kuvitukset: Niko-Petteri Niva

Olen viimeisen kahdeksan vuoden aikana opettanut sarjakuvan tekemistä päiväkoti-ikäisille lapsille, peruskoulun ala- ja yläkoululaisille ja aikuisille. Kaikki ikäryhmät ovat keskenään hyvin erilaisia opetettavia, mutta toisinaan ryhmien tarpeissa on yhteneväisyyksiä. Päiväkoti-ikäisiä opetettaessa on palattava perusteiden äärelle ja esiteltävä ymmärrettävästi se, mitä sarjakuva oikeastaan pohjimmiltaan on: kuvan ja tekstin yhteispeliä. Koska tällä ikäryhmällä ei ole vielä mekaanista lukutaitoa tai runsasta kokemusta selailusta, on keskityttävä opettamaan sarjakuvan tarinallisen sisällön seuraamista nimenomaan kuvien ehdoilla. Lukusuunnat ja ruudusta toiseen siirtyminen on opeteltava alusta lähtien. 

Yllätyksekseni olen huomannut joutuvani näiden perusasioiden pariin välillä myös peruskouluryhmien kanssa. Olen kiinnittänyt huomioni noin 9–12-vuotiaiden lasten parissa lyhyen ajan aikana tapahtuneeseen muutokseen: en enää pääse työssäni opettamaan pelkästään sitä, miten sarjakuvaa tehdään, vaan minun täytyy enenevissä määrin myös kannustaa ja tukea lapsia siinä, miten sarjakuvaa luetaan.

Lasten ja nuorten lukutaito on säännöllisesti julkisesti keskustelussa käsiteltävä aihe. Se pomppaa esiin jokaisen testituloksen yhteydessä tulosten aiheuttaman riemun tai huolen siivittämänä. Vuonna 2021 neljäsluokkalaisille toteutetun PIRLS 2021 -lukutaitotutkimuksen tuloksista selviää, että suomalaiset lapset pärjäsivät kansainvälisessä vertailussa muihin maihin nähden edelleen todella hyvin. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että ero lukutaidoltaan erinomaisten ja heikkojen lasten välillä on Suomessa kasvanut. Lukutaito on heikko yhä suuremmalla osalla neljäsluokkalaisia.¹

Sarjakuvan ymmärtäminen on yksi olennainen osa monilukutaitoa. Osa lasten ja nuorten lukutaitoon liittyvistä ilmiöistä näkyy suoraan myös, kun ollaan tekemisissä sarjakuvan kanssa. Miten tämä tasoerojen kasvu sitten näkyy sarjakuvaa luettaessa?

Suurin osa lapsista osaa täysin vaivatta lukea sarjakuvan kuin sarjakuvan, mutta toisten kohdalla on pieniä tai suuria haasteita. Yksi yleisistä vaikeuksista on joidenkin tapa jättää sarjakuvan tekstiosuudet, puhekuplat ja tekstiruudut, huomioimatta ja keskittyä kuvalliseen sisältöön kuten piirroksiin, symboleihin ja tehosteisiin. Tulkitsisin näiden lasten ikään kuin selailevan sarjakuvan läpi, jolloin suuri osa teoksen sisällöstä jää eittämättä kokonaan lukematta. 

Tämän ryhmän kohdalla ilmiössä voisi olla kyse juuri heikolla tasolla olevasta lukutaidosta tai siitä, että lapsi ei pidä tekstin lukemista yhtä mielekkäänä kuin kuvallisen kerronnan seuraamista. Tämä olisi selitettävissä lukemisen haasteiden kautta. Lapsen lukukokemus voi olla epämieluisa tai esimerkiksi kavereihin verrattuna hidas.

niko petteri niva

Sarjakuvaa pidetään kuitenkin yleisesti hyvänä tapana treenata mekaanista lukutaitoa sekä houkutella lukemisen suhteen vastahakoisia lapsia lukupuuhiin,² joten pelkkää selailuakin voi siksi pitää pedagogisessa mielessä positiivisena asiana. Muistan hyvin, että omassa lapsuudessani sarjakuvat toimivat minulle juuri tällaisena kannustimena lukemisen harjoittelussa sekä muiden kirjallisten tuotteiden pariin siirtymisessä. 

Luulen tosin, että näiden lasten kohdalla ei kuitenkaan ole kyse aina pelkästä heikosta lukutaidosta. Keskittymiseen liittyvillä asioilla, kuten häiritsevällä lukemisympäristöllä tai lapsen mahdollisilla omilla keskittymisvaikeuksilla saattaa olla paljonkin osuutta asiaan. Nämä seikat aiheuttavat osaltaan tarpeen kiirehtiä sarjakuvan läpi siitä huolimatta, että näillä lapsilla olisikin jossain muussa ympäristössä tai hetkessä edellytykset lukea huolellisesti. 

Opettaessani tätä ikäryhmää joudun usein myös kilpailemaan lasten huomiosta mobiililaitteiden kanssa. Vaikka digilaitteiden vaikutusta suoraan lukemisen tasoon on syytä ristiriitaisten tulosten valossa tarkastella harkiten,¹ lienee selvää, että digilaitteiden jatkuva käyttö lisää jonkin verran lasten keskittymisvaikeuksia. Useilla lapsilla on vaikeuksia keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.

Suurempia sarjakuvan lukemiseen liittyviä haasteita olen kohdannut hieman harvemmin, reilusti alle joka kymmenennen lapsen kohdalla. Nämä ovat näkyneet usein vaikeuksina lukea ruudut, tekstilaatikot ja puhekuplat oikeassa järjestyksessä. Totutun lukusuunnan sijaan he ovat lukeneet ensin ne ruudut, piirrokset tai tehosteet, jotka näyttävät mielenkiintoisimmalta ja kutsuvimmilta. Tässä on paljon samaa kuin päiväkoti-ikäisten lasten kanssa toimiessa. Heidän kohdallaan tosin kyse on luultavimmin vain siitä, että sarjakuvan seuraaminen ja kaikki lukeminen on varsin uutta. 

En uskalla tehdä kivenkovia oletuksia siitä, mistä tällainen ilmiö joidenkin peruskoululaisten parissa johtuu. Luulen kyseen olevan ainakin siitä, että näillä lapsilla on sarjakuvien ja kirjojen lukemisesta reippaasti vähemmän kokemusta kuin muilla samanikäisillä. Kuvailemani kaltainen kategorinen vaikeus noudattaa lukusuuntia ja järjestystä kielii myös jonkinlaisesta visuaalisesta hahmotushäiriöstä, jossa lapsella on haasteita hahmottaa suuntia ja järjestyksiä.³ Tähän en ole kuitenkaan ehtinyt perehtyä laajemmin.

Tietysti peruskoululaisten joukossa on aina myös se ilahduttava joukko, joka onnistuu erinomaisella lukutaidollaan ja sarjakuvatietämyksellään opettamaan jopa opettajaansa. Nämä lapset ovat usein harrastuneisuutensa ja kokemuksensa suhteen niin perehtyneitä, että ovat opettaneet minulle lukuisa termejä ja knoppeja, muun muassa mangan lukusuuntien muuttamisesta länsimaihin tehtävän käännösprosessin yhteydessä. Tässäkin suhteessa on siis nähtävillä tasoerojen kasvu.

En koe, että sarjakuva on yleisesti lajina vaikeasti luettavaa, tai että edellä kuvailemani haasteet johtuisivat niinkään sarjakuvan erityispiirteistä. Sarjallisuus, visuaalisten elementtien kautta siirtyminen tarinassa eteenpäin, voi olla nimenomaan hyvin hyödyllistä niille lapsille, jotka tarvitsevat tukea pelkän tekstisisällön kanssa. 

Jos ero lukutaidoltaan heikkojen ja erinomaisten lasten välillä on Suomessa kasvanut, sarjakuvan lukeminen ja tekeminen juuri nyt on nähdäkseni oiva keino treenata heikkoa lukutaitoa paremmaksi. Jos sama suunta jatkuu ja joudun kannustamaan ja tukemaan peruskoulussa olevia lapsia siinä, miten sarjakuvaa luetaan, teen sen mielihyvin tietäen, että tällä tavoin he voivat jatkaa eteenpäin ehkä hieman keskenään samantasoisempina lukijoina.

Kirjoittaja on Sarjakuvakeskuksen opetusvastaava ja muusikko.

Julkaistu alun perin Sarjainfo-lehdessä 3/2023. Tue suomalaista sarjakuvakulttuuria ja liity Suomen sarjakuvaseuraan.

  

Lähteet:

1. Kaisa Leino, Marjo Sirén, Kari Nissinen ja Eija Puhakka (2023). Puoli tuntia lukemista: Kansainvälinen lasten lukutaitotutkimus (PIRLS 2021) Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto. Saatavilla: https://doi.org/10.17011/ktl-t/37 (Tekstissä viitattu s. 20–26 sekä s. 47)

2. Sääskilahti, M. (2023). Sarjakuva – monilukutaidon pedagogiikan aarreaitta. Kieli, koulutus ja yhteiskunta, 14(1). Saatavilla: https://www.kieliverkosto.fi/fi/journals/kieli-koulutus-ja-yhteiskunta-helmikuu-2023/sarjakuva-monilukutaidon-pedagogiikan-aarreaitta (Luettu 8.8.2023)

3. Niilo Mäki Instituutti (NMI), ei päivämäärää. Hahmotusvaikeuksien tietopalvelu: Usein kysytyt kysymykset. Verkkosivu. Saatavilla: https://www.hahku.fi/usein-kysytyt-kysymykset/ (Luettu 8.8.2023.)