2. Sarjainfo-lehti
  3. Sarjainfon näyteartikkelit

Hanneriina Moisseinen: Kannas. Kreegah Bundolo (2016)

Arvio: Tuomas Tiainen


Arviot 2 16 Kannas kansi-webJuuri, kun olemme toipuneet Isästä, Kannas ilmestyy. Hanneriina Moisseinen on jälleen kerran tehnyt sekä sisällöltään painavan että kooltaan mittavan sarjakuvan, vain kolmisen vuotta edellisen järkäleen jälkeen.

Taiteilijan katse on nyt jatkosodan aikaisissa evakuoinneissa näkökulman tarkentaessa virallisesta kertomuksesta sivuun. Kannas punoo auki kansakunnan suurta tarinaa vähemmän äänessä olleiden suilla. Pääosassa ovat nuori karjakko ja mieleltään järkkynyt sotilas – sekä agraariyhteiskunnalle elintärkeät lehmät. Sankareita ei ole, selviytyminenkin voi olla onnesta kiinni. 

On vuosi 1944 Karjalan kannaksella. Taistelussa mielenterveytensä menettänyt, silpoutuneiden tovereidensa ruumiiden alta sekavana löydetty Auvo harhailee kalmakasvoisena aaveena. Mielensä murtanut sotamies ei tiedä, onko elossa vai kuollut. Likellä rintamaa tyhjennetyssä kylässä Maria Shemeikka vartoo lehmän poikimista. Vasikoinnin jälkeen olisi lähdettävä kiireesti evakkotaipaleelle lehmiä samalla paimentaen. 

Kanonisoitu näkemys sodasta on maskuliinisen yksipuolinen ja paatoksessaan tympeä. Sodan kokeneen sukupolven hiipuessa ovat nuoremmat alkaneet kiinnostua toisenlaisistakin tulkinnoista. Yksi rajapyykki saavutettiin kolme vuotta sitten, kun Ville Kivimäen toisen maailmansodan aikaista sotilaspsykiatriaa käsitellyt tutkimus Murtuneet mielet voitti Tieto-Finlandian.

Moisseinen on taiteilijana mukana tässä tabuja avaavassa virtauksessa. Mielensä murjoneen, sotakarkurin tielle vailla täyttä ymmärrystä päätyneen Auvon kohtalo koskettaa. Oikeista Auvoista oltiin vaiti.

Kannaksessa on runollisuuden lisäksi dokumentaarista otetta. Moisseinen kävi taustatyönä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa läpi huomattavan määrän kelanauhoja sekä evakkojen käsin kirjoittamia muistelmia. Historia avautui tien päälle lähteneiden kautta niin ihmisten kuin eläintenkin silmin. Yksityiskohdat on kuvattu suurella tarkkuudella, taiteilijan kertoman mukaan jo sotahistorian herättämien intohimojen vuoksi. Ajan tuntu välittyykin väkevästi. Evakuointia kuvaava radioraportti on litteroitu oikeasta lähteestä ja varusteet, vaatteet, sodan luonnolle aiheuttama tuho ja kirjeiden käsialat autenttisen oloisia. 

Simon Hanselmann on Tasmaniassa syntynyt mukava nuorimies, jolla on kunniallinen työ ja hyvä terveys. Megg on vihertäväihoinen noita, Mogg-kissa tämän kundifrendi ja Pöllö edellisten narttu. Megg, Mogg & Pöllö on kipeintä sarjakuvaa pitkiin aikoihin. 

Teksti: Tuomas Tiainen 


Hanselmann-megg-mogg-polloSimon Hanselmannia (s. 1981) revitään nyt joka suuntaan, tänne vitunharmaaseen Pohjois-Ankealaankin. Syy siihen on nelivärinen (osittain mustavalkoinen), strategisilta mitoiltaan 220 x 297 x 42 mm ja painaa reippaan kilon. Kumioravan viime vuoden lopussa julkaisema Megg, Mogg & Pöllö yllätti jokseenkin jokaisen, ei vähiten heitä, jotka joskus olivat uskaltaneet haavehtia suomea solkkaavasta noita Meggistä luettuaan Vice-lehden sivuilta Hanselmannin huuruisia släkkeriepisodeja narkkaamisesta, huoraamisesta ja lähimmäisten kiusaamisesta. Kiitti hei!

Noita Meggistä, tämän kundikaverista kissa Moggista ja näiden kämppiksestä Pöllöstä kertova sarja työllistää uudelle mantereelle kotiutunutta aussipiirtäjää siinä määrin, ettei ajankäyttöä tarvitse suunnitella. Helsingin sarjakuvafestivaaleille syyskuussa saapuva Hanselmann ehti kuitenkin vastaamaan Sarjainfon kysymyksiin kaiken tohinan ohessa ennen kuin minä ehdin sanoa "Sabrina, teininoita". 

Simon haloo, kuuleeko Simon?

TT: Tunnut olevan varsin kiireinen tällä hetkellä. Päiväsi vissiin täyttyvät piirtämisestä ja muusta uraan liittyvästä.

SH: Jeps, olen todellakin aivan perkeleen kiireinen juuri nyt. Tappakaa mut. Polttakaa mut vittu ojassa. Viimeisimmän kirjani julkkarikiertue päättyi hetki sitten, ja seuraavaa kirjaa on jo kolme neljännestä valmiina. Teen duunia joka päivä, ilman vapaapäiviä. Olen addikti. Haluan Meggin ja Moggin olevan paras. 

Ainur Elmgrenin sarjakuvissa on vanhojen seikkailutarinoiden tuntua.

Teksti: Mia Collan

A01

Kuva: Mia Collan

Ainur Elmgren on ollut mukana monessa projektissa ja julkaissut joukon omakustanteita. Hän tutkii historiaa niin sarjakuvissaan kuin työssään tutkijana Helsingin yliopistolla. Lukioaikoina Suomen historia tuntui tylsältä, mutta nyttemmin hän on tehnyt töitä juuri siihen liittyen.

Tapaamme Elmgrenin kanssa Sarjakuvakeskuksella. Tarjoan kahvia ja teetä, hän valitsee teen. Kysyn, mitä on työn alla.

– Nyt teen sarjakuvaa Kekkosesta. Se on osa yhteisjulkaisua, jossa on enimmäkseen tutkijoiden esseitä. En halua siitä pelkästään kuvitettua esseetä, vaan haluan, että kuvilla on yhtä tärkeä rooli kuin tekstillä.

– Siihen tulee kuitenkin alaviitteet, koska lukijalle pitää antaa mahdollisuus tarkistaa väitteeni.

Noin 18 sivun mittainen työ kertoo Kekkosen ajasta etsivässä keskuspoliisissa 20-luvulla ja siinä käsitellään Kekkosen ristiriitaista suhdetta demokratiaan. Työn alla on myös elämäkertasarjakuva toimittaja ja kirjailija Erkki Valasta (1902–1991).

Uusi sarjakuvaneuvos on aktivisti, opettaja ja verkostoituja.

Teksti: Hannele Richert

Johanna “Roju” Rojola tunnetaan parhaiten sarjakuvataiteilijana, mutta hän on ehtinyt ansioitua alalla hyvin monenlaisissa tehtävissä. Punk-aikakauden myöhäisvuosina sarjakuvapiireihiin päätynyt Rojola toimi jo parikymppisenä Suomen sarjakuvaseuran puheenjohtajana ja tuotti Helsingin sarjakuvafestivaaleja alle kolmekymppisenä. Hän on ohjannut sarjakuvaopintoja monissa eri yhteyksissä sekä käynnistänyt monenlaista aiheeseen liittyvää toimintaa.

Rojun aktiivisuus on synnyttänyt muun muassa Naarassarjojen, Nettinartun ja feministisen sarjakuvatoiminnan. Sarjakuvaseuran sarjakuvaneuvokseksi nimittämä Rojola vastasi vaiherikasta uraansa koskeviin kysymyksiin.

Vaikuttaa siltä, että sosiaalisuudella on kaikessa tekemisessäsi suuri merkitys. Onko yhdessä tekeminen sinulle luontaista vai kenties punkkariaikojen peruja?

– Sosiaalisuus on minulle tärkeää, mutta kouluaikoina ajauduin kiusaamisen ja jatkuvan muuttamisen takia vastakkaiseen suuntaan. Otin sen ajan kyllä myöhemmin takaisin! Rupesin myymään sarjakuvalehtiä festareilla, koska se oli siihen aikaan yleinen tapa. Suuri Kurpitsa käytti sitä metodia, mutta oli se jo vähän hiipumassa silloin kun aloitin.

johanna-roju-rojola-sarjainfo-henry-soderlund

Kuva: Henry Söderlund

Tuore sarjakuvaneuvos, tekstaaja-suomentaja Mikko Huusko on tehnyt työnsä hyvin kun se on näkymätöntä.

Teksti: Onni Mustonen & Severi Nygård 

Mikko Huuskon (s. 1974) kädenjälki on tuttu useimmille suomalaisille sarjakuvanlukijoille, vaikka vain harva tunnistaa hänen nimensä. Huuskon kynän kärjessä ”inhimillisyyden tuntu kohtaa ammattimaisuuden tarkkuuden”, Suomen sarjakuvaseura perustelee sarjakuvaneuvoksen arvonimeä.

Vuodesta 1999 lähtien Huusko on tekstannut Ilta-Sanomissa julkaistuja käännössarjakuvia, ulkomaisia pilapiirroksia sekä tarvittaessa Kuukauden kotimaisia. Sanomalehtisarjakuvastrippien lisäksi hän on myös tekstannut lukuisia albumeita ja sarjakuvakirjoja. Huusko on tekstannut alusta lähtien yhdysvaltalaisen Dav Pilkeyn Tammen julkaisemia Kapteeni Kalsari -kirjoja, Lise Myhren Nemi-kokoelmakirjoja sekä Pierre Cristin’n käsikirjoittamia ja Jean-Claude Mézières’n piirtämiä Avaruusagentti Valerian -albumeita.

mikko-huusko-sarjakuvaneuvos

Valokuva: Henry Söderlund

Teksti: Maria Karuvuori  Kuvat: Aino Sutinen

Aivan tavallinen kerrostaloblokki Pietarin keskustassa kätkee sisäpihalleen kauniin puutarhan, jonka laidalla sijaitsee idyllinen Anna Ahmatovan museo. Sen ohi kävelee helposti, jos ei tiedä mitä etsiä. Syyskuussa museo täyttyi  sarjakuvaväestä, kun Pietarin oma sarjakuvafestivaali Boomfest järjestettiin neljännen kerran.

Festivaalin kolmipäiväistä päätapahtumaa vietettiin Ahmatovan museossa, mutta sarjakuvaa oli ripoteltu ympäri Pietaria yli kuukauden ajalle. Näyttelypaikkojen etsimistä kaupungin sokkeloista kyrillisin kirjaimin kirjoitettujen kylttien opastuksella voi pitää omana ohjelmanumeronaan. Ei hullumpi miljöö sarjakuvafestivaaleille.

boom05

Maailman sarjakuvat ry:n Leif Packalén haastattelussa

Teksti: Otto Sinisalo  Kuvat: Maailman sarjakuvat ry

Sarjainfo keskusteli Maailman sarjakuvat ry:n Leif Packalénin kanssa ja antoi miehen itsensä kertoa, kuinka maailmaa pelastetaan sarjakuva ja sarjakuvanopettaja kerrallaan.

Maailman sarjakuvat ry järjestää ympäri maailmaa niin sanotun ruohonjuurisarjakuvan työpajoja. Niissä sarjakuva valjastetaan kehitysyhteistyöviestinnän välineeksi. Järjestön aktiivit kouluttavat paikallisia aktivisteja piirtämään sarjakuvia, joissa käsitellään paikallisille tärkeitä aiheita.

chawata1

Pääasiassa seinille kiinnitettävien julistesarjakuvien tehtävänä on herättää keskustelua paikallisista ongelmista ja ratkaisuista niihin. Työpajoja on järjestetty lukuisissa kehittyvissä maissa: Intiassa, Mosambikissa, Indonesiassa, Tansaniassa, Beninissä ja Libanonissa. Myös ensimmäisen maailman maissa kuten Virossa, Alankomaissa ja Suomessakin on työpaja- ja koulutustoimintaa.

Armo ja huumori. Koristeellisuus ja neuroottisuus. Niistä on Hannele Richertin sarjakuvat tehty.

Teksti: Vesa Saarinen Valokuvat: Jaakko Seppänen 

Eletään 1990-luvun puoliväliä, kansakuntamme historian kannalta merkittävää aikaa. Maata kuristanut lama on vähitellen päättymässä. Suomi on astumaisillaan Euroopan Unioniin. Ja sarjakuvataiteilija Petri Hiltunen vetää sarjakuvakurssia Keravan kuvataidekoulussa.

Hiltusen kurssilla 12-vuotiaat taiteilijanalut raapustavat sarjakuvaa piripäisen päätöntä vauhtia. Yksi piirtää strippejä. Toinen miekkaa ja magiaa. Kolmas luonnostelee hieman häpeillen Aku Ankkojaan. Heidän joukostaan erottuu 16-vuotias Hannele Richert. Hän kadehtii muiden kurssilaisten vilpitöntä luomisvimmaa, eikä millään saa piirrettyä niin paljon kuin haluaisi.

richert02

Slussenin sarjakuvasissit
Ville Hänninen

Tukholma ei ole Pariisin veroinen sarjakuvakaupunki, mutta se tarjoaa sentään jokusen yllätyksen.
Tukholma on sarjakuvaihmiselle helppo kaupunki. Pakollisia kohteita ei ole juuri lainkaan ja ne muutamat melko mielenkiintoisetkin sijaitsevat lyhyen etäisyyden päässä toisistaan.
Tukholman sarjakuvakaupat sijaitsevat vanhassa kaupungissa, Slussenilla ja Södermalmilla. Ensin mielenkiintoisimmat.

Pertti Jarla ja ja yritysmarkkinoinnin korkeajännitys

Otto Sinisalo

“Joskus 2000-luvulla joku laski, että olen ehkä eniten Jari Sarasvuota kuunnellut henkilö maailmassa”, muistelee Helsingin sanomien Fingerpori-sarjakuvasta tuttu Pertti Jarla. Trainer’s House -konsulttitoimiston kautta vuosikymmen sitten luentovisualisoijana aloittanut Jarla kertoo Sarjainfolle sarjakuvan käytöstä markkinoinnista, työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisesta ja skepsismistä.

Taikapaja uskoo sarjakuvaan ja internettiin

Vesa Kataisto

Pitkään ja hartaasti on jaksettu manailla suomalaisten kustantamoiden lähes olematonta kustannuspolitiikkaa sarjakuvien suhteen. Tilannne on kuitenkin parin viime vuoden aikana parantunut, eikä vähiten siksi että uudet yrittäjät uskaltautuvat syöksymään tulta päin, pelkäämättä mainosvarojen puutetta ja levityskanavien tukkoisuutta. Esimerkiksi kustantamo Taikapaja loihti syksyllä 2007 markkinoille neljä uutta, värillistä ja tukevaa sarjakuvaopusta.

Autoilevia karhuja pullapellon laidalla - Amanda Vähämäki koukkasi sarjakuvapiirtäjäksi Italian kautta

Ville Hänninen
Suomalainen sarjakuva on muuttunut viime vuosina aika tavalla. Yhä useammat piirtäjät pyrkivät julkaisemaan tarinoitaan ja albumejaan erikielisinä käännöksinä ja saamaan sitä kautta yleisöä. On päässyt käymään jopa niin, että monet sarjakuvat ilmestyvät muualla ennen Suomea. Näin sattui Lewis Trondheimin ja Ville Rannan Celebritizille/Julkimoille - ja Amanda Vähämäen Pullapellolle.

Milla Paloniemi ja niin &%€*!:n tunteellinen siili!

Otto Sinisalo
Kiroileva siili on väkevin ilmiö suomalaisessa sarjakuvassa vähään aikaan. Sitten Viivi & Wagnerin ei moista mediamyllytystä olla yhden sarjakuvan ympärillä nähty. Nettisarjakuvana aloittanut Kiroileva siili roikkuu sinnikkäästi Mitä Suomi lukee -listan kärjessä, hahmon nettisivuilla on jo yli 20 000 rekisteröitynyttä käyttäjää ja sen piirtäjää, 23- vuotiasta Milla ”Norpatti” Paloniemeä, kiidätetään haastattelusta toiseen. Sarjainfokin onnistui saamaan sekä Millan että kuulun siilin jututettavakseen.

Melkein kaikissa Paloniemen haastatteluissa toistetaan yksi kysymys. Milla Paloniemi, miksi siili kiroilee?
”Voi v***u! Miksi yleensä kiroillaan?” Paloniemi nauraa.

Jyrki Nissisen sarjakuvissa kohtaavat punk, surrealismi ja pop-kulttuurin hämärät aallonpohjat.

Proffan kellari -baari Turussa lauantai-aamuna 4. marraskuuta 2006. Necrocomicon-sarjakuvatapahtuma läheisissä Savolaisen osakunnan tiloissa on alkanut kaksi tuntia sitten, mutta reippaimmat sarjakuvaharrastajat ovat aloittaneet festivaalin jo edellisenä iltana Turun ravintoloissa ja jatkavat niitä nyt baarissa. Päivästä on tulossa pitkä.

 

 

Sivu 2 / 2