2010: Tiina Pystynen

Suomen sarjakuvaseura on päättänyt myöntää vuoden 2010 Puupäähattu-palkinnon Tiina Pystyselle. Pystysen laaja-alaisen, kuvia kumartelemattoman kuvakertomustuotannon tunnetuimpia teoksia ovat muun muassa Onnen koukku (1992), Leskikuningattaren muistelmat (1993) ja viimesyksyinen Lemmentanssit.

Pystynen (s. 1955) käsittelee tuotannossaan runsaasti muun muassa naiseutta, seksuaalisuutta ja niihin liittyviä tabuelementtejä. Lemmentansseissa Pystynen tutkailee grafiikan keinoin maailmantaiteen klassikoita ja niiden tapaa kuvata seksiä, luolamaalauksista tähän päivään.

 

pystynen600

 

Kuvista muodostuva tarina pohtii rakkautta ja himoa sekä niiden väljähtämistä tai ainakin muuttumista vuosien mittaan. Keskeisenä teemana on myös naisen epävarmuus seksuaalisuudestaan: mikä on suotavaa ja mikä ei? Toinen Pystysen tuotannon lähtökohta on omakohtaisuus. ”Aikuisten kuvakirja” Leskikuningattaren muistelmat esimerkiksi käy läpi puolison kuoleman jälkeistä surutyötä. Yksityinen muuttuu vahvan tulkinnan kautta yleiseksi.

Pystysen tuotannolle on 1980-luvun lopusta lähtien ollut keskeistä kuvan ja sanan välinen rajankäynti. Taiteilija on yhdistänyt kuvaa ja sanaa huomattavan monipuolisesti. Välillä hänen viimeistä piirtoa myöten viimeistellyt teoksensa ovat olleet lähempänä proosaa, välillä runoutta, taidegrafiikkaa – tai sarjakuvaa. Onnen koukun ja Naarassarjat-lehden tarinoiden rohkea, ikonoklastinen tyyli innosti varsinkin 1990-luvulla aloittaneita sarjakuvapiirtäjiä.

Usein Pystysen teosten kerronnallisuus tai kuvien sarjallisuus muodostuu vasta lukijan päässä: esimerkiksi Leskikuningattaren muistelmissa ja Lemmentansseissa jokainen yksittäinen kuva täydentää kokonaisuutta ja kannustaa tekemään omia tulkintoja.

Pystynen on tuonut itse esiin roolinsa väliinputoajana, ”runojen piirtäjänä” esseekokoelmassaan Runousoppi: teoria ja käytäntö (2004). Kirja pohtii muun muassa kuvan ja sanan historiallista asemaa taidekentässä. Kokeilijoille ei ole aina paikkaa Janten lain mukaan elävässä maailmassa, jossa kaiken pitäisi olla selkeästi lokeroitavissa ja synneistä suurimpia ovat taiteilijan alituinen muuttuminen sekä omien, itsemääriteltyjen rajojen ylittäminen.

 

lyhyt_pieni

 

Puupäät

puupaa.png

Suomen sarjakuvaseura ry on vuodesta 1972 lähtien jakanut arvostetuinta suomalaiselle sarjakuvantekijälle annettavaa palkintoa, Puupäähattu-palkintoa. Nimensä ja muotonsa se on saanut Ola Fogelbergin klassisen sarjakuvahahmon Pekka Puupään päähineen mukaan.

Palkinto on tähän mennessä myönnetty seuraaville tekijöille (suluissa tekijän tärkeimmän sarjakuvan nimi):

2020 Petteri Tikkanen
2019 Sari Luhtanen ja Tiina Paju (Maisa ja Kaarina)
2018 Martti Sirola
2017 Tiitu Takalo
2016 Ville Pirinen
2015 Kari Korhonen (Disney)
2014 Terhi Ekebom
2013 Heikki Paakkanen
2012 Kaisa Leka
2011 Tommi Musturi
2010 Tiina Pystynen
2009 Ville Ranta
2008 Juho Juntunen 
2007 Marko Turunen
2006 Ilkka Heilä (B. Virtanen)
2005 Jii Roikonen (Jasso-kissa)
2004 Timo Aarniala
2003 Katja Tukiainen
2002 Petri Hiltunen (Praedor, Väinämöisen paluu)
2001 Jukka Tilsa
2000 Jussi "Juba" Tuomola (Viivi ja Wagner)
1999 Kati Kovàcs 
1998 Pauli Heikkilä ja Markku Paretskoi (Vanhat herrat)
1997 Matti Hagelberg
1996 Egon Meuronen ja Olavi Vikainen
1995 Pentti Otsamo
1994 Pauli Kallio (Kramppeja ja Nyrjähdyksiä)
1993 Riitta Uusitalo (Nasu, Tipu Laitinen)
1992 Jyrki "Jykä" Paavola ja Risto "Rike" Nurisalo
1991 Kivi Larmola
1990 Touko Laaksonen alias Tom of Finland (Kake, Mike)
1989 Timo Mäkelä (Peikkonen, Häjyt)
1988 Usko Laukkanen
1985 Kari Leppänen (ei vastaanottanut palkintoa)
1984 Kari Suomalainen (Wälskärin kertomuksia)
1983 Jorma Pitkänen (Näkymätön Viänänen)
1982 Erkki Tanttu (Rymy-Eetu)
1981 Mauri Kunnas
1980 Tove ja Lars Jansson (Muumi)
1979 Veli-Pekka Alare (Pekko)
1978 Tarmo Koivisto (Mämmilä)
1975 Asmo Alho (Kieku ja Kaiku)
1973 Veikko Savolainen (Joonas)
1972 Toto Fogelberg-Kaila (Pekka Puupää)

Palkinto on jaettu sarjakuvataiteilijoille vuosittain, kahta lyhyttä taukoa lukuun ottamatta. Palkinnon perusteet ja painotukset ovat vaihdelleet, koska kukin saaja on vaikuttanut suomalaiseen sarjakuvaan omalla tavallaan. Puupäähattua ei kuitenkaan ole milloinkaan jaettu yksittäisestä albumista vaan koko tuotannosta.

1970–80-luvuilla ammattimaisia piirtäjiä oli vain kourallinen, joten painotus oli veteraaneissa. 1990-luvulla nousi uusi piirtäjäsukupolvi, joka innostui 1970-luvun sarjakuvabuumista eurooppalaisine laatusarjakuvineen ja kokeili siipiensä kantokykyä sarjakuvaseurojen lehdissä 1980-luvulla. 2000-luvun ilmiö on ollut naispiirtäjien määrän kasvu, mikä on näkynyt myös palkituissa.