Puupäähattu 2016 Ville Piriselle

Suomen sarjakuvaseura on päättänyt myöntää vuoden 2016 Puupäähattu-palkinnon monisärmäiselle ja kekseliäälle sarjakuvataiteilijalle, Ville Piriselle.

Pirisen töistä koostuva näyttely on esillä 9.2.–27.2.16 Galleria Sarjakuvakeskuksessa, osoitteessa Hämeentie 150.

Samalla jaettiin sarjakuvaneuvoksen arvonimet suomentaja-tekstaaja Mikko Huuskolle ja sarjakuvaopettaja ja tuottaja Johanna "Roju" Rojolalle. Näistä tarkemmin täällä.

soderlund-pirinen1-web

Perustelut:

Pirinen nousi sarjakuvayleisön tietoisuuteen ensin pienlehdissä, sitten voittamalla Kemin kansainvälisen sarjakuvakilpailun vuonna 1993. ”Viimeinen bussi” -tarinassa näkyi jo vahvasti vuonna 1973 syntyneen Pirisen omateräinen piirrostyyli ja rakkaus suomalaiseen huumoriin ja hulluuteen. Pirinen uusi voittonsa vuonna 2000 Noora Federleyn kanssa tehdyllä hervottomalla parodialla "Musta*Naamio – Fan*Tom".

Pirisen omana päätyönä pidetään Yhesti yhes paikassa -minialbumisarjaa, jossa hän loihtii valuvalla lyijykynäviivalla kiinteän tosia hahmoja. Yhesti-sarjassa kerrotaan lyhyitä, niin sanottuja nykyjuttuja, joissa suomalainen, usein vahvasti humaloitu kansanperinne pääsee oikeuksiinsa. Suomigroteski teossarja kertoo pienille ihmisille tapahtuvista arkisista, mutta samalla fantastisista sattumuksista.

pirinen-puupaa2-web

Pirisen muista sarjakuvista tunnetuin on Pauli Kallion käsikirjoittama tiskijukka Ornette Birks Makkonen, Keskiyön Dynamoa, Kelmeää kaupunkia ja Dystopia 2000:tta unohtamatta. Lisäksi Pirinen on tehnyt paljon levynkansia ja kuvituksia. Hänet tunnetaan myös muusikkona.

Uusimmassa teoksessaan, Pauli Kallion kirjoittamassa Ornette Birks Makkonen sarjakuvasankarina -albumissa, Pirinen osoittaa hallitsevansa useita piirrostyylejä. Silloinkin lopputuloksen tunnistaa aina Pirisen kädenjäljeksi.

Pirinen osoittaa kaikessa tekemisessään elämäniloa ja kokeilunhalua. Sarjakuvissaan hän yhdistää 1970-lukulaisen retrotyylin ja tajunnanvirtaisen kerronnan. Lukija tuntee samaan aikaan sekä riemua että myötähäpeää tutkaillessaan hahmojen toikkarointia. Energiaa uhkuvia sarjoja lukiessa tuntuu joskus, että Pirinen lyö ylitse, mutta ei koskaan ohi.

Ville Pirinen neljannes-paikas-web1

asiat ville-web

xl-ville-pirinen


Kuvat järjestyksessä: valokuva Henry Söderlund
Pirinen & Kallio: Ornette Birks Makkonen sarjakuvasankarina (ilmestyy keväällä 2016)
Pirinen: Yhesti yhes neljännes paikas (2011)
Pirinen: Tärkeitä asioita
Ville Pirinen Pop-up Sarjakuvakeskus @ XL Art Space -tapahtumassa 2013

Suomen sarjakuvaseura ry on vuodesta 1972 lähtien jakanut arvostetuinta suomalaiselle sarjakuvantekijälle annettavaa palkintoa, Puupäähattua. Nimensä ja muotonsa se on saanut Ola Fogelbergin klassisen sarjakuvahahmon Pekka Puupään päähineen mukaan.

Materiaalit 

Painokelpoisia näytekuvia Pirisen töistä + valokuvia medialle kuva-arkistossa.
Ville Pirisen CV (pdf)

 

Puupäät

puupaa.png

Suomen sarjakuvaseura ry on vuodesta 1972 lähtien jakanut arvostetuinta suomalaiselle sarjakuvantekijälle annettavaa palkintoa, Puupäähattu-palkintoa. Nimensä ja muotonsa se on saanut Ola Fogelbergin klassisen sarjakuvahahmon Pekka Puupään päähineen mukaan.

Palkinto on tähän mennessä myönnetty seuraaville tekijöille (suluissa tekijän tärkeimmän sarjakuvan nimi):

2020 Petteri Tikkanen
2019 Sari Luhtanen ja Tiina Paju (Maisa ja Kaarina)
2018 Martti Sirola
2017 Tiitu Takalo
2016 Ville Pirinen
2015 Kari Korhonen (Disney)
2014 Terhi Ekebom
2013 Heikki Paakkanen
2012 Kaisa Leka
2011 Tommi Musturi
2010 Tiina Pystynen
2009 Ville Ranta
2008 Juho Juntunen 
2007 Marko Turunen
2006 Ilkka Heilä (B. Virtanen)
2005 Jii Roikonen (Jasso-kissa)
2004 Timo Aarniala
2003 Katja Tukiainen
2002 Petri Hiltunen (Praedor, Väinämöisen paluu)
2001 Jukka Tilsa
2000 Jussi "Juba" Tuomola (Viivi ja Wagner)
1999 Kati Kovàcs 
1998 Pauli Heikkilä ja Markku Paretskoi (Vanhat herrat)
1997 Matti Hagelberg
1996 Egon Meuronen ja Olavi Vikainen
1995 Pentti Otsamo
1994 Pauli Kallio (Kramppeja ja Nyrjähdyksiä)
1993 Riitta Uusitalo (Nasu, Tipu Laitinen)
1992 Jyrki "Jykä" Paavola ja Risto "Rike" Nurisalo
1991 Kivi Larmola
1990 Touko Laaksonen alias Tom of Finland (Kake, Mike)
1989 Timo Mäkelä (Peikkonen, Häjyt)
1988 Usko Laukkanen
1985 Kari Leppänen (ei vastaanottanut palkintoa)
1984 Kari Suomalainen (Wälskärin kertomuksia)
1983 Jorma Pitkänen (Näkymätön Viänänen)
1982 Erkki Tanttu (Rymy-Eetu)
1981 Mauri Kunnas
1980 Tove ja Lars Jansson (Muumi)
1979 Veli-Pekka Alare (Pekko)
1978 Tarmo Koivisto (Mämmilä)
1975 Asmo Alho (Kieku ja Kaiku)
1973 Veikko Savolainen (Joonas)
1972 Toto Fogelberg-Kaila (Pekka Puupää)

Palkinto on jaettu sarjakuvataiteilijoille vuosittain, kahta lyhyttä taukoa lukuun ottamatta. Palkinnon perusteet ja painotukset ovat vaihdelleet, koska kukin saaja on vaikuttanut suomalaiseen sarjakuvaan omalla tavallaan. Puupäähattua ei kuitenkaan ole milloinkaan jaettu yksittäisestä albumista vaan koko tuotannosta.

1970–80-luvuilla ammattimaisia piirtäjiä oli vain kourallinen. Puupäähatun saajat olivat osin myös nuoria tekijöitä, joista tuli veteraaneja vasta iän myötä.

1990-luvulla nousi uusi piirtäjäsukupolvi, joka innostui 1970-luvun sarjakuvabuumista eurooppalaisine laatusarjakuvineen ja kokeili siipiensä kantokykyä sarjakuvaseurojen lehdissä 1980-luvulla. 

2000-luvun ilmiö on ollut naispiirtäjien määrän kasvu, mikä on näkynyt myös palkituissa.