Vuonna 1971 perustettu Suomen Sarjakuvaseura on sarjakuva-alan tekijöiden, lukijoiden, harrastajien ja ammattilaisten asiantuntijaorganisaatio. Seuran tarkoituksena on lisätä sarjakuvan arvostusta ja tietämystä. Sarjakuvaseura muun muassa järjestää Helsingin sarjakuvafestivaaleja, julkaisee Sarjainfo-lehteä ja pitää yllä yhteyksiä alan toimijoihin Suomessa ja ulkomailla. Seura toimii Sarjakuvakeskuksen taustaorganisaationa, joka järjestää kursseja, näyttelyitä ja tapahtumia. Seuran toiminnasta vastaa vuosittain valittava hallitus.
Etsimme nyt toiminnanjohtajaa vastaamaan sarjakuvaseuran toiminnasta kokonaisuutena. Työpiste on Helsingin Kalliossa Porthaninkadulla sijaitseva Sarjakuvakeskuksen toimistotiloissa.
Sarjakuvakeskuksessa on näyttely-, kurssi- ja muuta opetustoimintaa. Sarjakuvaseuralla on sekä vakituista että määräaikaista henkilökuntaa, jotka työskentelevät Sarjakuvakeskuksella. Henkilöstö vastaa toiminnan eri osa-alueiden suunnittelusta ja toteuttamisesta. Toiminnanjohtaja toimii henkilökunnan esimiehenä ja yhteyshenkilönä Suomen sarjakuvaseuran hallituksen ja työntekijöiden välillä.
Toiminnanjohtajalta toivotaan kokemusta tai ymmärrystä järjestöistä ja kulttuurialasta. Hallinto- ja talousosaaminen on vahva etu. Sarjakuva-alan syvempi tuntemus ei ole välttämätöntä, mutta kiinnostus alaa kohtaan on tietenkin toivottua. Toiminnanjohtajalta toivotaan myös oppimis- ja kuuntelukykyä, henkilöjohtamistaitoja ja kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa.
Toiminnanjohtajan työnkuva määrittyy jonkin verran valitun henkilön osaamisen ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Työhön sekä Sarjakuvakeskuksen ja sarjakuvaseuran kehittämiseen voi itse vaikuttaa. Työtehtäviin kuuluvat mm. esimiesvaltuulliset hallintotyöt: talouden ja kirjanpidon hallinnointi tilitoimiston kanssa, palkanlaskennan tarkistukset ja hyväksyntä. Lisäksi toiminnanjohtaja on vastuussa avustuksien hakemisesta ja raportoinnista yhdessä muiden työntekijöiden kanssa.
Toiminnanjohtajan työ on osa-aikaista, 60 % työajalla. Pyydämme esittämään palkkatoiveen hakemuksen yhteydessä. Työ alkaa sopimuksen mukaan keväällä 2018.
Hakemukset pyydetään lähettämään 26.3.2018 mennessä Suomen sarjakuvaseuran puheenjohtaja Reetta Laitiselle: reetta.laitinen@sarjakuvaseura.fi otsikolla ”Sarjakuvaseuran toiminnanjohtaja”
Lisätietoja antavat tarvittaessa Reetta Laitinen, puh. 040-5874720 sekä tuottaja Kati Vuopala, kati.vuopala@sarjakuvaseura.fi, puh. 0405350776
