
Suomen sarjakuvaseuran hallitus on päättänyt myöntää vuoden 2026 Puupäähattu-tunnustuspalkinnon sastamalaisille taiteilijoille Aino Havukaiselle ja Sami Toivoselle.
He ovat yhdessä luoneet erittäin korkeatasoisen lastenkirja- ja sarjakuvatuotannon, joka on saanut erinomaisen vastaanoton sekä Suomessa että ulkomailla. Mikä tärkeintä, lukijat ovat ottaneet kirjat innokkaasti omikseen. Havukaisen ja Toivosen teokset kuuluvat jo useamman sukupolven suosikkeihin.
Toivosen taidot noteerattiin heti omakustannelehti ”Kloonin” (1988) myötä. Toivonen sai Kritiikin kannukset -palkinnon 1989 jo 18-vuotiaana, nuorimpana siihenastisista palkituista ja ensimmäisenä sarjakuvantekijänä.
Ensimmäinen Havukaisen kanssa tehty kirja, ”Vauhtiässät Max & Olivia” vuodelta 1997 lupasi hyvää, ja siitä lähtien ässäkaksikon vauhti on vain kiihtynyt. Veera-kirjojen sarjasta ponnistivat Outolan omat Tatu ja Patu, joille mikään tieto ei ole liian yksinkertaista. Epäselvyydet on kiillotettava kertakaikkisen kirkkaiksi aina latvasta juuriharjaan edeten.

Tatun ja Patun ohessa Havukainen ja Toivonen ovat muun muassa kuvittaneet Nopolan sisarusten Risto Räppääjä -sarjaa sekä tehneet osin omakokemuksellista perhesarjakuvaa Himaset. Sarjakuvien kulmasta katsoen on harmi, ettei heidän sarjoilleen löytynyt palstatilaa. Käytännön syistä kaksikon oli keskitettävä aikansa lastenkirjoihin. Toisaalta kirjasarjan edetessä tekijät ovat hivuttaneet mukaan yhä enemmän sarjakuvakerrontaa. Esimerkiksi ”Tatu ja Patu, Kovaa menoa kiskoilla” vuodelta 2020 on puhtaasti sarjakuva-albumi.

Havukaisen ja Toivosen teokset ovat tarkasti suunniteltuja, yllätyksellisiä ja eläviä. Niistä hahmottuu oma, rikas todellisuutensa. Kirjoja ei voi tyhjentää yhdellä lukukerralla, vaan niistä löytyy aina jotakin uutta ihmeteltävää. Tietokirjoja niille, jotka eivät tienneet haluavansa tietää.
Tatu ja Patu ovat moderneja kansallissankareita samassa mitassa mitä Pekka Puupää oli aikoinaan. Kaikesta innostuvat outopojat saavat lukijan näkemään maailman hieman eri vinkkelistä ja tekevät arjesta hauskempaa. Hahmoista on tehty lukuisia näytelmäsovituksia sekä elokuva.
Aino ja Sami puolestaan on palkittu kirjoistaan useita kertoja, esimerkiksi Finlandia Juniorilla, Tietopöllöllä, Kaarina Helakisa -palkinnolla ja viimeksi Pro Animalia – eläinoikeuspalkinnolla. Vain Puupäähattu on puuttunut – mutta ei puutu enää!
Tatun ja Patun luojiin pääsee tutustumaan 18.9.2025 järjestettävillä Lasten sarjisfestareilla, Kulttuurikeskus Stoassa.

Valikoituja teoksia
Sami Toivonen:
- ”Ihmisen riittämättömyydestä” (osin Pauli Kallion kanssa), Suuri Kurpitsa 1990.
- ”Om” (Timo Varpion kanssa), Tammi 1991.
- ”Kramppeja ja nyrjähdyksiä 5” (Pauli Kallion kanssa), Jalava 1999.
Aino Havukainen:
- Tuula Kallioniemen kirjojen kuvituksia, Otava 1992-1996.
- ”Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu”, elokuvakäsikirjoitus 2016.
Yhteisteoksia:
- ”Vauhtiässät Max & Olivia”, Otava 1997.
- ”Veeran keittiöpuuhat”, Otava 2002.
- ”Tatu ja Patu Helsingissä”, Otava 2003.
- ”Tatun ja Patun Suomi”, Otava 2007.
- ”Tatu ja Patu, elämä ja teot”, Otava 2018.
- ”Tatun ja Patun fantasiaseikkailu”, Otava 2023.
- ”Tatun ja Patun 14 outoa ongelmaa”, Otava 2025,
- ”Himaset: Kaikki kotona?” (sarjakuvakokoelma), Otava 2015.


