Saattoi yllättää, että Aino Havukainen ja Sami Toivonen saivat Puupäähatun vasta nyt. Vaikka heidät mielletään lastenkirjailijoiksi, myös sarjakuva on seurannut ohessa koko yhteisen työuran ajan. Havukainen ja Toivonen ovat Lasten sarjisfestarien ja Helsingin sarjakuvafestivaalien vieraina 18.–20.9.2026.
Teksti: Vesa Kataisto. Valokuvat: Henry Söderlund
Aino Havukainen (s. 1968) ja Sami Toivonen (s. 1971) ovat kotoisin pieniltä paikkakunnilta, joissa ei paljoa tapahtunut. Mielet virkistyivät, kun he tahoillaan löysivät scifin ja fantasian.
Toivosen taidot pistettiin merkille heti ensijulkaisun eli omakustannelehti Kloonin myötä. Hän sai Kritiikin kannukset -palkinnon jo 18-vuotiaana, nuorimpana siihen asti palkituista ja ensimmäisenä sarjakuvantekijänä. Pauli Kallio toimitti ja kustansi esikoisalbumin Ihmisen riittämättömyydestä (1990). Havukainen ja Toivonen opiskelivat Lahden muotoiluinstituutissa. Aino oli sattumalta lukemassa kyseistä albumia kun selvisi, että Sami on samassa koulussa. Siitä alkoi yhteinen taival, joka on tähän mennessä tuottanut muun ohessa 34 kirjaa.
Sami Toivonen: Ihmisen riittämättömyydestä (1990)
Molemmat ryhtyivät freelancereiksi vuonna 1996. Vauhtiässät Max ja Olivia -teos ilmestyi seuraavana vuonna. Sitä seurasivat Veera-kirjat, joista ponnistivat Outolan omat pojat Tatu ja Patu. Viimeistään Tatun ja Patun Suomi räjäytti potin 2007. Kirja sai Finlandia Juniorin ja sitä myytiin ilmestymisvuonnaan yli 100 000 kappaletta.
Siihen asti Toivonen oli Tatu ja Patu -kirjojen ohessa tehnyt parin vuoden ajan Kramppeja ja nyrjähdyksiä -sarjaa Kallion käsikirjoituksiin.
– Teimme säännöllisesti myös perhesarjakuva Himasia. Olisimme varmaan jatkaneet sitä, mutta meiltä meni julkaisija alta. Uuden löytäminen oli vaikeaa, Toivonen muistelee.
– Meillä oli silloin myös kaksi pientä lasta, Havukainen täydentää.
– Universumi halusi varmaan viestittää, että välillä pitää levätäkin, pohtii Toivonen.
– Vaikka sarja ilmestyi vain kerran viikossa, sen tekemiseen meni silti jäätävän paljon aikaa, kommentoi Havukainen.
Outolan poikien hassujen oikkujen keksiminen on totista työtä. Yhteisesti pähkäillyt Tatu ja Patu -kirjat vaativat tarkkaa suunnittelua, minkä huomaa kuvien sisältämästä yksityiskohtien valtavasta määrästä. Kirjoja ei saa tutkittua tyhjiksi yhdellä lukukerralla. Eikä sukupolvella, vaan Outolan outoudet kiertävät perheissä vanhemmilta lapsille. Monista kirjoista on otettu yli kymmenen painosta, joistakin jopa lähemmäs 30.
Himaset – Kaikki kotona? (2015)
Sarjakuva hiipii kuvaan
Toivonen toteaa, että Tatu ja Patu -kirjoissa on vuosien aikana käytetty sarjakuvaa, ja kaksi kirjoista myös on puhtaasti sarjakuvaa. Havukaisen mukaan kyse ei ole ollut mistään tietoisesta teosta.
– Ei se mennyt niin, että nyt tuputetaan lapsille sarjakuvaa. En tiedä, miten paljon lapset nykyään lukevat sarjakuvia, mutta ainakin tätä kautta se on helpommin lähestyttävää. Olimme tehneet kirjan Tatu ja Patu – elämä ja teot (2018), joka on sarjan 20. osa. Kirjamessuilla oli lukuhetki, jossa luimme kirjaa yleisölle. Yleisössä oli pikkutyttö, joka halusi kuulla kohtauksen, joka oli juuri sarjakuvan muotoon tehty. Ei toimintaa, vaan hahmot puhuivat keskenään. Tyttö oli aivan tikahtua nauruun, kun me eläydyimme niin pirusti esiintyessämme. Siitä hoksasimme, miten sarjakuvakerronta voi ääneen luettuna toimia perheen yhteisenä viihteenä. Mikä ettei toimisi. Meillä oli jäänyt muutama aihe roikkumaan, sellaisia jotka eivät sopineet mihinkään muuhun formaattiin.
– Meillä oli esimerkiksi matkustamisaihe ollut telillä, kun emme saaneet siihen kerronnallista kulmaa. Sarjakuva avasi sen ihan uusille raiteille. Sen avulla pystyi menemään niin pieniin yksityiskohtiin, että kaiken slapstickin ja muut pikku huomiot sai mahtumaan, kertoo Toivonen.
Havukainen vahvistaa, että sarjakuva sopi toimintaseikkailun kuvaukseen.
– Kovaa menoa kiskoilla -kirjan (2020) sarjakuvallisuus innoitti käyttämään samaa myös urheiluteemaisessa Tatu ja Patu – paikoillenne, valmiit, hep! -teoksessa (2024). Se oli ehdolla peräti vuoden urheilukirjaksi. En olisi ikinä uskonut, että mikään kirjamme päätyisi siihen kategoriaan, heh!
Tatu ja Patu – Kovaa menoa kiskoilla (2020)
Tatu ja Patu – Paikoillenne, valmiit, hep! (2024)
Toivonen arvelee, että kuvien yksityiskohtaisuus on perua Richard Scarryn ja vastaavien tekijöiden kirjoista.
– Itse olin nuorena kovin innoissani MAD-lehdestä, jossa oli kaikenlaista pientä piperrystä. Esimerkiksi Sergio Aragonésin marginaalipilat. Säästin niiden lukemisen aina viimeiseksi, eräänlaiseksi hillosilmäksi. Tämmöinen runsaus on aina kiehtonut.
Havukainen arvioi omaksi inspiroijakseen Asterix-albumeita.
– Niissä on toki kohtia, joiden kaltaisia en itse käsikirjoituksissani käyttäisi. Ajat muuttuvat, mutta Goscinnyn huumori kestää. Aluksi tosin keskityin tarinoiden sisältöön. Kului pitkään ennen kuin hoksasin, että tarinoilla on sama kirjoittaja. Sisältö tuntui tekijöitä tärkeämmältä.
– Lapsena sarjakuvan sisältö on melkein kuin todellisuutta. Lukijana havainnoi vain sitä, eikä ajattele sarjan tekijöitä lainkaan, toteaa Toivonen.
Havukaisen mukaan asioiden kuuluukin olla näin.
– Lapsilla teoksen sisältö menee aina sen tekijöiden edelle. Kun tekijöitä on useampi, työ helpottuu. Esimerkiksi juuri Uderzon ja Goscinnyn yhteistyö toimi valtavan hyvin.
Puupäähattu-palkinnon näyttelystä Kansalliskirjastolta.
Teholihan tekopyhyys
Aikojen muuttuminen on vaikuttanut myös Tatuun ja Patuun. Tekijät päättivät ottaa kantaa eläinperäisen ruoan tehotuotantoon
kyllästyttyään esimerkiksi romantisoituihin liha- ja maitomainoksiin, jotka ovat kaukana raadollisesta todellisuudesta. Makkaroiden ynnä vastaavien eläintuotteiden poistaminen kirjojen kuvista raivostutti varsinkin ne, jotka luultavasti eivät aiemmin tienneet Tatusta ja Patusta mitään. Myönteinen tunnustus oli Pro Animalia -eläinoikeuspalkinto.
– Saapuneesta palautteesta voi todeta, että lihakeskustelu hätkähdytti. Miten tuollainen asia herättää niin paljon kommentteja?, Toivonen ihmettelee. Havukainen jatkaa.
– Selvästi asia oli ongelma joillekin. Hankkikaa elämä, ihmiset! Se johti vain siihen, että poistimme eläintuotteita kuvista vielä tarkemmin. Emme kuitenkaan kaikkea, mutta sen verran mikä oli mahdollista. Niin koville kierroksille koko mekkala veti. Mutta nyt on sekin tullut koettua, eikä moinen enää vaivaa. Antaa tulla vaan, ei vaikuta meihin!
Satojentuhansien myytyjen kirjojen ohella Tatu ja Patu seikkailevat jatkuvasti myös näytelmäversioina, ja elokuvakin on tehty. Tekijät pitävät kuitenkin etusijalla kirjaversiot, koska ne ovat sataprosenttisesti heidän hallinnassaan. Ilmestymistahti on ollut kiivas, mutta nyt Havukainen ja Toivonen pitävät taukoa. Seuraava kirja tulee vasta 2027.
Työ jatkuu Sastamalassa talossa, joka oli aikoinaan Mauri Kunnaksen lapsuudenkoti. Lopuksi he lähettävät kiitokset Maurille, joka on tehnyt suuren työn kotimaisten lastenkirjojen hyväksi. Kunnaksen teosten esimerkki loi pohjan myös Havukaisen ja Toivosen kirjojen menestykselle.
Havukainen ja Toivonen ovat Lasten sarjisfestarien ja Helsingin sarjakuvafestivaalien vieraina 18.–20.9.2026: sarjakuvafestivaalit.fi
Tämä on Ajan vangit -historiapalstan näyteartikkeli Sarjainfo-lehdestä 2-3/2026. Tilaa Sarjainfo ja tue suomalaista sarjakuvakulttuuria liittymällä Suomen sarjakuvaseuraan.
Lue lisää Puupäähattu-palkinnosta täältä.
Valikoituja teoksia
Sami Toivonen
Ihmisen riittämättömyydestä (osin Pauli Kallion kanssa, Suuri Kurpitsa 1990)
Om (Timo Varpion kanssa, Tammi 1991)
Kramppeja ja nyrjähdyksiä 5 (Pauli Kallion kanssa, Jalava 1999)
Aino Havukainen
Tuula Kallioniemen kirjojen kuvituksia (Otava, 1992–96)
Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu, elokuvakäsikirjoitus (2016)
Yhteisteoksia
Vauhtiässät Max & Olivia (Otava, 1997)
Veeran keitiöpuuhat (Otava, 2002)
Tatu ja Patu Helsingissä (Otava, 2003)
Tatun ja Patun Suomi (Otava, 2007)
Himaset – Kaikki kotona? (sarjakuvakokoelma, Otava, 2015)
Tatu ja Patu, elämä ja teot (Otava, 2018)
Tatu ja Patu – Kovaa menoa kiskoilla (2020)
Tatun ja Patun fantasiaseikkailu (Otava, 2023)
Tatu ja Patu – Paikoillenne, valmiit, hep! (2024)
Tatun ja Patun 14 outoa ongelmaa (Otava, 2025)