Kemin sarjakuvapäivien vieraana on tänä vuonna ranskalaisen sarjakuvan kärkinimiin kuuluva Christophe Blain. Blain on kotimaassaan erittäin suosittu, ja hänet on palkittu Angoulêmessä parhaasta sarjakuva-albumista vuonna 2002 ja Ranskan suurimman radioaseman myöntämällä Grand Prix de RTL –palkinnolla 2010.
Suomessa Blain on tullut tunnetuksi 1700-luvulle sijoittuvalla Maalari ja merirosvo -sarjakuvallaan, jonka tarinoissa yhdistyvät romantisoitujen piraattitarinoiden parhaat perinteet ja merirosvoelämän karu arki. WSOY alkoi vuoden alussa julkaista myös Blainin toista sarjaa, Ulkoministeriötä. Ranskan poliittista sisäpiiriä nuoren puheenkirjoittajan näkökulmasta kuvaava sarjakuva perustuu maan ulkoministeriön entisen virkamiehen kokemuksiin.
Sarjakuvapäivien toisena ulkomaalaisvieraana nähdään ruotsalainen Jonas Darnell, joka tunnetaan Suomessa parhaiten Hermanni ja kumppanit -sarjakuvasta. Pseudoesihistoriallisessa maailmassa elävän pahanilkisen Hermannin seikkailuista on koottu 17 albumia.
Kemin sarjakuvapäivät johdattaa yleisönsä tänä vuonna seikkailusarjakuvien maailmaan. Taidemuseossa on esillä tyylilajia esittelevä näyttely, ja myös osa kotimaisista vieraista on seikkailullisen sarjakuvan taitajia. 18.-20. toukokuuta järjestettävillä päivillä julkaistaan myös kemiläistaiteilija Ari Kutilan muistoalbumi sekä Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun antologia.