Pekka Puupää -sarjakuvan piirtäjä Toto (Ruth) Fogelberg-Kaila kuoli 8. helmikuuta 2013, 89 vuoden iässä. Vuonna 1924 syntynyt Kaila teki pitkän työrupeaman lasten ja vanhusten kuvataideopettajana ja taideterapeuttina. Siitä ja maalaamisesta hän myös itse eniten nautti.
Toto Kailan puoliso kuoli jatkosodassa. Hänet teloitettiin kesällä 1944 rintamakarkurina, kauhukohtaus oli johtanut pakenemiseen. Kailan veli puolestaan kaatui Karjalan kannaksella.
Kun Kailan isä Ola kuoli vuonna 1952, Toton piti elättää äitinsä. Hän alkoi piirtää Pekka Puupäätä isänsä jälkeen. Kaila teki albumin vuodessa kaikkiaan 23 vuoden ajan.
Kaila pyrki pitämään sarjan hengen samanlaisena kuin isällään. Pääosassa olivat hyväntahtoinen tilannekomiikka ja pyrkimys huomioida toiset ihmiset. Usein aihe löytyi läheltä: omien lapsien touhuista. Helppoa piirtäminen ei kuitenkaan Kailalle ollut.
– Puupäiden tekeminen oli yhtä takkuamista. Jos olin yhdessä albumissa edes kahdesti hauska, niin hyvä. Sarjakuvapiirtäjän ammatti on hankala. On todella vaikeaa keksiä 77 hyvää juttua vuodessa albumia varten, suorasanainen Kaila muisteli haastatellessani häntä vuonna 2002.
– Jos joku sanoi jotain hauskaa, aivoni alkoivat raksuttaa: ”Voisiko tuota käyttää Puupäässä?” Nyt on ihanaa, kun voin nauttia maailman salaperäisyydestä sen itsensä vuoksi.
Toto Kaila sai ensimmäisenä piirtäjänä Puupäähattu-palkinnon, jota Suomen sarjakuvaseura alkoi jakaa vuonna 1972. Yhdistyksellä ei ollut varaa teettää oikeita hattuja, joten hän sai ”huopahatun teelmän”, josta hatuntekijä tekee päähineen. Vuonna 1991 Kaila sai lopulta kunnon hatun.
Vaikka sarjakuvien piirtäminen tuntuikin työltä, Kaila kunnioitti palkintoa ja sen luomaa traditiota niin paljon, että hän kävi palkinto päässään jakotilaisuudessa lähes vuosittain. Vuonna 2011 Kaila tuli vielä palvelukodista Lasipalatsiin viettämään suomalaisen sarjakuvan satavuotisjuhlaa.
Nuorelle alalle Kailan kaltaiset ikihongat ovat välttämättömyys, ilman heitä tunnetta jatkuvuudesta ja kaiken merkityksellisyydestä ei olisi. Taiteilija itse arvostaisi tosin ehkä enemmän vertausta leppään. Ennen palvelukotiin joutumistaan hän asui Lauttasaaressa samalla paikalla reilut 80 vuotta, koko ikänsä.
– Nuo lepät ovat olleet tuossa koko elämäni. Silloin ne olivat rannassa, nyt matkaa on täyttömaan vuoksi parisataa metriä. Se antaa ihmiselle rauhan, kun ei muuta koko ajan paikasta toiseen. Kun asuu samassa paikassa, näkee tarkemmin kaikki muutokset, pienetkin, Toto Kaila muisteli 11 vuotta sitten.
Teksti: Ville Hänninen