Kalle Kaiharin Kulttuurisäätiö on palkinnut sarjakuvataiteilija Tommi Musturin vuoden 2011 tamperelaisesta kulttuuriteosta. Säätiö perustelee palkintoa muun muassa vilkkaalla näyttelytoiminnalla ja töiden julkaisulla monessa maassa. Viime vuonna Musturin töitä oli näytteillä Suomen lisäksi esimerkiksi Yhdysvalloissa, Meksikossa, Ranskassa ja Saksassa. Musturi on tehnyt toistakymmentä sarjakuvateosta, lukuisia sarjakuvanovelleja sekä kirja- ja lehtikuvituksia, joita on julkaistu parissakymmenessä maassa. Hän on myös saanut useita kansainvälisiä palkintoja ja Puupäähattu-palkinnon vuonna 2010.