Suomen sarjakuvaseura on liittynyt kahdeksantoista organisaation Kuvataiteen talo -yhteishankkeeseen, jonka tarkoituksena on luoda kuvataiteen alaa uudistavaa yhteistyötä, toimintamalleja ja palveluita sekä ennen pitkää koota kaikki organisaatiot yhteisen katon alle. Suomen sarjakuvaseuralle tämä yhteistyö tarkoittaa paitsi uusia tiloja myös uusia yleisöjä ja uusia yhteistyökumppaneita! Kuvataiteen talo -hankkeen ja siihen liittyvän tulevan muuttomme aikataulu on vielä työn alla, ja tiedotamme siitä tarkemmin myöhemmin.
Toimimme organisaationa kuvataiteen ja kirjallisuuden välimaastossa, joten osana Kuvataiteen taloa tulemme olemaan vastuullisessa asemassa tuomassa kuvataiteen ja kirjallisuuden kenttiä uudella tavalla lähemmäs toisiaan. Monialaisuus ja poikkitaiteellisuus ovat taiteen kentällä yleisiä kehityssuuntia. Sarjakuva poikkitaiteellisena taidemuotona on tärkeässä asemassa siltojen rakentajana.
Tulevissa uusissa tiloissa pääsemme myös käynnistämään uudelleen galleriatoiminnan, jolle on tällä hetkellä sarjakuvakentällä suuri tarve. Suomen sarjakuvaseura ry odottaa innolla yhteistyötä kuvataideorganisaatioiden kanssa ja jatkaa myös kirjallisuuden puolella aktiivisena toimijana.
Sarjakuvaseura kiittää ja katsoo innolla tulevaan!

Kuva: Henry Söderlund / Helsingin sarjakuvafestivaalit