Helsingin Sarjakuvafestivaalin Taivaallisin pienlehti -kisaan
osallistui tänä vuonna 22 työtä, kolmasosa vähemmän kuin viime vuonna.
Työt olivat jälleen kerran vaihtelevia sekä muodoltaan että
sisällöltään. Kisan taso oli laadullisesti tasainen, ehkä hieman
yllätyksetönkin.
Töiden lähestymistavat olivat kirjavia; jokseenkin kaikki sarjakuvan
genret olivat edustettuina aina klassisesta kauhusarjasta
taivaanrantoja maalailevaan taidesarjakuvaan asti. Ainoastaan
perinteisen viihdesarjakuvan edustus oli vähäistä, ja kisaan lähetetyt
työt olivatkin melko vakavahenkisiä.
Työt olivat ulkoasultaan laadukkaita, vanhan koulukunnan mustavalkokopio-lehtisiä ei juuri näkynyt.
Palkitut kolme työtä erottuivat joukosta suhteellisen helposti ja tuomaristo oli päätöksissään yksimielinen.
1. Palkinto
Aino Louhi & Kaija Papu: Show me some sisu
Genressään piristävä, välttää pahimmat päiväkirjasarjakuvien kliseet.
Tekijöiden yhteistyö toimii, vaikka tyylillisesti välillä ollaan
hyvinkin kirjavia. Rehellinen, itseironinen, välitön, itsevarma ja
rento työ.
2. Palkinto
Olli Hietala: Pieni unia
Lupaavan nuoren tekijän lehti on välitön. Genre on monesti käytetty,
mutta tekijä osaa tiivistää olennaisen. Absurdi huumori viehätti.
3. Palkinto
Pasi Pikkarainen: Isin entinen päivä
Työn rento surrealismi viehätti, laji on vaikea mutta tekijä pitää
paketin koossa sortumatta liikaan taideellisuuteen. Hauska ja
sympaattinen sarjakuva.
Tuomaristo: Jussi Salakka, Otto Sinisalo ja Timo Siivonen