-
Pikku Närhi pokkasi Sarjakuva-Finlandian
Tampere kuplii -festivaalin yhteydessä julkistettiin perjantaina 22.3. Sarjakuva-Finlandia -palkinto vuoden 2012 parhaaksi valitusta albumista. Nelihenkinen lautakunta valitsi 63 ehdokkaan joukosta kymmenen…
-
Uusi sarjakuvaan painottuva aikuiskoulutusohjelma Lahdessa
Syksyllä 2013 käynnistyvät Lahden Muotoiluinsituutin graafisen suunnittelun pääaineen opinnot painottuvat sarjakuvaan. Tietoja: Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto, Graafinen suunnittelu • Medianomi (AMK) • 240/70-150…
-
Ensimmäisen Puupäähatun kantaja Toto Fogelberg-Kaila kuollut
Pekka Puupää -sarjakuvan piirtäjä Toto (Ruth) Fogelberg-Kaila kuoli 8. helmikuuta 2013, 89 vuoden iässä. Vuonna 1924 syntynyt Kaila teki pitkän työrupeaman…
-
Sarjakuvalle jaettiin 200 000 euroa
Opetus- ja kulttuuriministeriön vuoden 2013 määrärahoista oli ensimmäistä kertaa osoitettu oma rivi sarjakuvalle omana taiteenalanaan, kun aiemmin ala oli muotoilun alla.…
-
Lasten ja nuorten valtakunnallinen sarjakuvakilpailu Kemissä
Lapsille ja nuorille suunnattu valtakunnallinen sarjakuvakilpailu järjestetään Kemin Lasten kulttuurikeskuksen toimesta, aiheenaan tänä vuonna meriseikkailu. Kahdessa ikäsarjassa palkitaan kummassakin kolme parasta…
-
CUNE CiR – pohjoismaiset residenssit sarjakuvantekijöille, haku nyt
CUNE CiR -residenssiohjelman toinen hakukierros on avoinna 18.2.–11.3. Sen myötä syksyllä 2013 järjestetään neljä kuukauden mittaista residenssiä Helsingissä, Riikassa, Tallinnassa ja…
-
Suomalainen sarjakuva näkyvästi esillä TCAF 2013 -festivaalilla Torontossa
Suomen sarjakuvaseura suunnistaa 11.–12. toukokuuta Kanadan tärkeimpään sarjakuvatapahtumaan eli Toronto Comic Arts Festivalille. Festivaalilla nähdään La bande dessinée finlandaise 2013 -antologiasta koostettu näyttely ja…