Alalla on pantu merkille, että Valtion taideteostoimikunnan kokoelma on ostanut sarjakuvataiteen alan kokoon nähden huomattavan vähän teoksia. Taiteen edistämiskeskuksella on käytettävissään tilastot sarjakuvataiteen osuudesta taidekentällä ja sen saamasta tuen määrästä vuosittain.
Jo esimerkiksi 1–2 % hankinnoista ja tilaustöistä voisi tarkoittaa vuoden 2021 hankintasummalla (825 791 euroa) 8000–16000 euroa. Kuitenkaan useimpina vuosina sarjakuvataidetta ei ole ostettu yhtään, tai ostot ovat olleet pieniä.
Kokoelma määrittelee itseään näin: “Valtion taideteostoimikunnan kokoelma on yksi Suomen laajimpia taidekokoelmia. Se käsittää yli 14 500 teosta kuvataiteen eri alueilta noin 2 000 taiteilijalta. Toimikunta on hankkinut teoksia vuodesta 1956 asti. Sen periaatteena on hankkia mahdollisimman monipuolisesti ajankohtaista nykytaidetta.”
– Taideteostoimikunnan edustajana ei ole koskaan ollut sarjakuvataustaista jäsentä ja se näkyy, toteaa visuaalisten taiteiden toimikunnan jäsen Ville Hänninen.
Uutinen julkaistu alkujaan Sarjainfo-lehdessä 3/2022.
Sarjainfo on Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen, ja julkaisemme nyt Kultin kulttuuripoliittisen tiedotteen kokonaisuudessaan.
Tiedote 13.10.2021
Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n mielestä opetus- ja kulttuuriministeriön esittämät tukileikkaukset ovat kestämättömiä valtamedian ulkopuolisten lehtien kannalta, erityisesti kipeästi iskisi kirjastojen kulttuurilehtien tilaustuen lakkauttaminen kokonaan.
”Kulttuurikentän leikkaaminen vielä vaikean koronakauden jälkeen on ylipäänsä väärin, mutta kirjastoille ja tähän lehtikenttään suunnatuilla leikkauksilla saavutetut säästöt ovat aivan erityisen mitättömiä suhteessa niiden merkittäviin kielteisiin vaikutuksiinsa. On erityisen ajattelematonta leikata moninäkökulmaisemman tiedon tuottamisen edellytyksistä sekä tiedon levittämisestä ihmisille ilmaiseksi kirjaston kautta, toteaa Kultti ry:n puheenjohtaja Tuomas Rantanen.
Kirjastojen tilaustuen merkitys on suuri paitsi kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien tekijöille, myös yli miljoonalle tällaisten lehtien lukijoille, joille kirjastojen lehtitarjonta mahdollistaa monipuoliset pohditut ja syvällisemmin asioihin paneutuvat sisällöt.
Taiteen rahoitus vähenee ensi vuonna 17.5 miljoonaa euroa ja sitä seuraavana 23 miljoonaa euroa. Leikkaukset osuvat järjestökenttään ja vapaisiin taiteisiin kovemmin kuin suurempia summia liikuttelemaan tottuneet poliitikot ehkä tajuavat. Ala on keikkunut korona-ajan löysässä hirressä. Lisäksi Veikkauksen tuotot ovat romahtaneet. Silti hallituksen puoliväliriihessä päätettiin, ettei rahapelitoiminnan tuottoja kompensoida edunsaajille täysimääräisinä.
Kuvitus: Ville Tietäväinen
Torjuntavoitoksi maalattua ratkaisua ei voi pitää oikeudenmukaisena eikä järkevänä. Alalla vallitsee suhteellisen yhtenäinen näkemys, että riippuvuus uhkapeleistä kannattaa purkaa ja rahoitus siirtää osaksi valtionbudjettia. Erkki Liikasen johtaman työryhmän raportti arvioi aiemmin tänä vuonna, että uudistus voitaisiin toteuttaa 2024 alkaen.
Ajoitus säästöille on kuitenkin kehno, koska seuraukset voivat olla pahempia kuin 1990-luvulla. Tilastokeskuksen datan perusteella kulttuuri- ja taideala on yksi pahiten pandemiasta kärsineistä palvelualoista. Vapaiden taiteilijoiden ja itsensätyöllistäjien osa on jälleen ollut ankarin, eivätkä koronarajoitteiden kohdistukset ole helpottaneet tilannetta. Ensin kiinni ja viimeisenä auki, kuuluu kuohuvan kaksikymmenluvun opetus, jota äänestäjät eivät unohda.
Säästöt alkoivat jo ennen puoliväliriihtä. Myös pohjoismaiseen kulttuuriyhteistyöhön kohdistuu laajoja leikkauksia. 20 prosentin laskun seurauksena tukea vähennetään muun muassa Pohjoismaiselta kulttuurirahastolta, ja Pohjoismainen journalistikeskus lakkautetaan kokonaan.
Päätös tuntuu oireelliselta ja herättää kysymyksen, mihin viiteryhmään haluamme kuulua. Pohjoismainen konteksti ainakin tarjoaa tavan tarkastella myös kulttuurin merkitystä.
Pohjoismaisen kulttuurineuvoston teettämän tutkimuksen mukaan Suomi oli vuoden 2020 lopussa myöntänyt kulttuurisektorille vähiten tukia koronan aikana. Muut Pohjoismaat panostavat normaalistikin kulttuuriin Suomea enemmän ja laaja-alaisemmin. Esimerkiksi sananvapauden ja tiedonvälityksen kannalta tärkeää journalismia tuetaan muissa Pohjoismaissa vuosittain 50–80 miljoonalla eurolla. Suomi on ollut jo aiemmin kulttuurin rahoituksessa maita jäljessä, ja nyt ero uhkaa kasvaa. On aloitettava periaatteellinen keskustelu taiteen ja kulttuurin roolista suomalaisessa yhteiskunnassa. Veikkauksen tukema toiminta on ollut suomalaisen kulttuurin selkäranka. Yhteiskunta rakentuu yhteiselle toiminnalle ja taiteissa syntyville yhteisille kokemuksille. Kriisiajan jälkeen kulttuuri auttaa jälleenrakennuksessa luomalla osallisuutta ja merkityksiä.
Nyt on aika täsmäelvyttää ja investoida. Sanat eivät tarkoita vain teitä ja tehtaita vaan kulttuurin elossapitoa ja elävöittämistä. Julkisen sektorin merkitys on siinä keskeisessä osassa Suomen väkimäärän ja historian vuoksi.
Kulttuurin merkitys taloudelle on tähän asti koko ajan kasvanut. Tilastokeskuksen aineistoissa taide ja kulttuuri on kansantaloudellisesti merkittävä keskisuuri toimiala. Vuonna 2018 sen osuus bruttokansantuotteesta oli noin 3.3 prosenttia, ja toimiala työllisti vuonna 2019 liki 120 000 henkilöä.
Kerrannaisvaikutukset näkyvät ravintola- ja tapahtuma-aloilla, alueellisista talousvaikutuksista puhumattakaan. Kulttuuri on myös merkittävä imagotekijä: ei turisteja Suomeen turpeella houkutella.
Marginaalisena pidetyn taiteen tukeminen tarkoittaa nimenomaan valtavirran tukemista, sillä marginaalista nousevat kaikki uudet ideat. Sieltä leikkaaminen on erityisen lyhytnäköistä. Uudet ideat luovat myös kulttuurivientiä, sekin on viime vuosina kasvanut.
Kilpailussa pärjääminen uhkaa nyt vaikeutua olennaisesti. Vaarana on, että vuosikymmenten aikana synnytetyt ja jalostetut rakenteet ja epäsuorat verkostot menetetään.Kyse on elinkeinotoiminnasta, mutta ennen kaikkea suomalaisuuden sielusta: ennen, nyt ja toivottavasti tulevaisuudessakin. Valtio ja kulttuuri on rakennettu sanoin, kuvin ja sävelin, mielikuvituksesta ja haaveista. Taide rakentaa tunteen yhteisyydestä ja eroistakin. Taide puhuttaa, keskusteluttaa, hykerryttää ja ennen kaikkea antaa happea.
Ilman sitä ei ole oikein mitään. Jos meillä ei ole omaa, itsenäistä ja itsepäistäkin kulttuuria, mitä hävittäjät sitten puolustavat?
Valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon sai tänä vuonna Kirsi Kinnunen, joka tunnetaan muun muassa sarjakuvien ranskannoksistaan. Palkinnon suuruus on 15 000 euroa. Palkinnon Kinnuselle luovutti tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko tiistaina 25. toukokuuta. Lisätietoa palkinnosta täällä. Sarjakuvaseura julkaisee Kinnusen kiitospuheen kokonaisuudessaan.
Kuva: FILIn tiedotus
Kiitospuhe palkinnon luovutustilaisuudessa 25.5.2021
Virtuaaliset tervehdykset kaikille täältä Pohjois-Bretagnesta ”Maailmanlaidalta” ja suurenmoiset kiitokset kaikille, jotka ovat vaikuttaneet siihen, että tämä palkinto nyt myönnettiin paitsi minulle, myös suomalaiselle sarjakuvalle.
Minä ehdin jo miettiä uutisia lukiessani, että noinkohan koko tilaisuutta päästään järjestämäänkään, kun tänään Suomessa vallitsee eräänlainen kulttuuriministerityhjiö, sillä Annika Saarikolla on jo toinen jalka uudessa ministeriössä. Toivotan sinulle, Annika, mitä parhainta menestystä uusissa, toisella tavalla vastuullisissa tehtävissäsi.
Minulla on henkilökohtaisesti sekä kääntäjänä todella monta identiteettiä ja juuri nyt minulla on koukkuun puristetun madon identiteetti, kun tuntuu niin hurjalta tämä yhtäkkinen huomio kaikkien niiden vuosien jälkeen, joina töitä on tullut tehtyä itsestään selvästi ja hirveän paljon ja osittain vapaaehtoisesti ja erityisesti totaalisena prekaarina.
Miten helpolta ja kepeältä sujuva piirtäminen näyttääkään. Helposti unohtuu, että huippusuoritus vaatii vuosien pitkäjänteistä harjoittelua ja omistautumista.
Piirtäjä tutkii paitsi alansa parhaita teoksia myös ympäröivää maailmaa ylipäätään silloinkin, kun ei ole työnsä ääressä. Piirtämisen ammattilainen on voinut omistaa osaamiselleen koko elämänsä, aivan samaan tapaan kuin huippumuusikko instrumentilleen.
Keskiviikkona 6.4. 2016 sarjakuvantekijä Kaisa Lekalle, Kasper Strömmanille ja muille korkean profiilin tekijöille OKM:stä tullut ehdotus kahden päivän intensiivisestä, kongressiin sijoittuvasta kuvituskeikasta ateriaa vastaan olisi helppo ohittaa yksittäistapauksena. Olisi, jos se olisi jotenkin poikkeuksellista. Ikävä totuus kuitenkin on, että tällaiset työtarjoukset ovat kuvittajan ja sarjakuvantekijän arkipäivää.
Luovan alan ammatteja pidetään yleisesti kutsumuksellisina. Niitä, jotka julkisesti sanovat haluavansa menestyä taiteellaan myös taloudellisesti, saatetaan tästä syystä jopa paheksua. Totuus kuitenkin on, että jokainen tarvitsee toimeentulon, ja suomalainen noin 3100 euron mediaaniansiotaso jää alalla useimmille kaukaiseksi haaveeksi.
On siis syytä muistaa, että tekijä on hankkinut taitonsa sinnikkäällä ahkeruudella. Näennäisesti hetkessä syntyvä hauska tai koskettava piirros ei kumpua kuin itsestään lahjaksi annetusta kyvystä. Se on harjoittelun tulosta.
Muutkin ammatit voivat olla tekijöidensä kutsumus. Silti pidettäisiin järjettömänä ja loukkaavana, että oletettaisiin vaikkapa bussinkuljettajan, lääkärin tai virkamiehen tekevän työtään palkatta.
Kuvittajakin on yrittäjä, ja hänen pitää maksaa toimintaansa liittyvät kulut, kuten työtilojen vuokra, kirjanpito, materiaalit, eläke- ja vakuutusmaksut. Ammattilaiselle kyseessä on työ, ei harrastus tai elämäntapa.
Helsingissä 15.4.2016
Christer Nuutinen, pj Kuvittajat ry:n hallituksen puolesta
Timo Kokkila, pj Sarjakuvantekijät ry:n hallituksen puolesta
Ville Hänninen, pj Suomen sarjakuvaseuran hallituksen puolesta
Hannele Richert livepiirtää Helsingin sarjakuvafestivaaleilla. Kuva: Henry Söderlund
Betalt för arbetet!
Det kan se så lätt ut när någon som kan sin sak tecknar. Man glömmer lätt bort att en topprestation kräver år av övning och engagemang.
Tecknaren studerar förutom de bästa verken i branschen även den omgivande världen också då hen inte arbetar. Ett proffs inom illustration eller serieteckning kan ha ägnat hela sitt liv till att utveckla sitt kunnande, på samma sätt som en toppmusiker ägnat sig åt sitt instrument.
Onsdagen den 6 april 2016 fick serietecknarna Kaisa Leka, Kasper Strömman och andra av våra främsta bildskapare ett förslag från Undervisnings- och kulturministeriet om ett tvådagars intensivt illustrationsuppdrag på ett seminarium, med mat som enda kompensation för arbetet. Erbjudandet kunde ses som en engångsföreteelse, men det är det tyvärr inte. Dylika erbjudanden är vardag för illustratörer och serietecknare.
Yrken inom de kreativa branscherna ses allmänt som en kallelse. De som i offentligheten säger att de förutom att nå konstnärlig framgång också vill leva på sin konst, kan därför till och med möta illvilja. Sanningen är ändå att var och en behöver en utkomst. Den finländska medianinkomsten på cirka 3 100 euro förblir en onåbar dröm för de flesta i branschen.
Det är alltså skäl att minnas att tecknarna har uppnått sina kunskaper genom ihärdigt och långsiktigt arbete. Den roliga eller rörande bild som ser ut att födas i ett nafs är är resultatet av övning, inte en talang som tecknaren fått i gåva från ovan.
Andra yrken kan också vara kall för sina utövare. Ändå skulle det anses vanvettigt och sårande om man antog att till exempel en busschaufför, en läkare eller en tjänsteman skulle göra sitt arbete utan lön.
Även illustratören är en företagare, och hen har kostnader för verksamheten. Det handlar om hyra för arbetsutrymme, bokföring, material, pensions- och försäkringsavgifter. För professionella illustratörer och serietecknare handlar det om ett jobb, inte en hobby eller en livsstil.
Helsingfors 15.4.2016
Christer Nuutinen, ordförande Illustratörerna i Finland r.f
