Sarjakuvataidelinja
Opetuksessa keskeistä on tukea piirtäjän omaa ilmaisua, mutta kehittää monipuolisesti hänen kuvaamataitoaan myös maalaamisen ja mallista piirtämisen aloilla. Linjalla vierailevina tuntiopettajina toimivat kotimaiset alan ammattilaiset. Näkyvyyden hankkimiseksi ja taiteellisten kykyjen tutustuttamiseksi ulkomaailmaan toteutamme oppilinjalla ulkoisia projekteja sanomalehtisarjakuvasta erilaisiin kuvitustehtäviin. Oma osansa oppimäärässä on vielä taloudellisten ja ammatillisten tekijöiden tuntemisella, joihin lukeutuu mm. tekijänoikeus, verotus ja apurahamahdollisuudet. Linja antaa valmiuksia hakeutua jatkokoulutukseen esimerkiksi yliopistoihin, ammattikorkeakouluihin ja muihin alan oppilaitoksiin.
OPISKELUN SISÄLTÖ:
* Sarjakuvakerronta
* Perspektiivi
* Julkaiseminen, tekijänoikeudet, apurahat, verotus
* Digitaalinen kuvankäsittely
* Näyttelytoiminta
* Stop & Motion animaatio
* Jatko-opiskelupaikkojen ennakkotehtävät
* Portfolio
* Improvisaatio
* Kokeileva sarjakuva
* Piirustus ja maalaus
* Käsikirjoittaminen
* Värioppi
* Materiaalioppi
* Tekstaaminen
Koulutuksen kesto 7.1.-30.4.2010
Hakeminen, kustannukset
Pääsyvaatimuksena on vähintään 16 vuoden ikä ja oppivelvollisuuden suorittaminen. Linjalle hakuaika päättyy 11.12.2009. Haku opinto-oppaassa olevalla tai opiston toimistosta saatavalla hakulomakkeella. Lomakkeen voit tulostaa myös tästä.
Täysihoito 106,50 €/vko,
puolihoito 76,50 €/vko.
Täysihoito sisältää opetuksen, majoituksen 2-hengen huoneessa ja ruokailut (aamupala, lounas, päiväkahvi, päivällinen)/ 5 pv. Puolihoito sisältää opetuksen, lounaan ja päiväkahvin/ 5 pv.
Linjan opiskelijat ovat oikeutettuja valtion opintotukeen.
Lisätietoja
Rovala-Opisto
Rovala 5
96100 ROVANIEMI
puh. 040-4873010 tsto
fax (016) 312 870
e-mail: rovala-opisto@rovala.fi