Teksti: Vesa Kataisto
Kuvitus: Juho Sihvonen
Teema: Pilapiirrokset
”En jaksa uskoa, että amerikkalaisella poliittisella pilapiirroksella olisi minkäänlaista tulevaisuutta. Se peli on menetetty”, on sarjakuvantekijä Derf Backderf arvioinut julkisuudessa.
Backderf toimi itse 1980-luvulla kaksi vuotta pilapiirtäjänä floridalaisessa iltapäivälehdessä ennen kuin sai potkut ja siirtyi sarjakuviin ja kuvituksiin.
Myöhemmin (2006) Derf sai Robert F. Kennedyn palkinnon The City -sarjastaan. Kennedy-journalismipalkintoa pidetään ”köyhän miehen Pulitzerina”. Joseph Pulitzerin mukaan nimetty palkinto on alan arvostetuin tunnustus Amerikassa. Poliittiset piirrokset (Editorial Cartoons) on yksi palkinnon 21 kategoriasta vuodesta 1922 lähtien.
Välivuosiakin mahtuu mukaan. Esimerkiksi tänä vuonna pilapiirtäjiä ei palkittu, ensi kertaa sitten vuoden 1960, mikä herätti vilkkaan keskustelun. Finalisteiksi päässeet Ruben Boiling, Lalo Alcaraz ja Marty Two Bulls mainittiin samalla kun ilmoitettiin ettei palkintoa jaeta. Raati ei päässyt yhteisymmärrykseen. Tom the Dancing Bug -piirroskolumnin tekijä Boiling ilmoitti olevansa loukkaantunut päätöksestä sekä omasta että kaikkien pilapiirtäjien puolesta.
Association of American Editorial Cartoonists ilmaisi myös hämmästyksensä siitä, miksei Pulitzeria jaettu näinä ”tapahtumarikkaina ja haastavina aikoina”. Keskusteluissa painotettiin, että juuri nyt journalistit ja ilmaisun vapaus tarvitsevat tukea enemmän kuin koskaan aiemmin.
Derf Backderf piirsi itsensä Libération-lehdelle vuonna 2015.
Levikki ja viikate
Sanomalehtien levikkien laskiessa usein juuri pilapiirrokset ovat (sarjakuvien ohella) säästötoimien kohde. Lehden koon ja sivumäärän vähentyessä karsitaan ”tuottamatonta” ja maksullista palstatilaa. Lehtiä on myös yhdistetty sekä lakkautettu kustantamisen siirtyessä yhä suuremmiksi paisuville suuryrityksille, jotka eivät pidä ”häiritsevästä sisällöstä”. Village Voicen kaltaisten, painettujen vaihtoehtojulkaisujen määrä on niin ikään laskenut, tai ne ovat siirtyneet kokonaan nettiin. AAEC:n mukaan kokopäiväisesti palkattuja piirtäjiä on koko USA:ssa enää nelisenkymmentä.
Yksi syy pilapiirtäjien määrän vähenemiseen on myös kiristynyt ilmapiiri. Levikkien muutenkin pudotessa kustantajat eivät halua ottaa lisäriskejä siitä, että lukijat hermostuisivat piirtäjän mielipiteistä ja peruuttaisivat tilauksiaan. Poliittisen piirtäjän uralle on ilmestynyt myös muita kuin taloudellisia uhkia. Vuonna 2005 Jyllands-Postenin julkaisemien Muhammed-pilakuvien aikaansaamat levottomuudet, jopa murhat ja terrori-iskut, varjostavat edelleen koko maailman pilapiirroskenttää. Puhumattakaan vuoden 2015 terrori-iskusta Charlie Hebdon toimitukseen. Erityisesti uskonnollisia teemoja käytetään nykyisin varovaisemmin kuin aiemmin.
Aikojen saatossa pilapiirrosten ilmaisukeinot eivät ole juuri muuttuneet. Median siirtyessä yhä enemmän nettiin on piirtäjän työ sekä helpottunut että vaikeutunut. Kun piirrokseen sopiva aihe ilmestyy eteen, se on usein hyvin nopeasti jauhettu kuiviin internetissä. Kuvien kulutustahti kiihtyy, eivätkä perinteiset pilakuvat välttämättä avaudu lukijalle. Poliittisen pilapiirtäjän työ latistuu pahimmillaan pelkäksi viihteeksi, joka ei innosta ketään huomaamaan epäkohtia tai vaatimaan muutosta, toteaa Dwayne Booth eli Mr. Fish esseessään (Comics Journal #306).
Moniulotteista ilmaisua suosiva Mr. Fish kuuluu pessimisteihin. ”Pilapiirrosten kaltaisten, yhteiskunnallisesti kommentoivan taidemuodon katoamisen, sekä satiirin ja yksilön vapauksien rappeutumisen voi nähdä johtuvan tasavallasta, joka jatkaa rajoittavien lakien säätämistä ja rohkaisee rampauttamaan kansalaisten oikeuksia kansallisen turvallisuuden ja taloudellisen eliitin tasapainon säilyttämisen nimissä.”
Aivan kaikki eivät sentään usko, että pilapiirros olisi kuollut tai edes kuolemassa, vaikka yskiikin. Internetiä pidetään mahdollisuutena pitää auki kanavia myös niille, joilla on vaikeuksia muutoin saada äänensä kuuluviin. Mikäli vain viestin saa näkyviin somemetakan seasta.
Miehinen ala
Poliittinen pilapiirtäminen on Amerikassa edelleen hyvin miesvaltainen laji. Ensimmäinen Pulitzerin saanut nainen oli Signe Wikinson (1992). Hänen aloittaessaan 1980-luvulla alalla oli viisi naista, eikä määrä suuremmissa lehdissä ole sen jälkeen ainakaan lisääntynyt. Wilkinsonkin jäi viime vuodenvaihteessa eläkkeelle Philadelphia Inquirerista.
Signe Wilkinson sai ensimmäisenä naispilapiirtäjänä Pulitzer-palkinnon.
National Cartoonist Societyn Editorial Cartoonist -sarjassa palkittiin nainen ensimmäisen kerran 1981. Vuodesta 1972 vuoteen 2008 piirtänyt Etta Hulme (Etta Grace Parks, 1923–2014) sai palkinnon toisenkin kerran, 1998. NCS:n lista on myös miesvoittoinen, ja esimerkiksi Jim Borgman on kuitannut palkinnon viisi kertaa. Listalta löytyvät vielä Jen Sorensen (2012) ja Ann Telnaes (2015).
Sorensen on saanut myös toisen merkittävän pilapiirtäjien palkinnon. Vuodesta 2004 lähtien on jaettu Herb Block Prizeä. Herbert Blockin (1909–2001) mukaan nimetty tunnustus on myönnetty naistekijälle kerran. Jen Sorensen palkittiin 2014 sarjakuvamuotoisista, noin 20 vaihtoehtojulkaisussa ilmestyneistä kolumnipiirroksista.
Aiheidensa puolesta poliittiset pilapiirtäjät vaikuttavat olevan varsin hegemonista väkeä, poikkeuksena muutama äärikonservatiivi, joille esimerkiksi #metoo, sukupuolikysymykset ja muut vähemmistöjen asiat tuntuvat olevan punainen vaate. Runsaimmin käytettyjä teemoja ovat paikallisten aiheiden ohella ympäristönsuojelu ja konsumerismin kritiikki. Politiikan käsittely lähti laukalle Donald Trumpin presidenttikaudella puolesta ja vastaan -kannanottoina. Tosin yksikään pilapiirtäjä ei tavoittanut aivan samaa raivoisaa mielettömyyttä kuin Trump itse tviiteissään ja julkilausumissaan.
Ruben Bollingin (oik. Ken Fisher) Tom the Dancing Bug -piirroskolumni lainasi Richard Scarryn riehakasta maailmaa kuvatessaan Donald Trumpin viimeisen presidenttivuoden tapahtumia.
Poliittinen sarjakuva
Hyvin moni Editorial Cartoon -osastolla palkittu tekijä tunnetaan myös sarjakuvistaan. Borgman, Doug Marlette, Jeff Mac Nelly ja Jules Feiffer ovat alan harrastajille tutumpia sarjakuva- kuin pääkirjoitussivulta. Monessa sanomalehtistripissä vilahtelevat toisinaan poliittiset kommentit, mutta kokonaan aatteelliset sarjat ovat vähissä valtamedian puolella.
Konservatiiviselta, republikaaniselta laidalta löytyy Bruce Tinsleyn Mallard Filmore (1994-), jossa ankkahahmoinen tv-reportteri piikittelee erityisesti liberaaleja. Rasismista, yksinkertaistamisesta ja vihanlietsonnasta syytetty Mallard Filmore sinnittelee yhä, vaikka ankka onkin saanut lentää useista lehdistä. Mallard kaipaa ”vanhoja, hyviä aikoja” ja kammoksuu nykyistä poliittista korrektiutta, uskonnollista sekularismia ja ”median tekopyhyyttä”. Tinsley painotti, että Mallardin tokaisut vastaavat hänen poliittisia mielipiteitään. Hän jäi eläkkeelle sarjasta vuonna 2019, ja sitä jatkaa nyt Loren Fishman. Hän on astetta Tinsleytä avarakatseisempi, mutta ei ole muuttanut Mallardin perusasenteita paljoakaan.
Loren Fishman korvasi Bruce Tinsleyn Mallard Filmoren tekijänä.
Vuonna 1970 alkanut Doonesbury edustaa liberaalimpaa laitaa, ja sekin on välillä saanut lähteä sarjakuvasivulta – tosin toisinaan sarja on vain siirretty pääkirjoituksen viereen. Ei siis ihme, että sarjan luoja Garry B. Trudeau sai ensimmäisen sarjakuvan perusteella myönnetyn Pulitzerin jo 1975. Sarja kertoi alkujaan yliopisto-opiskelijoista, mutta laajeni pian kommentoimaan hahmojen kautta USA:n ja maailman tilaa. Doonesburyssä nähtiin harvemmin yksittäisiä vitsistrippejä, vaan sama teema saattoi jatkua viikkokaupalla. Hahmot vanhenevat lähes reaaliaikaisesti, ja osa on kuollutkin. Suomessa Doonesburya ei juurikaan ole julkaistu. Viikkosanomissa sarja ilmestyi tuokion nimellä ”Kampuksen kaverit” ja Ilta-Sanomissa nähtiin erikoisjakso ”Matka Reaganin aivoihin”, jonka Amerikassa osa lehdistä jätti julkaisematta. Saippuaoopperamaisuus väheni vuonna 2014, jolloin Trudeau siirtyi kirjoittamaan poliittista satiiriohjelmaa televisioon. Arki-Doonesburyt ovat siitä lähtien olleet uusintoja. Trudeau ja hänen studionsa tuottaa tällä hetkellä vain sunnuntaisarjaa, joka painottuu poliittisiin teemoihin.
Sarjalla on erityinen suhde Donald Trumpiin, sillä Trudeau otti pöyhkeän bisnesmiehen kohteekseen jo yli 30 vuotta sitten. Doonesbury on nokitellut Trumpin urakehitystä tiiviiseen tahtiin, varsinkin viime vuosien aikana. Jutut kävivät yhä synkemmiksi DT:n presidenttikauden loppua kohti. Huipennusvaiheessa Trudeau piirsi Trumpin kädet verisiksi, viittauksena hoitamatta jääneen Covid-19-pandemian aikaansaamiin massakuolemiin.
Amerikassa, kuten kaikkialla maailmassa, lehteen painettujen pilapiirrosten ja sarjakuvien kohtalo on kiinni ennen muuta lehtien julkaisijoista. Netti on tullut jäädäkseen, paperilehdille veikkaillaan enää 10–20 vuoden elinaikaa. Jos pilapiirros häviää, lisääntyvätkö ”Banksyt”, vai muuttuuko koko ilmaisu osaksi harmitonta viihdettä? Näin arvioi Mr. Fish: ”Voivatko poliittiset pilapiirrokset ja satiiri enää saavuttaa kantaaottavaa merkitystä hajaantuneessa yhteiskunnassa ja samalla elvyttää omaa olemassaolonsa merkitystä haipuvassa demokratiassa? Aika näyttää.”
Sioux-kansan Oglala Lakota -heimoon kuuluva Marty Two Bulls oli yksi vuoden 2021 Pulitzer-finalisteista.
Julkaistu alun perin Sarjainfo-lehdessä 3/2021. Tue suomalaista sarjakuvakulttuuria ja liity Suomen sarjakuvaseuraan, saat lehden ja jäsenetuja.
Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö JOKES on tukenut Sarjainfon pilapiirrosaiheisten artikkelien sarjaa.