Tuore sarjakuvaneuvos, tekstaaja-suomentaja Mikko Huusko on tehnyt työnsä hyvin kun se on näkymätöntä.
Teksti: Onni Mustonen & Severi Nygård
Mikko Huuskon (s. 1974) kädenjälki on tuttu useimmille suomalaisille sarjakuvanlukijoille, vaikka vain harva tunnistaa hänen nimensä. Huuskon kynän kärjessä ”inhimillisyyden tuntu kohtaa ammattimaisuuden tarkkuuden”, Suomen sarjakuvaseura perustelee sarjakuvaneuvoksen arvonimeä.
Vuodesta 1999 lähtien Huusko on tekstannut Ilta-Sanomissa julkaistuja käännössarjakuvia, ulkomaisia pilapiirroksia sekä tarvittaessa Kuukauden kotimaisia. Sanomalehtisarjakuvastrippien lisäksi hän on myös tekstannut lukuisia albumeita ja sarjakuvakirjoja. Huusko on tekstannut alusta lähtien yhdysvaltalaisen Dav Pilkeyn Tammen julkaisemia Kapteeni Kalsari -kirjoja, Lise Myhren Nemi-kokoelmakirjoja sekä Pierre Cristin’n käsikirjoittamia ja Jean-Claude Mézières’n piirtämiä Avaruusagentti Valerian -albumeita.
Valokuva: Henry Söderlund
Vaikka työtahti on viime vuosina hidastunut, Huusko tekstaa vuosittain tuhansia strippejä ja satoja sivuja.
– Tarkkaa arviota on aika hankalaa antaa, mutta kymmeniä strippejä viikossa vaikka lomat laskisi mukaan, hän kertoo. – Joinain vuosina taatusti toista sataa strippiä per viikko. Työ ei ole näköjään tekemällä loppunut, Huusko toteaa.
Tekstauksen lisäksi Huusko on myös tullut tunnetuksi sarjakuvantekijänä ja opettajana. Viime vuosina hänen töitään on ollut mukana Sibelius 150 -sarjassa sekä sarjakuvayhdistys Kutikutin 10-vuotisjuhlanäyttelyssä.
– Välillä ihan jo sen takia, ettei ns. totuus unohtuisi, hän sanoo.
– Olen kuitenkin sarjakuvanpiirtäjä, eikä piirtäjälähtöistä tekstausfilosofiaa voi ylläpitää, jollei jonkinasteista tuntumaa kokonaisvaltaisempaan sarjakuvantekoon säily.
Huuskon lähestymistapaa voisikin kuvailla holistiseksi.
– Aina on hyvä pitää yllä pyrkimystä säilyttää jonkinlainen kosketus omaan tyyliin, koska sitä kautta kuitenkin tyylipakettiaan peilaa, hän kuvailee.
Näyte Petteri Tikkasen Kanervasta. ”Petterin kanssa suunniteltiin hartaasti albumiin sopivaa fonttia lainkaan aavistamatta, että vuosien päästä tarjoutuisi mahdollisuus matkustaa ajassa ja kehittää samaisesta tekstaustyylistä englannin kielellä toimiva versio. Muutokset eivät rajoittuneet päätteellisen i-kirjaimen lisäämiseen repertuaariin. Tekstin osittaisesta keskittämisestä vasemmalle päätimme luopua mm. lyhyempien sanojen visuaalisen kokonaisasemoinnin nimissä. Englanninkielisessä tekstauskirjainten koko myös elää eheän kokonaisvaikutelman nimissä”, kertoo Huusko.
Lukukokemuksen ytimessä
Sekä kotimaisia että käännössarjakuvia tekstannut Huusko löytää kummastakin puolensa.
– Käännössarjakuvien kanssa on aina mielenkiintoista löytää alkuperäisestä tekstauksesta tiettyjä ominaispiirteitä, joiden mielekäs suomenkielinen tyylinmukainen toteutus edellyttää jonkinasteista soveltamista, Huusko sanoo.
Tässä mielessä käännetyn sarjakuvan tekstaaminen muistuttaa itse tekstin kääntämistä. Uuden tekstauksen on saavutettava alkuperäisen henki.
– Pelkästään suomen kielen erityispiirteiden, joita ovat skandinaaviset kirjaimet ja kaksoisvokaalit sekä -konsonantit, huomioiminen edellyttää jo jonkinasteista graafista adaptaatiota, Huusko kertoo. Kielellisistä eroista huolimatta käännössarjan tekstauksen on luotava samanhenkinen vaikutelma kuin alkuperäisen sarjakuvan.
Kääntäjien tavoin tekstaaja on usein myös näkymätön osa sarjakuvaa. Hänen nimeänsä ei löydy kirjan kannesta ja useimmiten hänet huomataan vain hänen tehdessään virheen. Tekstaaja on sarjakuvan harmaa eminenssi; aivan kuten hovimestari, hän on hyvä työssään vain, jos huone tuntuu tyhjemmältä hänen tehtyään työnsä hyvin.
– Tekstin graafinen ilmiasu on essentiaalista sarjakuvan lukukokemukselle jo siitäkin syystä, että puhtaan evolutiivisesti ihminen hahmottaa kuvaa helpommin kuin tekstiä, Huusko sanoo.
– Tällöin sen ilmiasuun on kiinnitettävä erityistä huolta, että viestit välittyvät mahdollisimman tarkoituksenmukaisina eri kansojen ja kulttuurien välillä.
Kommunikaatiota ei huomaa, vain sen katkos pysäyttää. Tekstaajan – aivan kuten kääntäjänkin – tehtävä on saada viesti perille, aivan kuin se olisi alun perin lausuttu lukijan omalla äidinkielellä.
– Mieleen tulevat murresarjakuvat sellaisella murteella, joka on itselle vieraampi. Silloin joutuu käsikirjoitusta tai suomennosta seuraamaan konkreettisesti kirjain kirjaimelta, Huusko sanoo.
– Toinen verrattain haasteellinen, mutta palkitseva tekstattava ovat riimukirjaimet. Varsinkin sellaiset, jotka poikkeavat yleisimmin käytetyistä riimuista, ja luonnollisesti ne poikkeavat ilmiasultaan – sanoisinkin graafiselta logiikaltaan – niin paljon yleisimmistä länsimaisista kirjaimista.
Mikko Huuskon suomenkielinen tulkinta Jean-Claude Mézières’n Valerian-tekstaustyylistä, jossa varioidaan viivan paksuutta, kirjainten muotoja ja kirjain- ja rivivälin kokoa. Kokonaisasemointi tukee sivusommittelua ja katseenkuljetusta.
Tekstaajan velvollisuus
”Sarjakuvien sanoma välittyy kuvien ja tekstin kautta. Teksti voi olla painokirjaimin ladottua tai käsintehtyä. Käsin tekstauksessa on samaa elävyyttä ja vaihtelua kuin piirroksissakin”, sarjakuvaneuvoksen arvonimen perusteluissa todetaan.
Kaikista teknologista ja digitaalisista työkaluista huolimatta loppujen lopuksi kynä on hyödytön ilman piirtäjän kättä.
– Tämän päivän sarjakuvatekstaustyötä on nimenomaan se, että tekijä voi itse huolehtia viivansa välittymisestä lukijoille painotekniikan ja julkaisualustan vaatimukset huomioiden, eikä esimerkiksi latomalla kaikkea tekstiä valmiilla tietokonefonteilla, jotka olivat kankeita silmälle jo 90-luvulla, Huusko sanoo.
Välineistä huolimatta kaikki palautuu loppujen lopuksi kääntäjän velvollisuuteen.
– Teknisistä toteutuksista puhumattakaan ollaan inhimillisen kulttuurisevoluutiollisen lajityypillisen toiminnan keskiössä, Huusko sanoo. Lukijalla on oikeus lukea sarjakuvaa, ja ”jonkun on ajateltava lukijaakin”, Huusko toteaa. Parhaiten tekstaaja tekee sen pysymällä piilossa.
Alkuperäisen harmaan eminenssin tavoin Huusko on ammattitaidolla ollut näkymätön suuremman hyvän vuoksi.
– Vaikka Suomi on aktiivinen, on se kielialueena suhteellisen pieni, mutta siitä huolimatta – vai pitäisikö sanoa, nimenomaan sen takia – lukijat ansaitsevat laadullista palvelua äidinkielellään. Tarkoitti se vaikka värillisten onomatopoeettisten ääniefektien huolellista toteutusta!
Teksti on julkaistu Sarjainfo-lehdessä 1/2016. Tilaa Sarjainfo kotiisi täältä.
Kutikuti-kollektiivin Tempora Mutantur -näyttelyyn ja kirjaan (2015).