Altan: Ada viidakossa. Asema Kustannus, Zum Teufel ja Täysi Käsi
Arvio: Tuomas Tiainen
Käännössarjakuvan tila on ollut viime vuosina heikko. Jokainen laatukirja on tarpeen. Kaupallisten realiteettien puristuksessa pienet suuret kustantamot tekevät-sen-itse – ja yhdessä! Toisin sanoen, sarjakuvakustantajat Asema, Zum Teufel ja Täysi Käsi ovat yhdistäneet Francesco Tullio Altanin Adaa viidakossa varten voimansa ja julkaisseet teoksen kolmeen pekkaan.
On jännittävää, että punk-pienäänitteiltä tuttu julkaisutapa on löytänyt muotonsa sarjakuvan kustantamiseen. Näin saatetaan saada ilmoille mitä herkullisimpia kulttuurituotteita, joiden tekeminen yksin ei olisi kustannustehokasta tai muutoin järkevää.
Mutta näin se käy. Edellä mainittu kova kolmikko on näet tarttunut varsinaiseen helmeen. 1970-luvun lopulta peräisin oleva, italialaisen Altanin (s. 1942) Ada viidakossa on ihastuttavan kyyninen klassikko.
Kaikkea mahdollista umpimielisyyttä pilkkaava satiiri on aiemmin julkaistu suomeksi jatkokertomuksena Tapiiri-lehdessä 1980-luvulla, minkä varttuneemmat asianharrastajat saattavat vielä muistaa. Uusi, komea nide uponnee siis kohtalaisen vastaanottavaiseen maaperään ja toisaalta esittelee Adan uusillekin lukijoille. Ajoituskin on täydellinen, kun pitkän linjan taiteilija Altan saatiin vieraaksi Helsingin sarjakuvafestivaaleille.
Satiiri ahneesta ihmisestä luokkayhteiskunnassa
Eletään toisen maailmansodan aikaa. Orpo Ada Frowz on brittiläisessä sisäoppilaitoksessa majaileva nuori teräväkielinen neiti, joka saa kuulla äveriään setänsä menehtyvän pian. Kuolinvuoteellaan setä ilmoittaa yllättäen testamenttaavansa leijonanosan omaisuudestaan Percy-pojalleen jä jättävänsä Adan niljakkaan Nancy-serkun perinnöttömäksi. Kukaan ei tosin ole ennen kuullutkaan Percystä, sillä setä nakkasi tämän kaksikymmentä vuotta sitten ilmalaivasta viidakkoon.
Neuvokas Ada päättää lähteä etsimään Percyä. Tarkoituksena on yhdistää huvi ja hyöty menemällä serkun kanssa naimisiin. Mukana seuraa Adan tuimakatseinen, kulturelli ja avoimesti mamsellia työnantajaansa halveksiva espanjalainen kamarineito Carmen. Luihu Nancy-serkku hiippailee perässä pahat mielessä, kumppaninaan hämäräpuuhiin rekrytoimansa serbialaistaksikuski Pílič.
Verraton ensemble paisuu, kun mustan Afrikan höyryävissä viidakoissa kohdataan sekoilun ja seikkailun ohessa uusia tuttavuuksia. Double Pint Collins on urkuja soittava brittimajuri, norsunluuhun mielistynyt Rudi von Grudi majurin sveitsiläinen kumppani.
Ja koska maailma on sodassa, marssii pöheikössä tietenkin liuta natseja. Oman lusikkansa soppaan tunkee myös itse Adolf Hitler.
”Kommunikointikeinona näyttää olevan
lähes yksinomaan pilkka ja iva.”
Sarjakuva on hauska, vaikkei kukaan hahmoista varsinaisesti vitsailekaan. Kommunikointikeinona näyttää olevan lähes yksinomaan pilkka ja iva.
Itse juoni ei ole erityisen mieleenpainuva, mutta se on sivuseikka. Tasamittaisiin lukuihin jaettu Ada viidakossa on ennen muuta satiirinen teos, joka sivaltaa terävällä pilkallaan esimerkiksi ihmisen pohjatonta ahneutta ja menneen maailman jäykkää luokkayhteiskuntaa.
Näkisin mielelläni myös povekkaiden naishahmojen ja tummaihoisten kuvauksen kommentoivan aikansa elänyttä tunkkaista naiskuvaa ja umpimielistä rasismia, mutten voi olla huomauttamatta jatkuvan tissienvilauttelun ja niiden satunnaisen puristelun tuntuvan näinä päivinä hieman kiusalliselta. Valkoiset miehet taakkoineen on piirretty rumiksi ruttunaamoiksi lerppamulkkunenineen, mikä on aivan oikein ja sitä paitsi hyvin hauskaa.
Yksityiskohtien voimaa
Altan käyttää kynäänsä verrattoman joustavasti. Tasaohut viiva myötäilee notkeasti kurveja ja poimuja ja piirtää sivut täyteen. Tunnelma on välillä ehkä hieman täyteen ahdettu, mutta maksimaalisuus toisaalta soveltuu Adan säpisevään menoon kuin sapfinen rakkaus sisäoppilaitokseen.
Pieni hengähdystauko silloin tällöin tekisi terää, mutta näinkin on hyvä. Ikonoklasti ei tilaa tarvitse. Tyhjyys, tuo kammottava tyhjyys, on täytettävä. Ruutujen alinen katuojakaan ei voi olla lörpöttelemättä. Joskus kertoja kuvailee yllä olevia tapahtumia tai tarjoaa ääniefektin, usein pistelee herkullisen ilkeästi. Erikseen mainittakoon joka nurkasta esiin punkeavat hyönteiset ja muu pikkuväki.
Kritiikin alkuun viitaten on pakko hekumoida yhteistyön merkityksestä. Sen lisäksi että kustantajina toimivat aiemmin mainitut tahot, huomioni kiinnittyy tasokkaaseen käännökseen ja tekstaukseen.
Suomennos on konkarin Heikki Kaukorannan. Hän käänsi Adan viidakossa jo Tapiiriin, silloin ranskankielisestä käännöksestä. Nyt Kaukoranta on suomentanut suoraan italialaisesta alkutekstistä. Ada soljuukin suomeksi hienosti.
Kirjan on tekstannut maamme tekstaajien ykkösnyrkkiin kuuluva Ilkka U. Pesämaa. Ulkoasusta vastannut Ville Ranta on loihtinut kirjaan asiaankuuluvan hehkuvan kannen. Sarjakuvapuuhari Vesa Kataisto on kirjoittanut Altanin uraa selvittävän asiapitoisen tausta-artikkelin.
Suuret määrät pila- ja sarjakuvia elämänsä aikana tehtaillut Altan tunnetaan kotimaassaan etenkin täplikkäästä Pimpa-koirasta ja suorapuheisesta metallimiehestä Cipputista. Ensinmainittu hahmo edustaa Altanin tuotannon lapsille suunnattua puolta. Toisaalta Altan on säälimätön kuvainraastaja, joka on sarjakuvissaan repinyt jalustalta kotimaansa suurmiehistä niin Kristoffer Kolumbuksen, Casanovan kuin Franciscus Assisilaisen.
Adan tarina jatkui vuonna 1984 julkaistussa albumissa Macao, joka ilmestyi suomeksi niin ikään Tapiirissa. Senkään kokoaminen suomeksi yksiin kansiin ei olisi väärin.
Julkaistu aiemmin Sarjainfo-lehdessä 3/2018, jossa on myös Altanin taiteilijahaastattelu. Lisää Sarjainfosta täällä.