Eeva Meltio: Hiekka (Kraft Ink)
Arvio: Athanasía Aarniosuo
Eeva Meltion Hiekka ihastuttaa jo ennen kuin kirjan kansia avaa. Omakustanteena julkaistu kirja on suuri, kansi on karkeaa kangasta ja kannen kuva lähes monokromaattinen ja yksinkertaisuudessaan erittäin kaunis. Värimaailma jatkuu kansien sisällä, mustan ja beigen sävyt kuvittavat tarinaa Olive-tytöstä, joka kasvaa kuivuuden koettelemilla Yhdysvaltain Keskilännen tasangoilla.
Tarina on monella tapaa surullinen. Oliven perhettä kohtaa murhe, joka traumatisoi Olivea henkilökohtaisella tasolla. Lisäksi koko sukupolvea leimaa yhteisöllinen suru kuivuudesta, joka ei lopu, toivo sateesta, jota ei kuulu, ja epätoivo, kun vaihtoehdot loppuvat. Lisäksi Olivea painavat yhteiskunnan sukupuolittuneet odotukset.
Tarina on jollain tapaa tyypillinen kasvutarina. Sen edetessä Olive oppii luottamaan itseensä, hyväksyy menneisyytensä ja ennen pitkää pääsee sopuun ympäristönsä kanssa. Epätyypillisen tarinasta tekee aikakausi. Yhdysvaltain pahin tilastoitu kuivuuskausi ”Dust Bowl” tuhosi Keskilännen preerialla peltoja 1930-luvulla. Maanviljelijät joutuivat luopumaan tiloistaan ja muuttamaan paremman elämän toivossa eteläisempiin osavaltioihin.
Epätoivoiset maanviljelijät turvautuivat sateentekijöihin, jotka tieteeseen vedoten yrittivät lypsää köyhiltä viimeisetkin kolikot. Vaan olivatko he kenties oikeassa? Oliven silmin kriittisinkin lukija huomaa ajattelevansa, että ehkäpä kemikaaleja taivaalle ampumalla on kuin onkin mahdollista luoda sadepilviä. Yllättävämpääkin ovat tieteilijät keksineet.
Kirjalla on useita ansioita: piirrosjälki on poikkeuksellisen kaunista, värit pölyn tavoin kurkkuun takertuvia ja Olive on päähenkilönä kiinnostava.
Suurin ansio on kuitenkin tarinan verkkaisuus. Se avautuu hitaasti, sivu sivulta, karheasti, antaen lukijalle aikaa sopeutua kuivaan ilmastoon ja 1930-luvun tapoihin ja uskomuksiin sekä ymmärtää Oliven ja hänen aikalaistensa valintoja.
