Pentti Otsamo
Tapio Tomsten – Työmiehen päiväkirja 2018–2022
Suuri Kurpitsa
Arvio: Heikki Jokinen
Arkinen elämä kulkee yleensä omaa rataansa. Käydään töissä, etsitään uusia töitä, jos vanhat loppuvat, tavataan sukulaisia, lomaillaan mökillä ja kohdataan uusia ihmisiä.
Taustalla tapahtuu samaan aikaan muutakin. Maailma ja maa muuttuvat, tulee uusia tilanteita, lakeja ja hallituksia. Työvoimapula, Sipilän hallituksen aktiivimalli, koronarajoitukset ja ilmastonmuutos vaikuttavat tavalliseen arkeenkin.
Näiden kahden maailman kohtaamisesta syntyy Pentti Otsamon sarjakuva Tapio Tomsten. Sen samanniminen päähenkilö on tavallinen suomalainen mies. Hän jää työttömäksi, etsii uutta työtä ja löytääkin sen. Hän tapaa äitiään ja muita sukulaisia sekä päätyy yhteen kanssaan samassa tehtaassa työskentelevän Titan kanssa.
Tämän maailmojen kohtaamisen Otsamo (s. 1967) kuvaa vähäeleisen tyylikkäästi, itseään kaupittelemattomalla huumorilla ja osin arkitodellisuuden ylittävillä elementeillä.
Tapio Tomsten alkoi ilmestyä yhden sivun jaksoina Tekijä-lehdessä 2018 ja jatkui vuoden 2022 loppuun. Kirjaan Työmiehen päiväkirja 2018–2022 on koottu kaikki lehdessä julkaistut jaksot. Yleensä kerran kuussa ilmestynyt sarjakuva tarjoaa nyt yhden näkökulman lähimenneisyyteen.
Tekijä on teollisuuden työntekijöitä edustavan Teollisuusliiton lehti. Kun moni ammattiliitto on lopettanut lehtiään, Teollisuusliitto uskoo yhä painetunkin sanan voimaan. Tekijä on journalistisesti kunnianhimoinen lehti, jonka juuret ulottuvat vuonna 1893 aloittaneeseen kirjatyöntekijäin Gutenberg-lehteen. Se leviää laajasti, painos on 210 000.
Julkaisukanava määrittää sarjakuvan aiheita, mutta tapa käsitellä niitä on vahvasti Otsamon omaa. Tapio Tomsten sotkeutuu työttömyysturvan kiemuroihin, tehtaan työsuojelu osoittaa heikot kohtansa, nollasopimukset jylläävät tai eläkeputki katkaistaan.
Sivun mittaiset sarjat liittyvät ajankohtaisiin tapahtumiin. Hoitokodin työntekijöiden puute korvataan laittamalla vierailijat töihin ja syöttämällä asukkaat vaalikojujen makkaroilla. Sipilän hallituksen suhmuroima taksiuudistus yhdistyy alustatalouden etenemiseen, kun taksi toimii samalla ruumisautona ja pizzakuskina. Saman hallituksen aktiivimalli kaivaa kuolleetkin haudoistaan.
Jokaisen sivun lopussa on tiivistys siitä, mihin sarja liittyy. Albumi on samalla kertauskurssi viime vuosien yhteiskunnallisiin muutoksiin, erityisesti työelämässä.
Laajennettu realismi
Vaikka aiheet liittyvät joltakin kulmaltaan todellisen elämän todellisiin tapahtumiin, Otsamo tekee sarjan johdonmukaisesti omalla tavallaan. Huumori ei rynnistä eikä retostele, mutta se on vahvasti mukana. Usein huumori on kokonaisuuden absurdiudessa, ei yksittäisissä repliikeissä tai ruuduissa.
Välillä kerronta tempautuu arkikokemuksemme ulkopuolelle. Tämä kerronnallinen mahdollisuus tehdään selväksi jo aivan ensimmäisessä sarjassa. Työttömäksi jäänyt Tapio Tomsten kuuntelee kansanedustajaa, joka kertoo työtä löytyvän vaikka metsästä. Niin löytyykin: Tapio pestataan karhun pontikkatehtaan human relations manageriksi.
Karhut hoitavat monenlaisia laillisuuden rajoilla keikkuvia hommia myöhemmissäkin sarjoissa ja Tapion kultakala on hänen hyvä neuvonantajansa. Kaikki käy, kunhan sen osaa tehdä. Kuten ruotsalainen sarjakuvapiirtäjä Joakim Pirinen sanoi: sarjakuvassa muskottipähkinät voivat pelata Mustaa-Pekkaa.
Piirroksia voidaan kutsua vaikka laajennetuksi realismiksi. Pohjimmiltaan ne kuvaavat maailmaa realistisesti, tasavahvalla viivalla selkein kuvin ja värein. Samalla kuviin liittyy kevyt karrikointi ja odottamattomia osasia, kuten tuo karhu pontikkapannuineen. Pääsääntöisesti tasainen ruutujako palvelee tempoilematta ja loogisesti etenevää kerrontaa. Isoja tehosteruutuja Otsamo käyttää harvoin.
Pentti Otsamo hallitsee välineensä, sarjakuvan. Sarjat ovat helppolukuisia, mutta eivät yksiulotteisia. Kuvat ovat harkittuja ja sisällöltään rikkaita. Sivun kompositio ja kuvakoot voivat vaihdella tarpeen mukaan sarjasta toiseen. Kuvat ovat kerronnan tärkeä osa, niidenkin yksityiskohdat on luettava.
Mukaan mahtuu silmäniskuja muuhunkin taiteeseen. Vesihanasta tuleva muovikassi saa muistamaan Jukka Tilsan Zärpä-lehden ja Tapion ja Tytin työ liukuhihnalla Charles Chaplinin Nykyaika-elokuvan. Akseli Gallen-Kallelan Kullervon kirouskin on saanut uuden sisällön: puhelimessa ei ole kenttää.
Tapio Tomsten on samalla kertaa ajaton ja ajankohtainen sarjakuva. Se heijastaa luomisaikaansa, mutta piirtää laajemminkin kuvaa elämästä Suomessa. Hiukan kuten Tarmo Koiviston Mämmilä, jonka jotkin Otsamon sivut pyöreine ruutuineen nostavatkin mieleen.
Kirjan lopussa Otsamo kertoo, että Tapio Tomstenin hahmo teki ensiesiintymisensä vuonna 1993. Se lienee tekijälle rakas, mikä selittynee osin sillä nimellä, jonka kirjaimet toisessa järjestyksessä muodostavat: Pentti Otsamo.
Julkaistu alun perin Sarjainfo-lehdessä 2/2023. Tue suomalaista sarjakuvakulttuuria ja liity Suomen sarjakuvaseuraan.