Heikki Rönkkö ja Tuomas Tiainen (toim.)
Jätti-Kuti – The Thick Book of Kuti
Kutikuti ja Zum Teufel
Arvio: Ville Hänninen
Taide tarvitsee vapautta kehittyäkseen. Yksi vapauden muoto piilee rajoitteissa, joita kirjallisuudessa on hyödyntänyt muun muassa OuLiPo-ryhmä seuraajineen ja sen muutamaa vuosikymmentä myöhemmin kehkeytynyt sarjakuvallinen vastine, OuBaPo (”ouvroir de bande dessinée potentielle”, mahdollisen sarjakuvan työpaja).
Laajemmin ajateltuna erilaiset julkaisut toimivat parhaimmillaan rajoittavan vapauden kätilöinä. Lehdet (miksei nykyään nettisivutkin) antavat raamit (mitan ja julkaisukoon, esimerkiksi), joissa toimia, mutta eivät sido käsiä. Mitä hyvänsä saa tehdä, periaatteessa.
Vuodesta 2006 julkaistun Kuti-ilmaislehden kohderyhmäksi on varmaan alusta lähtien voinut ajatella ”kaikki” taiteesta kiinnostuneet ihmiset, mutta se on laaja ja epämääräinen katras, eivätkä kaupalliset paineet tai säännönmukaisuuden ikeet ole missään vaiheessa sitoneet piirtäjiä. Neljästi vuodessa ilmestyneen lehden painos on kylläkin ollut 500–700 kappaleen suuruusluokkaa, enimmillään jopa 1000, ja jakelupisteitä parhaimmillaan lähes kaksisataa.
Työhuoneesta 54-jäseniseksi yhdistykseksi kasvaneen Kutikutin julkaiseman Kutin taiteilijakunta on muuttunut orgaanisesti numero numerolta, muutamia pysyvästi umpihulluja lukuun ottamatta. Vakaampia tukipylväitä lehden jatkuvuudelle ovat olleet sen toimittajat, muun muassa Tommi Musturi ja Pauliina Mäkelä. Aluksi Kuti ilmestyi sanomalehtipaperille tabloidikoossa taitollisesti vaihtelevin tuloksin, nyt lehti on vakiintunut pienempiin ja selkeämpiin raameihin.
Yksittäisinä huippuhetkinä lehdestä nousevat esiin yhden tekijän tai tekijäparin (Aapo Rapi, Alejandro Jodorowsky sekä Florent Ruppert ja Jérôme Mulot) ympärille rakennetut numerot 50, 38 ja 34. Muutoin Kuti ei ole rakentunut niinkään teemoista, vaan yksittäisten tekijöiden lyhyiden tarinoiden muodostamista kokonaisuuksista. Heikoimmillaan lopputulos on ollut mitäänsanomaton ja rasittava, parhaimmillaan hurjaa kerronnan ja värien ilottelua. Seuraavalla aukeamalla kaikki voi olla toisin.
Tämän vuoksi Jätti-Kutia tulee lukeneeksi jonkinlaisena 2010-luvun kokeellisen sarjakuvan katalogina. Lähin mieleen tuleva vastine löytyy kirjallisuudesta: merkittävän pienkustantamon Poesian julkaisema Vastakaanoni (2011). Siinä on viidensadan sivun laajuudelta suomalaista 2000-luvun kokeellista runoutta, äidistä serkun naapuriin.
Jätti-Kuti antaa samalla lailla raamit suomalaisen sarjakuvan viime vuosien murrokselle, vaikka lehti on jatkuvasti julkaissut myös muualla tehtyä sarjakuvaa. Tuoreet ja välillä kokeneetkin tekijät tarvitsevat julkaisupaikkoja.
Kuva: Reijo Kärkkäinen
Uusia sarjakuvia ja poimintoja aikajanalta
Tätä kirjoittaessa lehden 55. numero on ilmestynyt, taiteilijoinaan muun muassa Essi Nieminen, Mikko Väyrynen ja Tiina Lehikoinen ja toimittajinaan Antti Kurvinen ja Evangelos Androutsopoulos. Yhteisö on orgaaninen ja elossa. Kapula vaihtuu, muttei putoa käsistä.
Heikki Rönkön ja Tuomas Tiaisen toimittama Jätti-Kuti on tökerö järkäle. Julkaisun mittasuhteet ovat kohtuuttomat. Sivuja on 480, sarjakuvia (ja jokunen artikkelikin) 174 tekijältä vuosilta 2006–2018. En tiedä, paljonko kirja painaa, mutta pehmeissä lerppukansissakin se jyrää kasassani alleen kaiken maailman adatmacaossa. Kansien väriorgiat voimistavat vaikutelmaa. Nyt on saatana taidetta.
Rönkkö ja Tiainen ovat käyttäneet buffet-tekniikkaa. Jokaiselle jotakin, tekijöiden määrästä ja tyylien kirjavuudesta tinkimättä. Kokonaisuutta ei ole tarkoitus eikä voi lukea kerralla. Ei edes viikossa. Jos ahmii, ähky on oma vika.
Jätti-Kutin rakenne on kronologinen. Rönkkö ja Tiainen ovat valinneet kultakin vuodelta mieleisiään sarjakuvia, ja kokonaisuutta rytmittävät kullekin vuodelle rytmitetyt uudet tarinat muun muassa Johanna Rojolalta, Emmi Valveelta ja Tiitu Takalolta.
Kirjan korkea tekijämäärä ei peitä sitä, että Kuti on ollut tärkeä julkaisualusta monille omaleimaisille tekijöille. Tietyt nimet toistuvat varsinkin alkuvuosina, ja heidän osaltaan mahdollisuus julkaista Kutissa on ollut oleellinen osa taiteellista kehitystä. Voimakkaimpina mieleeni tulevat Pauliina Mäkelä, Reijo Kärkkäinen ja Jyrki Heikkinen. Kultakin on Jätti-Kutissa runsaasti sarjakuvia, ja Mäkelän ja Kärkkäisen osalta ne ovat myös tuotannon kärkeä.
Mäkelä on erinomainen lehtikuvittaja, ja varhaisten sarjakuviensa perusteella hänellä on potentiaalia merkittävään sarjakuvakirjaan. Kutin lyhyissä tarinoissa on erittäin voimakas tunnelma.
Kärkkäinen onnistuu parisivuisissaan kuten maalauksissaankin yhdistämään vahvan energian ja yllättävät havainnot. Ekspressiivinen tyyli on varmaan elävimmillään Le Dernier Crin serigrafiajulkaisuissa ja Kutin lyhyissä purskahduksissa.
Nämä kaksi esimerkkiä kertovat paljon Kutin ominaisluonteesta. Lyhyt sarjakuvatarina voi olla kuin runo tai kuin novelli, ja tässä tapauksessa kerronta kallistuu usein ensin mainittuun päin. Haen tulkintoja pikemminkin tunnelmasta, viivasta ja väreistä käsin kuin ns. tarinan piirteistä. Toki esimerkiksi Aapo Rapin ja Mika Lietzénin kaltaiset tekijät kurottavat enemmän toiseen suuntaan, eikä näin laajasta ja pitkällä ajanjaksolla rakentuneesta kokonaisuudesta voi sanoa mitään yksiselitteistä. Jokaisella kai on oma Kutinsa.
Kuva: Pauliina Mäkelä
Kirjassa mukana: Terhi Adler, Sami Aho, Mari Ahokoivu, Evangelos Androutsopoulos, Max Baitinger, Ulf Balslev, Zven Balslev, Matti Berg, Benjamin Bergman, Heta Bilaletdin, Samuli Blatter, Pakito Bolino, Paula Bulling, Lilli Carré, Christophe Cassiau-Haurie, Gabriel Corbera, Anna Deflorian, Mark DeLong, Robert Deutsch, Duuserit, Terhi Ekebom, Kristina Abelli Elander, Kilian Eng, Michael Enzbrunner, Roope Eronen, Michel Esselbrügge, Marcos Farrajota, Frédéric Fleury, Aisha Franz, Sam Gaskin, Matti Hagelberg, Anna Haifisch, Esko Heikkilä, Jyrki Heikkinen, Pauli Hirtolahti, Jelle Hugaerts, Sanna Hukkanen, Mikko Huusko, P. Hämäläinen, Tommi Hämäläinen, Anna Härmälä, Andreas Högberg, Mari Imppola, Pauli Itänen, Aleksi Jalonen, Richard Jensen, Jeong Hwa Min , Alejandro Jodorowsky, Joonas Järvi, Ville Kallio, Ina Kallis, Bendik Kaltenborn, Līva Kandevica, Kapreles, Veijo Kauhanen, David Kerr, Maippi Ketola, Jelle Kindt, Kristoffer Kjølberg, J. Koho, Petriina Koivunen, Timo Kokkila, Merja Kokkonen, Jan Konsin, Marlene Krause, Leo Kuikka, Antti Kurvinen, Reijo Kärkkäinen, Jarno Latva-Nikkola, Tiina Lehikoinen, Kaisa Leka, André Lemos, Maria Libert, Mika Lietzén, Lilli Loge, Aino Louhi, Gunnar Lundkvist, Mikko Luostarinen, Anna Lybeck, P. A. Manninen, Eeva Meltio, Theophil R. Mnyavanu, Hanneriina Moisseinen, Moolinex, Søren Mosdal, Jérôme Mulot, Tommi Musturi, Pauliina Mäkelä, Lauri Mäkimurto, Philip Ndunguru, Reetta Niemensivu, Hans Nissen, Jyrki Nissinen, Christer Nuutinen, Marja Nykänen, Jolanda Obleser, Michael Olivo, Tommi Ollikainen, Pentti Otsamo, Jaakko Pallasvuo, Boris Peeters, Pietari Pehkonen, Camilla Pentti, Eeti Piiroinen, Ville Pirinen, Joseph Prendergast, Virveli Puntti, Ville Ranta, Miissa Rantanen, Aapo Rapi, Hiski Rapi, Kati Rapia, Onerva Reinola, Helge Reumann, Hannele Richert, Sam Rictus, Joonas Rinta-Kanto, Viivi Rintanen, Ivan Riskin, Josephin Ritschel, René Rogge, Johanna Rojola, Leena Romu, Timo Ronkainen, Katja Ronkanen, Florent Ruppert, Johannes Rynö, Heikki Rönkkö, Sac Magique, Jonah Sack, Anna Sailamaa, Aiju Salminen, Iiro Salomaa, Bart Schoofs, Olivier Schrauwen, Kari Sihvonen, Katri Sipiläinen, Vivianna Maria Stanislavska, Kasper Strömman, Aino Sutinen, Unto Söderman, Tiitu Takalo, Joni Tasa, Rui Tenreiro, Janne Tervamäki, Till Thomas, Nooa Tiainen, Tuomas Tiainen, Vilho Tiheäsalo, Petteri Tikkanen, Mikko Torvinen, Alessandro Tota, Katja Tukiainen, Olavi Turpeinen, Marko Turunen, Riitta Uusitalo, Jari Vaara, Anna Vaivare, Emmi Valve, Brecht Vandenbroucke, Jana Vasiljevic, Ville Vuorenmaa, Vuorineuvos, Amanda Vähämäki, Hanna Välitalo, Tapani Vänttinen, Mikko Väyrynen, Ian Watson, Grace Wilson, Lika Zakirova, Sergio Zimba, Zane Zlemeša, Jacob Ørsted & Emelie Östergren
Julkaistu alun perin Sarjainfo-lehdessä 2/2020. Tilaa Sarjainfo täältä ja tue samalla suomalaista sarjakuvakulttuuria.