Moniäänisessä sarjakuvaromaanissaan Padovaland (Zum Teufel, 2023) italialainen Miguel Vila tutkii vieraantumista jälkiteollisessa yhteiskunnassa.
Teksti ja valokuva: Toma Alain Henry
Esikoisteoksen näkökulma on tuore ja tekijän ote persoonallinen. Haastattelimme Miguel Vilaa syksyllä 2022.
Toma Henry: Kertoisitko vähän itsestäsi?
Miguel Vila: Synnyin 1993 Padovassa, Venetsian lähellä, jossa asun edelleen. Vanhempani ovat kotoisin Argentiinasta.
TH: Oletko työskennellyt pitkään sarjakuvataiteilijana?
MV: Vasta kolme vuotta. Tällä hetkellä työstän kolmatta kirjaani.
TH: Millainen koulutus sinulla on?
MV: Opiskelin ensin taidemaalausta Venetsian taideakatemiassa. Sen jälkeen opiskelin sarjakuvaa taidekoulussa Bolognassa. Siellä tapasin Edo Chieregaton, joka on sattumoisin Canicola-kustantamon kustannuspäällikkö. Hän seurasi työskentelyäni opiskeluaikana ja kysyi, haluaisinko, että Canicola julkaisisi esikoisteokseni.
TH: Miten yhteistyönne toimi, ja miten Canicolan väki auttoi sinua?
MV: He antoivat minulle täyden vapauden ideoida, mutta auttoivat kerronnan kanssa valtavasti. Lähetin heille säännöllisesti kuvakäsikirjoituksiani, ja he kertoivat, mitä niissä voisi parantaa tai korjata. Ajattelen mielelläni, että Padovaland on minun ja Canicolan väen yhteistyön tulos.
TH: Kertoisitko Padovalandista?
MV: Se on suorasukainen kertomus, joka sijoittuu Pohjois-Italiaan Padovaan, Trevisoon ja Venetsiaan. Kaikki kolme ovat kuuluisia matkailukaupunkeja, mutta niitä ei näytetä teoksessa ollenkaan. Halusin kääntää ympäri mielikuvat näistä kaupungeista ja keskittyä uusiin asuinalueisiin, teollisuusalueisiin, huviloihin ja maatiloihin. Sellaisena minä tunnen tämän seudun.
TH: Onko sinulla tapana suunnitella kaikki etukäteen, vai annatko tarinan tulla omia aikojaan?
MV: Taidan tehdä vähän molempia. Kun aloitan tarinan kirjoittamisen, minulla on aina suunnitelma kohtausten määrästä. Käytännössä kaikki voi kuitenkin muuttua tarvittaessa. Ajatteluprosessi on todella intensiivinen. Haluan, että jokaisen kohtauksen sommittelu tukee tarinaa mahdollisimman hyvin. Sen takia tarvitsen sivuille niin paljon tyhjää tilaa. Tarvitsen täydellistä vapautta ruutujen asetteluun. En käyttänyt ruuduissa mustia kehyksiä, koska sivut tuntuivat hengittävän paremmin ilman niitä.
Prosessi ei ole suoraviivainen. Joskus joudun poistamaan kohtauksia tai muokkaamaan hahmoja, joskus juoni pitää kirjoittaa uudelleen. Kun työstän kirjaa, kaikkea voi miettiä uudestaan missä tahansa vaiheessa, jotta kirjasta tulee parempi. Jokaisen yksittäisen ruudun pitää tukea kokonaisuutta, ja jos se ei toimi, se pitää siirtää tai poistaa.
Kukaan tuskin yllättyy, kun sanon, että en ole keksinyt näitä asioita itse, vaan olen lainannut ne Chris Warelta, jonka ajatukset sarjakuvasta ovat mielestäni edelleen parhaasta päästä.
TH: Entä Padovalandin tarina?
MV: Tarina ei ole omaelämäkerrallinen, mutta sain kyllä ideoita omista kokemuksistani ja kavereideni jutuista. Siksi hahmot perustuvat osittain ihmisiin, joita olen oikeasti tavannut.
Kaikki alkaa siitä, että jonkun hahmon piirtäminen tuntuu mukavalta. Ehkä minulla on jopa vähän tirkistelevä lähestymistapa sarjakuvaan. Vakoilen hahmojani erilaisissa yksityisissä ja sosiaalisissa tilanteissa, vähän kuin he olisivat koe-eläimiä.
Kun kirjoitan, otan huomioon hahmon kaikki mahdollisuudet, vikoja ja paheita unohtamatta. Mielestäni yksilön epämiellyttävää puolta ei kannata vältellä, ja varsinkin kun hän on täynnä kauniitakin ominaisuuksia. Kuka tahansa voi löytää persoonallisuudestaan lukemattomia ristiriitaisuuksia, kun joutuu tilanteeseen, joka on itselle liikaa. Padovalandin hahmot osaavat herättää haluja helposti, mutta eivät osaa pitää niitä aisoissa.
TH: Ketkä ovat esikuviasi?
MV: Mainitsinkin jo Chris Waren, jolta olen oppinut vapaata ja tarkoituksenmukaista ruutujen asettelua. Olen hänelle velkaa myös tietyn välimatkan kohtauksissa, tilojen geometrisuuden ja lähes äärimmäisen yksityiskohtaisuuden. Voi sanoa, että Ware oli minulle kiinnekohta, jota ilman en olisi voinut toteuttaa tätä teosta.
Muita minulle tärkeitä teoksia ovat olleen Nick Drnason sarjakuvaromaanit Sabrina ja Beverly. Ihailen myös hänen värinkäyttöään. Italialaisista tekijöistä taas tulee mieleen esimerkiksi Paolo Bacilierin Tramezzino ja uudemmista teoksista Eliana Albertinin Malibù. Siis sarjakuvat, joissa paneudutaan erityisesti lähiömaisemiin ja niihin kuuluviin rakennuksiin, ja joissa tausta on jopa tärkeämpi kuin henkilöhahmot. Tai ainakaan niiden välillä ei ole minkäänlaista tyylillistä hierarkiaa.
”Weii!”
Teksti: Silja-Maaria Aronpuro (kommentoija on Padovalandin kääntäjä)
Kielen osalta Padovaland on hyvin kiinnostava, koska Miguel Vila kuvaa kielen tasolla taitavasti ihmisten ikää, koulutustaustaa ja alkuperää, ihan sosiolingvistisiä juttuja siis. Keskeiset henkilöt ovat parikymppisiä nuoria, jotka viljelevät puheessaan englannin sanoja, kun taas yhdessä kohtauksessa ollaan pitsalla viisikymppisten äijien kanssa ja puhutaan murretta. Muutenkin Veneton murre kuultaa välillä läpi ihmisten puheessa ja vahvistaa paikallisuuden tuntua. Näitä nyansseja olen yrittänyt käännöksessäni tavoittaa.
Luin suomennostani paljon ääneen, jotta saisin dialogista elävää. Murteen kääntämisessä käytin Tampereen murretta yksinkertaisesti siksi, että se on minulle tuttua. Murteen kääntäminenhän on aina hankalaa, koska eri murteista tulee erilaisia mielleyhtymiä, eikä alkuperäisiä konnotaatioita ole yleensä mahdollista tavoittaa käännöksessä täysin.
Kaikista vaikein juttu oli kuitenkin apulialainen Nicola, joka käyttää ajoittain omaa murrettaan. Tästä jätin merkiksi sen, että hän huikkaa myös suomennoksessa välillä ”weii”. Huudahdus tuntui sopivan suuhun myös käännöksessä, toisin kuin ajoittaiset vieraat murresanat.
Kaiken kaikkiaan suomalaisen lukijan voi olla vaikea saada kiinni siitä, mitä Pohjois-Italiassa merkitsee, jos joku on kotoisin etelästä. Täällä Euroopan toisella laidalla Italia kaikkineen on meille etelää, mutta Italia on pitkä maa, ihan niin kuin Suomikin. Etelän ja pohjoisen välisillä kulttuurisilla ja taloudellisilla eroilla on pitkä historia, joka heijastuu edelleen ihmisten asenteisiin.
Padovaland kuvaa suomalaisille vähemmän tuttua Pohjois-Italian kaupunkia nerokkaan monitasoisesti ja monista näkökulmista sekä kuvakerronnan että kielen tasolla. Kun visuaalinen ja kielellinen osuvat hyvin yhteen ja täydentävät toisiaan, ollaan sarjakuvakerronnan ytimessä. Teos kannattaa lukea ajatuksen kanssa ja mielellään moneen kertaan. Erimuotoisten ja -kokoisten ruutujen ryhmittely ja vaihtelu toimii hienosti ja kuvista löytyy jatkuvasti uusia yksityiskohtia, vaikka teoksen on lukenut läpi useaan otteeseen.
Julkaistu alun perin Sarjainfo-lehdessä 1/2023. Tue suomalaista sarjakuvakulttuuria ja liity Suomen sarjakuvaseuraan.
Miguel Vila on vieraana Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 16.–17.9.2023.
Julkaistu alun perin Sarjainfo-lehdessä 1/2023. Tue suomalaista sarjakuvakulttuuria ja liity Suomen sarjakuvaseuraan.