Terveyssarjakuva on ilmiönä uusi, mutta samaan aikaan tavallaan vanha. Se innostaa nyt monia ja kattaa sekä henkilökohtaisia kokemuskertomuksia että tieteellistä infoa. Kansainvälisesti toimii monialainen graphic medicine -aktivistiverkosto, tapahtuu kasvava määrä sarjakuvan soveltavaa käyttöä ja syntyy uutta sarjakuvatutkimusta.
Teksti: Aino Sutinen ja Tuomas Tiainen
Kuvitus: Viima Äikäs
Viime vuosina meillä ja maailmalla trendiksi noussut terveyssarjakuva yhdistää sarjakuvaa terveydenhuollon ja lääketieteen kontekstiin. Kirjo ulottuu omaelämäkerrallisista potilas- ja sairaskertomuksista lääketieteellisiin infosarjakuviin.
Terveyssarjakuva on myös syyskuun Helsingin sarjakuvafestivaalien (5.–6.9.2020) teema. On kuitenkin täysin sattumaa, että teema ajoittuu globaalin pandemian aikaan. Pandemia vaikeuttaa tapahtuman järjestämistä, mutta koronaviruksestakin on jo tehty sarjakuvaa maailmalla.
Vasta hiljattain nimettyä lajityyppiä voi hahmottaa myös monien suomalaisten sarjakuvien teemoista. Esimerkkejä löytyy helposti omaelämäkerrallisista kirjoista: on Kaisa Lekan amputaatioaiheinen I am not These Feet (2008), Viivi Rintasen laitossiivoojakokemuksiin perustuva Mielisairaalan kesätyttö (2015), Emmi Valveen mielenterveyden järkkymistä kuvaava Armo (2017) ja viimeisimpänä Tiitu Takalon aivoverenvuodosta kertova Memento mori (2020). Myös esimerkiksi Rikki – Rikkinäisen mielen kuvat -antologia (toimittanut Apila Miettinen, 2017) on käsitellyt mielenterveysaiheita, kuten myös monet suomalaiset sarjakuvablogit.
Kiinnostavaa tarinoissa on usein, paitsi terveysongelmien vaikutukset omaan elämään, myös konkreettiset kokemukset terveydenhuollon parissa. Kuinka potilas on kohdattu, miten vaikeissa tilanteissa toimittu, onko ehkä tehty virheitä?
Terveyssarjakuva on niin tuore ilmiö, että sujuvaa suomenkielistä termiä graphic medicinelle kuuluteltiin vielä edellisen Sarjainfon pääkirjoituksessa. Sarjainfo ottaa nyt käyttöön tämän uuden suomenkielisen termin ja katsoo, tuleeko siitä vakiintuva. Aiemmin termiä ovat käyttäneet muun muassa sarjakuvaopettaja Karri Laitinen sekä Helsingin Sanomissa toimittaja Harri Römpötti, mutta sana ei ole laajalle levinnyt.
Mitä kaikkea terveyssarjakuva on ja mihin se venyy?
Graphicmedicine.org-sivusto listaa covid-19-aiheisia nettisarjakuvia. Kanadalaisen Eric Kostiuk Williamsin sarjakuvassa kirjailija Susan Sontagin haamu saapuu paikalle päivittämään ajatuksiaan “sairaudesta metaforana” korona-aikaan.
Graphic medicine julkaisi manifestin
Sarjakuvaa terveydestä ja sairauksista on tietenkin tehty kauan. Klassikoita ovat esimerkiksi David B:n veljensä sairautta kuvaava Epileptikko (1996; suomeksi 2013) ja Harvey Pekarin ja Joyce Brabnerin syöpäkertomus Our Cancer Year (1994).
Lajityypin määrittely ja rajanveto on kuitenkin vaikeaa, eikä siihen kuulukaan mitään tiettyä kaanonia. Ja koska terveys kuuluu elämään, terveyssarjakuva sekoittuu usein elämäkerralliseen ja dokumentaariseen sarjakuvaan.
Terveyssarjakuvan, tai ainakin nykyisen liikkeen, alkupiste voidaan kuitenkin paikantaa. Termin graphic medicine kehitti isobritannialainen lääkäri ja sarjakuvantekijä Ian Williams kirjoittaessaan maisterintutkielmiaan sarjakuvan hyödystä terveydenhuollon ammattilaisille. Williams on julkaissut kaksi sarjakuvakirjaa (The Bad Doctor, 2015 ja The Lady Doctor, 2019) ja piirtänyt Ison-Britannian julkista terveydenhuoltojärjestelmää NHS:ää kritisoinutta humoristista Sick Notes -sarjakuvaa The Guardianiin.
Toinen avainhahmo terveyssarjakuvan nousussa laajempaan tietoisuuteen on chicagolainen sairaanhoitaja ja LGBTQ-aktivisti MK Czerwiec. Hän piirsi sarjakuvia kokemuksistaan HIV-yksikössä Chicagon AIDS-kriisin huipun aikaan vuonna 1994. Tarinoita on koottu kokoelmaan Taking Turns: Stories from HIV/AIDS Care Unit 371 (2017). Kuten Williamsinkin julkaisut, myös Czerwiecin kirja on lajityypin peruslukemistoa.
Vuonna 2007 Williams ja Czerwiec perustivat terveyssarjakuvatietoutta yhteen osoitteeseen kokoavan Graphicmedicine.org-verkkosivuston. Hiljalleen terveyssarjakuvasta kehittyi kansainvälinen liike, ja nettisivusta on sittemmin lokalisoitu espanjan- ja japaninkieliset versiot. Vuonna 2015 julkaistiin terveyssarjakuvan manifesti, Graphic Medicine Manifest. Uusi termi alkoi levitä ja tulla tunnetuksi laajemmin.
Sivustolla kerrotaan sarjakuvan soveltavasta käytöstä lääketieteellisten teemojen ja tutkimusten esittämisen apuna, sekä konkreettisesti terveydenhuollossa. Sarjakuva voi, paitsi selittää asioita, auttaa eläytymään toisten kokemuksiin ja edesauttaa keskustelua vaikeista aiheista.
Sarjakuva voi selittää asioita, auttaa eläytymään kokemuksiin
ja edesauttaa keskustelua vaikeista aiheista.
Sivustolle on kerätty nettisarjakuvia lukemistoksi, viimeisimpänä päivittyvä arkisto covid-19-aiheisia sarjakuvia. Niistä moni jakaa valistuksen hengessä perustietoa uudesta sairaudesta ja sen ehkäisystä, ja on jo myös omakohtaisia sairaskertomuksia.
Termi alkaa yleistyä myös lukemistojen kategoriana, ja sitä voisivat alkaa laajemmin käyttää esimerkiksi kirjastot. Yhdysvaltalaiset lääketiedemateriaalin kirjastonhoitajat Katie Houk ja Ariel Pomputius ovat listanneet Sarjainfolle jakamassaan graphic medicine -esitelmässä terveyssarjakuvan käytön hyötyjä. Heidän mukaansa näin voidaan muun muassa jakaa tietoa suurelle yleisölle sekä tuoda esille sairaanhoidon työntekijöiden näkökulmia, julkisia asenteita ja bioetiikkaa.
Terveyssarjakuva voi tavoittaa erilaisia yleisöjä, joita ovat muun muassa potilaat, terveydenhuollon palveluntarjoajat, hoitajat ja suuri yleisö. Sarjakuvaa voidaan käyttää kommunikaatiossa edistämään lääketieteeseen liittyvää lukutaitoa, rakentamaan yhteisöjä, edistämään empatiaa ja tuomaan esiin näkökulmia erilaisista marginaaleista.
Graphicmedicine.org-sivusto listaa covid-19-aiheisia nettisarjakuvia. Amerikkalaiset Whit Taylor and Allison Shwed käsittelevät sarjakuvassaan koronaviruksen perusteita.
Monialaista aktivismia
Sarjakuvaneuvos Johanna “Roju” Rojola osallistui kesällä 2019 graphic medicine -konferenssiin Englannin Brightonissa. Konferensseja pidetään vuorovuosin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, tosin tämän vuoden Toronton konferenssi oli peruttava koronan vuoksi.
Brightonissa teemana oli “queering/querying graphic medicine”. Rojola itse on parhaillaan mukana Valta, väestö, seksuaalisuus -tutkimus- ja sarjakuvahankkeessa, jossa piirtää tulevaan tietokirjaan muun muassa suomalaisesta queer-historiasta.
Rojola on kiinnostunut terveyssarjakuvan liikkeestä aktivismina. Uusi liike tuntuu merkittävältä ja kytkeytyy myös moneen asiaan, joita on jo aiemmin tehty vuosia, vaikka yhteistä nimeä ilmiölle ei ole ollut. Hän kuuli aiheesta alun perin englantilaisilta kollegoilta Helsingin vuosittaisessa feministisessä sarjakuvaresidenssissä.
– Itseäni kiinnostaa sarjakuvan soveltava käyttö ylipäätään, olin heti että vau!
Sarjakuvalla on omat luettavuusetunsa – vaikka toisaalta visuaalinen lukutaito on oma taitonsa, voi sarjakuva olla luettavissa myös henkilölle jolla on syystä tai toisesta heikompi luku- tai kielitaito.
– Ihmiset eivät vierasta sarjakuvaa, ainakaan jos se on perinteisen näköistä vitsisarjakuvaa.
Rojola korostaa, että kuten sarjakuvatutkimus on monialaista, niin on myös terveyssarjakuvan aktiivinen porukka. Konferenssissa puhuivat ja tapasivat sekä taide- että sote-alan ihmiset.
– Ihmisiä oli paljon eri puolelta maailmaa, mutta huomattavan lämmin ja tasaveroinen tunnelma! Olen kuullut että terveydenhuollon puolella on kovat hierarkiat. Tuolla sarjakuvan käyttö yhdisti.
Erityisesti kanadalainen delegaatio jäi Rojolalle mieleen. Siihen kuului lääkäreitä, tutkijoita, professoreita, sarjakuvatutkimuksen tekijöitä eri oppiaineista ja aktivisteja, kuten transaktivisti.
– Näin, että tällaista voisi tehdä Suomessakin.
Kiinnostavia näkemyksiä voi syntyä esimerkiksi juuri eri ammattien risteämissä. Rojolan mukaan sarjakuva voi myös esimerkiksi tehdä näkyväksi sitä, mitä on hoitotyön arki.
– Suomessa on lääkäreitä, jotka ovat esimerkiksi romaanikirjailijoita. En yllättyisi, vaikka löytyisi pöytälaatikkosarjakuvapiirtäjiä!
Esimerkiksi Mika Myyry tekeekin humoristisia strippisarjakuvia, jotka ammentavat kokemuksista lähihoitajan työstä. Myös Mattipekka Ratia (1966–2014) oli sekä sarjakuvantekijä että sairaanhoitaja. Ratia teki vuonna 2012 myös hoitotyön koulutusohjelman lopputyön aiheesta “Sairaanhoitajat sarjakuvissa Nightingalesta tulevaisuuteen – Grounded Theory sairaanhoitajaan kohdistuvan ulkopuolisen katseen muodostumisesta”. Lisäksi hän kirjoitti erilaisista suomeksi julkaistuista terveysaiheisista sarjakuvakirjoista blogissa, joka löytyy edelleen osoitteesta sairauksiajasarjakuvia.blogspot.com.
Mika Myyryn lähihoitajan työhön liittyvä strippisarja alkoi sarjakuvablogista ja SuPer-ammattiliitto alkoi myöhemmin julkaista sitä.
Mattipekka Ratia (1966–2014) teki Tehyn lehteen Suolaa haavoille -sarjaa nimimerkillä Karvainen hoitaja. Lehden muistokirjoituksen mukaan hän halusi näin pystyä tarkkailemaan työn arkea vapaasti.
Tunteita kuviksi
Jyväskylän yliopiston sarjakuvatutkija ja kirjoitusviestinnän opettaja Katja Kontturi tunnetaan ehkä parhaiten Disney-aiheista väitelleenä “Ankkatohtorina”, mutta hän on perehtynyt myös terveysteemaiseen sarjakuvaan. Hän havahtui asiaan luettuaan useita kotimaisia mielenterveysteemaisia sarjakuvablogeja.
Teemat ovat tulleet myös lähelle.
– Oma isäni kuoli äkillisesti kesällä 2013, ja päädyin käsittelemään asiaa sarjakuvalla. Osallistuin vuonna 2014 Eino Roiha -säätiön järjestämään Sanallistaminen luovuusterapioissa -koulutukseen ja tein sitten lopputyöni surun käsittelystä sarjakuvan keinoin, Kontturi kertoo.
– Oma suruprosessin ja työuupumustaustan takia nimenomaan mielenterveysasiat ja niiden käsittely sarjakuvan keinoin kiinnostavat.
Kontturi teki aiheesta myös työpajoja Euroopan Sosiaalirahaston rahoittaman Näkymättömät-hankkeen (2015–18) aikana ja yhdessä kirjallisuusterapeuttikollega Karoliina Maanmielen kanssa. Kontturi viimeistelee Maanmielen kanssa yhteisartikkelia sarjakuvan tekemisen terapeuttisista mahdollisuuksista ja sen yhtymäkohdista kirjallisuusterapian keinoihin.
– Se on vähän kuin johdatus aiheeseen, jota ei Suomessa ole vielä käsitelty. Katsotaan, milloin artikkeli julkaistaan. Tieteelliset julkaisuprosessit voivat olla melko pitkiä.
Voisiko sarjakuva siis olla terapeuttista?
Kontturi kirjoitti yhdessä sarjakuvantekijä Viivi Rintasen kanssa suomalaisen sarjakuvabloggaamisen mielenterveysteemoista tutkimusartikkelin Sarjainfoon (“Sarjakuvabloggaaminen tekee tunteista näkyviä”, Sarjainfo 3/2017). He tekivät aiheesta kyselytutkimuksen kentälle Suomi 100 vuotta sarjakuvassa -hankkeen puitteissa. Kävi ilmi, että jopa 78 % bloggaajista piti sarjakuvan blogijulkaisemista terapeuttisena.
Kontturi ja Rintainen kirjoittivat Sarjainfossa muun muassa näin: ”Sarjakuva voi kerronnallaan esittää hyvinkin ristiriitaisia viestejä: pahan olon voi piirtää ruutujen taustalle samalla kun hahmo väittää puhekuplassaan, että kaikki on ihan hyvin. Alter egolleen voi liioitella joitakin fyysisiä piirteitä tai jättää kuvaamatta ne itseä vaivaavat seikat.”
Sarjakuvalla voi liioitella, käyttää mustaa huumoria ja jättää varaa lukijan tulkinnoille. Kuvitukseen saattaa tarvittaessa riittää vaikka tikku-ukkotyyli, kun on sanottavaa.
Sarjakuvalla voi liioitella, käyttää mustaa huumoria
ja jättää varaa lukijan tulkinnoille.
Viivi Rintasesta ja hänen mielenterveys- ja syömishäiriöteemaisesta työstään oli viime Sarjainfossa pitkä artikkeli. Hän on myös vieraana terveyssarjakuvateemaisilla Helsingin sarjakuvafestivaaleilla. Rintanen on luennoinut omasta työstään ja mielenterveysstigmaa käsittelevästä kuvataidekasvattajan gradustaan kansainvälisissä graphic medicine -konferensseissa.
– Hulluudesta ei voi päästä kokonaan eroon, mutta haitallisesta häpeäleimasta ehkä voi. Haluaisin auttaa ihmisiä vapautumaan stigmasta ja elämään hyvää elämää hulluuksista huolimatta. Ehkä stigmaa voi purkaa lukemalla tai tekemällä sarjiksia, siltä vaikuttaa, Rintanen arvelee.
Rintanen käynnistää nyt uuden, kokeilevan Syömishäiriö sarjakuvaksi -työpajan syömishäiriöistä kärsiville. Tämä tehdään yhteistyössä Syömishäiriöliiton ja ainakin Syömishäiriökeskuksen potilaiden kanssa.
– Tarkoituksena on jäsentää syömishäiriöön liittyvää voimakasta tuskaa ja vaikeita kokemuksia sarjakuvatyöskentelyn avulla.
Rintanen on myös kuvittanut ihmisten hänelle lähettämiä tarinoita mielenterveyden horjumisesta Hulluussarjakuvia-blogiinsa ja tulevaan kirjaansa.
Viivi Rintasen Mielisairaalan kesätyttö (2015) käsittelee mielisairaalan asukkaita ja toisaalta syömishäiriötä.
Ruumin kuvaus venyy
Sarjakuvatutkija Leena Romu tutustui graphic medicine -ilmiöön Oxfordissa vuonna 2013. Hän piti konferenssissa omiin tutkimuksiinsa perustuvan esitelmän Kaisa Lekan I am not These Feet -kirjasta, ja kävi ilmi että samaa englanniksi julkaistua suomalaista sarjakuvakirjaa on tutkittu laajemminkin. Graphic medicine -termin isä Ian Williams oli myös kirjoittanut Lekan sarjakuvasta, ja sittemmin teoksesta on myös ilmestynyt lisää kansainvälistä tutkimusta.
– Omat tutkimusintressini ovat olleet laajempia kuin mihin graphic medicine keskittyy, eli sairaskertomuksiin. Ne kuitenkin linkittyvät tutkimusalaan siinä mielessä, että olen ollut kiinnostunut siitä, miten sarjakuvan keinoin kuvataan ruumiillisia kokemuksia, mukaanlukien seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvät kokemukset ja erilaiset ongelmatilanteet, kuten psykofyysiset ongelmat.
– Tämän tutkimusintressin kautta olen tutustunut brittitutkija Elisabeth El Refaien tutkimuksiin, joissa hän muun muassa esittää, kuinka sarjakuvan visuaalinen joustavuus ja luovuus esimerkiksi erilaisten visuaalisten metaforien rakentelussa on oivallinen keino kuvata sairaskokemuksia ja yleisemminkin ruumiiseen paikantuvia kokemuksia.
Romu on tehnyt oman väitöskirjansa vuonna 2018 Kati Kovácsin sarjakuvien tulkinnasta.
– Sain selville, että monissa Kovácsin teoksissa hyödynnetään metaforia, joissa seksi vertautuu syömiseen, ja tämän metaforan avulla seksuaalisuuden ja seksikokemusten kuvaus saa uusia merkityksiä liittyen esimerkiksi nautintoon ja vallankäyttöön. Kiinnostavaa oli myös se, että Kovácsin sarjakuvissa visuaaliset metaforat rakentuvat usein liittämällä sarjakuvahahmon ruumiiseen jokin siihen kuulumaton piirre. Tällöin muodostuu mielikuvituksellinen hybridihahmo, joka kutsuu tulkitsemaan sarjakuvahahmoa uudessa valossa.
Romu pitää siis sarjakuvaa erityisen joustavana ilmaisun välineenä. Ihmiskehon kuvauskin voi venyä ja paukkua, muuttua ruudusta toiseen tunnetilojen mukana.
– Näitä samoja johtopäätöksiä on esitetty myös graphic medicinen parissa. Siellä on oltu kiinnostuneita siitä, miten sarjakuva ilmaisuvälineenä tarjoaa uusia mahdollisuuksia ymmärtää sairastuneiden kokemuksia.
Kaisa Lekan I am not These Feet (2003) on suomalainen terveyssarjakuvan klassikko, jota on tutkittu ulkomaillakin. Graphic medicine -sivuston arviossa kirjan arvellaan olevan hyvä työkalu avaamaan “kiinnostavan, mutta hieman epämukavan keskustelun”.
Romu mainitsee kiinnostavista viimeaikaisista kirjoista muun muassa Näkymätön sukupuoli – Ei-binäärisiä ihmisiä -teoksen (2017), jossa muunsukupuolisuudesta kertovassa tietokirjassa on mukana sarjakuvaa. Romu haaveilee lukevansa jatkossa lisää sarjakuvaa, tutkimusta ja journalismia yhdistäviä hybridejä.
Viimeksi Romu on listannut covid-19-aiheisia sarjakuvia uudessa Ruutuhyppelijä-blogissaan (ruutuhyppelija.blogspot.com).
– Faktoihin ja tutkimukseen perustuvia sarjakuvia viruksesta ja siltä suojautumisesta on julkaistu maailmalla suurissa sanomalehdissä, ja myös terveysviranomaiset ovat käyttäneet niitä tiedottamisen apuna. Tällaisessa toiminnassa näkisin Suomessakin olevan tilausta tulevaisuudessa.
Julkaistu alun perin Sarjainfo-lehdessä 2/2020. Tilaa Sarjainfo täältä ja tue suomalaista sarjakuvakulttuuria.
Terveyssarjakuva on myös syyskuun Helsingin sarjakuvafestivaalien (5.–6.9.2020) teema. sarjakuvafestivaalit.fi