Simon Hanselmann on Tasmaniassa syntynyt mukava nuorimies, jolla on kunniallinen työ ja hyvä terveys. Megg on vihertäväihoinen noita, Mogg-kissa tämän kundifrendi ja Pöllö edellisten narttu. Megg, Mogg & Pöllö on kipeintä sarjakuvaa pitkiin aikoihin.
Teksti: Tuomas Tiainen
Simon Hanselmannia (s. 1981) revitään nyt joka suuntaan, tänne vitunharmaaseen Pohjois-Ankealaankin. Syy siihen on nelivärinen (osittain mustavalkoinen), strategisilta mitoiltaan 220 x 297 x 42 mm ja painaa reippaan kilon. Kumioravan viime vuoden lopussa julkaisema Megg, Mogg & Pöllö yllätti jokseenkin jokaisen, ei vähiten heitä, jotka joskus olivat uskaltaneet haavehtia suomea solkkaavasta noita Meggistä luettuaan Vice-lehden sivuilta Hanselmannin huuruisia släkkeriepisodeja narkkaamisesta, huoraamisesta ja lähimmäisten kiusaamisesta. Kiitti hei!
Noita Meggistä, tämän kundikaverista kissa Moggista ja näiden kämppiksestä Pöllöstä kertova sarja työllistää uudelle mantereelle kotiutunutta aussipiirtäjää siinä määrin, ettei ajankäyttöä tarvitse suunnitella. Helsingin sarjakuvafestivaaleille syyskuussa saapuva Hanselmann ehti kuitenkin vastaamaan Sarjainfon kysymyksiin kaiken tohinan ohessa ennen kuin minä ehdin sanoa ”Sabrina, teininoita”.
Simon haloo, kuuleeko Simon?
TT: Tunnut olevan varsin kiireinen tällä hetkellä. Päiväsi vissiin täyttyvät piirtämisestä ja muusta uraan liittyvästä.
SH: Jeps, olen todellakin aivan perkeleen kiireinen juuri nyt. Tappakaa mut. Polttakaa mut vittu ojassa. Viimeisimmän kirjani julkkarikiertue päättyi hetki sitten, ja seuraavaa kirjaa on jo kolme neljännestä valmiina. Teen duunia joka päivä, ilman vapaapäiviä. Olen addikti. Haluan Meggin ja Moggin olevan paras.
TT: Eräässä haastattelussa kerroit, kuinka murtauduit frendisi HTMLflowersin kanssa rajun ryyppykeikan jälkeen rakennustyömaalle ja kiipesit nosturiin ihmettelemään Melbournen valoja. Onko sulla enää aikaa tehdä päättömyyksiä saadaksesi materiaalia Meggiin & Moggiin?
SH: No, teen typeryyksiä aina kun mahdollista. Palasin juuri pieneltä reissulta mainitun HTMLflowersin kanssa. Junttipaavot jahtasivat, purjo virtasi, seksiä julkisella paikalla. Kyllä sitä ehtii, kun ottaa ehtiäkseen.
”Junttipaavot jahtasivat, purjo virtasi, seksiä julkisella paikalla.
Kyllä sitä ehtii, kun ottaa ehtiäkseen.”
TT: Missä päin maailmaa majailetkaan tällä hetkellä? Vielä Seattlessa, kuten frendimme Wikipedia kertoo?
SH: Seattlessapa hyvinkin. Asun vaimon kanssa vuokralla pienessä talossa. Ylimääräinen huone toimii työhuoneena. Se on maailman paras paikka. Justiinsa nyt menee lujaa vitun lujaa. Kuuntelen musiikkia täysillä, duunailen muutamia projekteja ja vastailen maileihin. Jonkin verran parempaa kuin silloin kun työskentelin kirjakaupoissa tai puhelinmyyntifirmoissa.
TT: Lapsuutesi Tasmania oli sarjakuvan kyllästämä. Kuinka oikein etsiydyit sarjakuvan maailmaan?
HS: Tasmania ennen nettiä oli täynnä sarjiksia. Olen kierrellyt divareita seitsenvuotiaasta lähtien. Tykkäsin Asterixista, Tintistä ja kaikesta muusta ”ranskalaisesta kamasta” ja Disneystä. Vanhoista Mad-lehdistä, strippikokoelmista, brittiscifistä, jenkkiroskasta. Me saatiin sekä Euroopan että Amerikan parhaat jutut. Addiktoiduin sarjakuviin tosi varhain.
Olen julkaissut sarjakuviani itse 8-vuotiaasta lähtien enkä ole koskaan lopettanut. En ole tehnyt ikinä mitään muuta. Kai se meni ihan OK? Kaikki frendit on sarjakuvapiireistä, vaimokin. Laskut voi maksaa. Mä rakastan sitä tavaraa vieläkin, kuin kahdeksankesäinen.
Valokuva: Jacq Cohen
TT: Millä sarjakuvilla on ollut sinuun suurin vaikutus?
SH: Löysin Fantagraphicsin ja sensellaisen 13-vuotiaana, ja se kama sysäsi mut tälle elämänmittaiselle matkalle. Eli siis Pete Bagge, Dan Clowes, kaikki se ysärikama. Ja visuaalisessa mielessä Fort Thunder. Mutta tykkään enemmän perinteisestä tarinankerronnasta kuin tuosta taideskenestä.
Suurin vaikuttaja on kuitenkin ollut televisio. Tsiigaan tilannekomedioita. Huonojen katselu on aika opettavaista käsikirjoittamisen kannalta. Simpsonit oli-kautta-on kova juttu.
TT: Megg, Mogg & Pöllö pohjautuu suht löyhästi brittiläiseen Helen Nicollin ja Jan Pienkowskin lastenkirjasarjaan noita Megistä ja kissa Mogista. Suomessa tuiki tuntemattomat Meg ja Mog lienevät olleet tutumpia down under Ausseissa. Kuinka siis Megg, Mogg & Pöllö oikein syntyivätkään?
SH: Se oli joku huumehouruinen sattuma. Piirreskelin vain paljon noitia huvikseni kun olin täysin kyllästynyt työstämääni pitkään sarjakuvaan. Aloin säätää pikku strippien kanssa, joissa esiintyi dorka noita ja sen kissakämppis. Annoin niille lempinimet Megg ja Mogg ja lisäsin Ihmissusi-Jonen, ja loppu on New York Timesin bestseller-historiaa. Iisiä!
TT: Viitaten edelliseen, tulitko sä koskaan pohtineeksi tavaramerkkiasioita Meggin & Moggin ja Megin & Mogin suhteen?
SH: Asia ei ole koskaan ollut tapetilla, mutta joskus valvon öisin murehtien sitä. Luultavasti en ole Meg & Mog -tyyppien tutkasäteen ulottuvilla, tai jotain. Lakimieheni sanoi, että oli mahdollisesti virhe laittaa nimet Megg ja Mogg viimeisimmän kirjani kanteen. Katsotaan, mitä tapahtuu… Jos en voisi piirtää Meggiä ja kumppaneita enää, vetäisin itseni vissiinkin jojoon.
TT: Missä määrin Megg, Mogg & Pöllö perustuu omiin tai tuntemiesi ihmisten kokemuksiin?
SH: Jokseenkin sataprosenttisesti, valitettavasti. Ja meno vain pahenee.
TT: Suunnitteletko suurempia kaaria Meggiin ja Moggiin? Vai teetkö lyhyen sarjakuvan kerrallaan ja annat asioiden kehittyä luonnollisemmin?
SH: Joo, se tavallaan kehittyy luonnollisesti, mutta jotkin kiveen hakatut asiat tulevat tapahtumaan no matter what. Kaikki on tällä hetkellä vähän sotkua. Mun pitää aloittaa ”Megg noitakokouksessa” -systeemi, joka kertoo ajasta sen jälkeen kun Pöllö muutti talosta pois. Siitä tulee tosi pitkä ja eeppinen, intensiivinen juttu ja mun pitää varautua siihen, taloudellisesti ja henkisesti.
TT: Megg, Mogg ja Pöllö ovat hahmoja, joiden elämää voisi seurata vuosien ajan hieman kuin jotain ikuisesti jatkuvaa TV-sarjaa (mä viittaan tässä nyt Frasieriin). Tuntuuko susta piirtäjänä samalta?
HS: Joo eli kyllä. Mulla on vähintään viideksi vuodeksi duunia näiden hahmojen parissa, paljon kässäreitä ja tarinarunkoja lojumassa. Mä haluan, että Megg & Mogg on kuin Love and Rockets, että se jatkuisi ikuisesti. Mä haluan, että hahmot kasvavat ja oppivat ja vanhenevat. Ne ovat mulle suhtkoht eläviä jo.
TT: Telsusta puheenollen, mikä se keissi Megg, Mogg & Pöllö -TV-sarjasta oli?
SH: Tuottajat häiriköi mua jatkuvasti. Parhaillaan tsekkailen kuvioita muutaman TV-lafkan kanssa. Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä enemmän haluan vain piirtää sarjakuvia. Tykkään olla yksin. Tykkään työhuoneestani. Sarjakuvat ovat mahtavia koska niitä tehdään itsekseen, jokaista detaljia voi kontrolloida. Kukaan muu ei tule sotkemaan.
TT: Sä menit viime vuonna menit naimisiin sarjakuvien kanssa tosi liikuttavassa seremoniassa Small Press Expossa Ignatz-palkintojenjaon jälkeen. Jätkä pääsi pussaamaan Fantagraphics-dude Gary Grothin kanssa. Mites on elo ukkomiehenä sujunut? Onko telkkari ollut mustankipeä?
SH: Kaikki on ollut ihan fantastista. TV voi painua vittuun. Mä ja sarjakuvat ollaan kimpassa for ever.
TT: Kumpi muuten kosi?
SH: Sarjakuvat kosi mua. Mä olin alaikäinen silloin, mikä oli vähän creepyä. Mutta myös kaunista.
TT: Useimmat ainakin tällä puolen palloa ovat oppineet tuntemaan sut vasta verrattain hiljan. Mitä duunailit kaikki ne vuodet ennen kuin Meggistä ja Moggista tuli megasuosittu?
SH: Juoksin terapiassa, soittelin noisekeikkoja ja työskentelin paskaduuneissa. Sarjakuvia piirsin joka vapaahetki. Treenasin.
”Sarjakuvat kosi mua. Mä olin alaikäinen silloin,
mikä oli vähän creepyä. Mutta myös kaunista.”
TT: Miltä menestys maistuu? Vesi paljussa tarpeeksi lämmintä? Shampanja kyllin kylmää?
SH: On mukavaa omistaa rahaa. Tyypit, joilla ei ole rahaa ja jotka sanoo, ettei massi ole tarpeellista, on vaan kateellisia. Musta on hienoa kun on paalua hoitaa purukalusto kuntoon. On siistiä, kun voi jelppiä sairaalloista mutsia. Tykkään vakaudesta, että voi keskittyä duuniin. Nykyisin ostelen kalliita vaatteita myöskin. Ja kylpysaavin hommaan itse asiassa kohtapuoliin. Käväisin kuuluisan sarjakuvaystäväni tykönä Losissa ja niillä oli oikeasti palju. Olin aivan saa-TA-nan kade. Pitää vaan tehdä ahkerasti duunia.
TT: Uran kannalta tuntuu menevän loistavasti. Oot Fantagraphicsin tiimissä, saat elannon sarjakuvista. Onko vielä jotain toteutumattomia sarjakuvaunelmia?
SH: Mä vihaan edelleen ihan kaikkea, mitä teen. Pyrin aina parantamaan, työskentelemään nopeammin ja ”emotionaalisemmin”. Joka hetki tuntuu, kuin olisin jäämässä jälkeen. Mun pitää saada jostain hoidettua iso potti käteistä voidakseni jättää säätämisen ja keskittyä rentoutumiseen ja ”Meggin noitakokouksen” työstämiseen. Se on se iso juttu. Ja mä haluan myös voittaa jotain dorkia palkintoja. Palkinnot on perseestä, mutta mä aion silti hommata koko setin huussin koristukseksi.
TT: Näytät perkeleen hyvältä mekossa, oikeasti (ja sääresi OVAT mahtavat). Milloin ristiinpukeuduit ensimmäistä kertaa?
SH: Viiden vanhana, tai jotain. Tosi aikaisin. Se on mun ”juttu”. Ristiinpukeutuminen on vittu parasta.
TT: Onko mekkoon pukeutuva kundi susta vielä jotenkin iso juttu (siis nyt on jotain 2016 ja mäkin kysyin just tästä, vittu haloo, yhteiskunta)? Voisitko kävellä Tasmanian kaduilla full-on drägissä?
SH: Jooen, en tod kävelisi Tasmaniassa tälläytyneenä. Ehkä pahinta, mitä voisi tapahtua, olis että jengi tuijottelisi tai huutelisi, mutta mä olen hiukan vainoharhainen ja varovainen tyyppi yleensä. Mua pelottaa joutua mukiloiduksi kuoliaaksi. Sitäkin sattuu.
Valitettavasti suurin osa ihmisistä on täysiä kuolaavia retardeja, vammaisia vitun haistapaska luolamiehiä. Tässä on vielä pitkä tie kuljettavana ihmiskunnalla. Yleensä mä pukeudun mekkoon vaan kotona ja festareilla ja keikoilla, tai joissain erityistilanteissa. Oon saanut osakseni huutelua ja uhkauksia ihan liian monta kertaa.
TT: Ootko varovainen sen suhteen, miten käsittelet sarjakuvissasi sukupuolta? Meggissä ja Moggissahan esiintyy toisinaan Limppi, mekkoon pukeutuva sukupuoli-illusionistinen mörkö.
SH: Joo, yritän olla edistyksellinen. Mä teen parhaani. En mä yritä olla mitenkään liian poliittinen. Politiikka on unettavan tylsää, jos sitä ei ole terästetty komedialla.
TT: Sä tulet syksyllä Helsingin sarjakuvafestivaaleille vieraaksi. Siistiä! Voin kertoo, että on muuten oikein hyvät messut ja asialliset bileet. Esiinnyt samalla reissulla festivaalin käynnistävällä Kutiklubilla, which is nice. Millaista show’ta voidaan odottaa?
SH: Haluan vain soittaa hieman musaa, toteuttaa tätä juttuani. Olen soitellut bändeissä ja soolona aika kauan jo. Soitan jotain Girl Mountain -soolomatskuani ja jotain Horse Mania -kamaa myös. Horse Mania oli bändi, jossa olin frendini Karl von Bambergerin kanssa kymmenen vuotta. Karl delasi yliannostukseen tammikuussa, mutta olen jatkanut soittamista. Sen jätkän sielu on jumissa mun iPodin taustanauhoissa.
TT: Kiitti haastattelusta! Nähdään festareilla!
SH: Jes, moroti moi.
Teksti on aiemmin julkaistu Sarjainfo-lehdessä 2/2016. Tilaa Sarjainfo kotiisi täältä.
Simon Hanselmann vierailee Helsingin sarjakuvafestivaaleilla 2.–4.9.
sarjakuvafestivaalit.fi