Poika Vesanto: Saku Sämpylä, Eetu ja Riku – kuvasarjoja vuosilta 1931–1932. Täysi käsi
Arvio: Heikki Jokinen
Poika Vesanto on piirtäjä, josta puhutaan paljon. Hänen sarjakuviaan on kuitenkin julkaistu niiden ilmestymisen jälkeen vain satunnaisesti. Tyylikäs Saku Sämpylä, Eetu ja Riku -koostekirja korjaa puutetta.
Tampereella syntynyt ja kasvanut Eijo ”Poika” Vesanto (1908–1950) oli itseoppinut piirtäjä. Kuten aikansa käyttökuvan piirtäjät yleensäkin, hän oli erittäin tuottelias ja monipuolinen. Useiden sarjakuvien lisäksi syntyi lukematon määrä kuvituksia, postikortteja, mainoskuvia sekä yli 200 kirjankantta.
Vesannon ensimmäinen julkaistu sarjakuva Eetun ja Rikun eriskummallisia seikkailuja alkoi Aamulehdessä 11.1.1931. Sunnuntaisarjaa julkaistiin lisäksi Kalevassa ja Karjalassa.
Eetu ja Riku oli Aamulehden ensimmäinen kotimainen sarjakuva. Sarjan esittelyssä lehti korosti tätä amerikkalaisuuden vaihtoehtona. ”Eläköön ja kehittyköön kotimainen ’teollisuus’ tälläkin alalla”, lehti kannusti.
Eetu ja Riku ovat kaksi hyvissä varoissa elelevää vanhapoika-veljestä. Sarjan huumori syntyy heidän erilaisuudestaan. Nuorempi Riku on naisten perään ja vanhempi Eetu vakavampaa sorttia.
Väline on viesti
Vesanto aloitti Eetun ja Rikun asuessaan vielä Tampereella. Myöhemmin hän muutti Helsinkiin.
Tampere häivähtää kuvien taustalla. Esimerkiksi kuvissa vilahtavat sisävesilaivat vievät ajatukset suoraan Mustanlahden satamaan. Vielä selvemmin kaupunki kuuluu tekstissä. Kirjassa käytettyä umpitamperelaista ”reiru” sanaa en ole kuullut sitten oman tamperelaisen lapsuuteni.
Tuohon aikaan Tampere oli Pohjolan suurin sisämaakaupunki ja merkittävä teollisuuden keskus. Se tarjosi siten Vesannon kaipaaman suurkaupunkimaisen ympäristön.
Esikuvat näkyvät, mutta sarjat ovat silti poikkeuksellisen osaavia nuoren piirtäjän kisällitöitä.
Eetu ja Riku on kahdellakin lailla modernin airut: ilmaisumuodolla eli sarjakuvalla ja sen nykyaikaisen kaupunkilaisella sisällöllä. Vuonna 1931 sarjakuva edusti Suomessa uutta aikaa. Vesanto kulki samoilla teillä kuin Mika Waltari ja Olavi Paavolainen vuonna 1928 ilmestyneessä runokokoelmassaan Valtatiet.
Hän teki sen kuitenkin ilman tulenkantajien koneromantiikkaa ja yletöntä asiansa alleviivaamista. Vesanto ei ollut haltioitunut julistaja vaan kuvasi arkea.
Sarjakuvansa 22-vuotiaana aloittaneelle Vesannolle väline oli viesti. Sarjakuva edusti nykyaikaa, vauhtia, huumoria ja visuaalisuutta. Sarjan piirtämisen aikaan vallinnut pula-aika ei näy sarjassa oikeastaan lainkaan, vaikka se oli tuolloin kovaa todellisuutta teollisuuskaupungissakin.
Tekstikin siirtyi luontevasti puhekupliin kuvien alta, aivan kuten valtameren takana Amerikassa.
Gramofoni soi
Toinen modernin merkki liittyy Eetun ja Rikun tapahtumapaikkoihin ja maailmaan. Sarja kuvaa elävien kuvien, autojen, uuden muodin, tanssin ja gramofonilevyjen valtakautta.
Kaikki nämä olivat vastakohtia sille ajalle, joka oli jäämässä taakse. Matka Tampereen vuoden 1918 teloituskomppanioiden yhteislaukauksista Eetun ja Rikun kepeään maailmaan on henkisesti pidempi loikka kuin ajallisesti.
Vaikka Pekka Puupää muutti Savikylästä kaupunkiin, hänestä ei koskaan tullut kaupunkilaista. Maaseutu siirtyi hänen mukanaan, hän kantoi sen perinnettä. Pekka Puupää alkoi ilmestyä kuusi vuotta Eetua ja Rikua aikaisemmin.
Eetu ja Riku sen sijaan ovat aitoja kaupunkilaisia. Sen näkee heidän pukeutumisestaan, tavoistaan ja pyrkimyksestään katu-uskottavaan oveluuteen. Naisten vaatetus on selkeästi uutta kapeaa muotia – kaupunkilaista jos mikä. Maaseutukin näkyy sarjassa siten kuin kaupunkilainen sen näkee: loma, kesämökki ja juhannuskokko.
Pyrkimys moderniin kaupunkikuvaan tuskin oli periaatteellinen valinta. Iso osa siitä selittyy esikuvalla, George McManusin Vihtorilla ja Klaaralla. Uudessa Suomessa vuonna 1929 aloittanut sarja nousi meillä nopeasti huippusuosituksi.
Eetu ja Riku ammentaa paljon McManusilta. Ympäristö tuo vahvasti mieleen Vihtorin ja Klaaran. Ihmiset muistuttavat Percy Crosbyn Eppua, toista Suomessakin tunnettua strippisarjaa.
Sujuva viiva
Kirjan toinen sarja on löyhästi jatkuvajuoninen Saku Sämpylä. Tarina muuntuu kaupunkiin saapuvan nuoren miehen toilailuista perhe-elämästä voimansa saavaksi huumoriksi.
Sarjaa julkaisi Karjala-lehti 1931–32. Vuonna 1935 se päätyi nykyään hyvin harvinaiseksi kokoelma-albumiksi.
Saku Sämpylässä näkyvät samat modernin merkit kuin Eetussa ja Rikussakin. Kaupunkilaisuus, naisten ajanmukainen muoti ja jopa samanlainen hissi kuin omassa, 1930-luvulla rakennetussa kotitalossanikin.
Yhteistä molemmille sarjoille on Vesannon sujuva piirros. Hän hallitsee sarjakuvan muodon ja kuvien yksityiskohdat. Esikuvat näkyvät, mutta sarjat ovat silti poikkeuksellisen osaavia nuoren piirtäjän kisällitöitä.
Vesannon myöhempi ura kehitti hänen taitavuutensa huippuunsa. Hän piirsi paljon ja moneen eri tarkoitukseen, hänen viivansa taipui kaikkeen. Näiden sarjojen vielä hiukan kaavamainen henkilöiden kokokuviin perustuva kerronta muuttui sommittelun vankaksi osaamiseksi.
Suuri tuntematon
Suomalaisen sarjakuvan historia on suuri tuntematon. Jokaista sitä valaisevaa kirjaa tai muuta hanketta on syytä tervehtiä ilolla. Ilo vain kasvaa, jos kirja on hyvin tehty. Tämä pätee Saku Sämpylä, Eetu ja Riku -kirjaan.
Timo Kokkila ansaitsee mitalin työstään kirjan parissa. Hän hankki Saku Sämpylän valokopiot Kansalliskirjastosta ja skannasi Eetut ja Rikut Aamulehden arkiston sidotuista lehtikansioista. Sitten hän restauroi sivut huolellisesti Timo Ronkaisen ja Pertti Jarlan kanssa. Ville Hännisen esipuhe vielä aukaisee osaavasti sarjojen ja Vesannon maailmaa.
Kirja on Jarlan Täysi käsi -yhtiön ensimmäinen julkaisu. Kiitokset huolella tehdystä teoksesta.
Julkaistu aiemmin Sarjainfo-lehdessä 2/2017. Tilaa Sarjainfo täältä.
