Matti Hagelberg: Vajoava Ateneum 1 – Sovussa pienet asiat kasvavat. Kreegah Bundolo, 2024.
Arvio: Kivi Larmola
Tutustuin Matti Hagelbergiin oikeastaan vasta sinä päivänä, kun hän valmistui Taideteollisen korkeakoulun kuvallisen viestinnän laitoksen graafisen suunnittelun linjalta, jossa itsekin opiskelin. Matti kulki koulun käytävällä juhlistaen yhden urakan loppua, työntäen edellään oranssiksi maalattua ostoskärryä, jossa oli varhaisia B.E.M.-vihkosia (Hagelbergin jokainen julkaisu kantaa B.E.M. – Bug Eyed Monsters – sarjanumeroa, tämä kirja on numero 30) ja itse valettuja muovihahmoja, samanlaisia kuin lapsuuden hiekkalaatikkoleikkien muovisotilaat, mutta kuitenkin erilaisia.
Jo silloin Hagelbergin kerronnassa oli nähtävissä ne tasot, joista hänet nykyään tunnetaan. Taakse oli jäänyt Matin joissain sarjakuvaseuralehdissä nähty aloittelevan tekijän pyrkimys perinteiseen kerrontaan. Sen tilalla oli sekahedelmäkeitto ajankohtaisuutta, historiaa, lapsuusmuistoja, populaari- ja pulp-kulttuuria sekä silmän verkkokalvoille tarttuneita aikalaiskuvia, joita ei paljon selitellä. Kaikki ajettuna henkilökohtaisen ja ironisenkin suotimen kautta, mutta kunnioittaen. Ja tarkoituksellisen vaivalloisesti toteutettuna.
Vajoava Ateneum -trilogian ensimmäinen osa on monella tapaa paluu sinne koulun käytävälle. Kirja jakautuu kolmeen päätasoon, joista läheisin on kuvitteellisen opiskelija Riittamaari Malvan elämä 1970-80-lukujen taitteessa. Hagelberg on tavoittanut hienosti sen, kuinka joka ikinen oppilas, joka pääsee karsinnoista läpi, on koko ikänsä ollut perheensä, ystäväpiirinsä, koulunsa, kenties koko paikkakunnan paras visualisti, ja nyt on yhteisössä, jossa jokainen on yhtä erityinen. Opintoputkeen päässeen henkilökohtainen vastuu tuhansista rannalle jääneistä hakijoista painaa, se tuntuu kerronnassa, vaikkei sitä tarkemmin avata, ja Riittamaarin isän kuolema antaa rinnakkaistarinalle lisää raskautta.
Toinen kerronnallinen taso on ensivaikutelmaltaan autenttinen ja kansallishistoriallinen. Ateneumin rakennuksen ja pönöttävien muotokuvien kautta käydään sekä 1800-luvun kansallisromanttinen herääminen että 1960–70-lukujen vasemmistoradikalismi. Samalla käydään asiapohjalta läpi kunkin ajan tuntoja ja arvoja, ja kerronta saa lisää särmiä kaleidoskooppiinsa. Kuvat ovat stabiileja, esittäviä, kuten historiaosuuteen sopii, mutta liiallista vakavuutta rikkoo toiminnan tuominen mukaan sorminukkeja muistuttavin pikku-ukkelein.
Kolmas taso, kuten Hagelbergilta sopii odottaa, on riemukkaan kahjo tulevaisuusvisio, joka pyörii jossain Jetsonien avaruusperheen ja dystopian välimaastossa. Nämä kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta ammentavat aivokummajaiset ovat usein se ulottuvuus, joka tekee Hagelbergista ainutlaatuisen, eikä hän petä nytkään. Vuoden 2057 Helsinki on aasialaistunut, kaupallisuuden läpitunkema, ja taideteollisuusoppilaitos siellä kuin Aku Ankan eetterihöyryissä näkemä väännös Aalto-yliopiston myötä tulleen linjauudistuksen mahdollisesta eskaloitumisesta.
Kaikki kerronnan tasot ottavat lisää kierroksia kirjan edetessä, ja kerronnan luoma omakin todellisuus kyseenalaistetaan, historiankerronnasta nyt puhumattakaan. Poliittista kommenttiakin voi olla näkevinään, jos niin tahtoo.
Teknisesti ja tyylillisesti kirja noudattelee Hagelbergin ”hiukan nopeampaa” tekniikkaa, jonka hän kehitteli Läskimooses-eepostaan varten. Kyse ei silti ole hutaisusta, vaan siitä että valkoisen raapeviivan ohella on annettu tilaa myös mustalle huopakynäviivalle, toki sekin sitten muotoon nävertäen, eikä tekstauskaan ole enää raavittu avaruuden pimeydestä.
Kuvissa on odotetusti valokuvatoisintoa, teknistä rakennuspiirustusta, graafisiin perusmuotoihin pelkistämistä ja jonkin verran myös aivan muualta napattua ikonista pop-estetiikkaa. Varsinkin risuaidan läpi nähty fotorealismi on kuitenkin edennyt aimo askelen alkuajoista. Useampiakin itselle ja omille ystäville piilotettuja vitsejäkin on, mutta itse kirjan kannalta ne eivät ole kriittisiä: Vajoava Ateneum on innostava teos, joka parhaassa tapauksessa saa katsomaan tuttuja asioita uudessa valossa ja kyseenalaistamaan jo hyväksytyn.
Ja mikäs sen parempaa?
Julkaistu Sarjainfo-lehdessä 1/2025. Liity Suomen sarjakuvaseuraan täältä, saat Sarjainfon kotiisi ja tuet suomalaista sarjakuvakulttuuria. Kulttuurileikkausten vuoksi tukesi on nyt erityisen tärkeää.