Ranskalainen taiteilija seuraa päähenkilöidensä kasvamista ja kehittymistä. Hän tarkkailee maailmaa ruudun ulkopuolelta – silloinkin kun hän on itse päähenkilö.
Teksti: Iida Simes

– Kaikkia projektejani yhdistää se, että olen hullu ja hallitsen kaiken alusta loppuun: tarinan kirjoittamisen, kuvakäsikirjoituksen, piirtämisen, värittämisen ja taiton, kertoo tuottelias sarjakuvataiteilija Riad Sattouf sähköpostitse.
Hän voisi lisätä listalle myös kustantamisen, sillä hän on ryhtynyt itse kustantamaan uutuussarjaansa Le Jeune acteur – Aventures de Vincent Lacoste au Cinema, eli “Nuori näyttelijä – Vincent Lacosten seikkailut elokuvissa”.
Suomessa Sattouf tunnetaan parhaiten Tulevaisuuden arabi -sarjastaan. Kaikki tähän mennessä ilmestyneet viisi osaa on julkaistu WSOY:n kustantamina ja Saara Pääkkösen suomentamina.

Tulevaisuuden arabi 4.
Intiimiä jakamista
Tulevaisuuden arabi -sarja alkoi kevyenä kertomuksena kulttuurieroista. Varsinainen tarina alkaa vuodesta 1978, jolloin Riad Sattouf syntyy, mutta se selittää myös äidin ja isän rakkaustarinan alun. Myöhemmin juuri nämä alun onnen hetket palautuvat mieleen, kun alkaa ihmetellä, miten ihmeessä Sattoufin järkevän tuntuinen ranskalaisäiti on voinut päätyä yhteen Lähi-idän kuumakallen kanssa.
Isälle perhe-elämä edustaa ennen kaikkea jonkinlaisen mystisen kunnian säilyttämistä ja uskonnollispoliittista yhteiskunnan rakentamista eikä suinkaan turvallista, rakastavaa ja rentoa yhdessäoloa. Isä ei myöskään kykene huolehtimaan perheestään, vaan häneltä puuttuu ymmärrys käytännön realiteeteista.
Tulevaisuuden arabi -sarjan teokset kertovat villejä yksityiskohtia arabilasten kasvatuksesta. Väkivalta on alati läsnä: koulussa opettaja lyö ja näyttää nauttivan siitä. Lapset tappelevat toisiaan vastaan. Aviorikoksesta syytetyn naisen tappavat oman kylän miehet, ja tästäkin veriteosta moni siihen syyllistynyt on ylpeä.
Riad Sattoufin kotona väkivalta ei ilmene fyysisenä, vaan se on jatkuvaa painostusta, jota isä kohdistaa äitiin. Tämän takia Tulevaisuuden arabi -kirjat muuttuvat etenkin kolmannesta osasta lähtien jännityskertomuksiksi, ja tarina saa uusia kierroksia edetessään. Neljäs ja viides osa loppuvat aivan karmeisiin cliffhangereihin…
Arabisarjan väritys vaihtuu jaksojen tapahtumapaikan mukaan. Keltainen kuvaa Libyaa auringon ja hiekan takia. Ranskan sininen muistuttaa merestä, joka on Sattoufin mummolan lähellä. Syyria on vaaleanpunainen, niin kuin sen maaperä. Maiden symbolisten päävärien lisäksi hän käyttää vain maiden lippujen värejä.

Sattoufille piirtäminen on tuonut vapautusta angsteista:
– Olen elänyt monta vuotta nämä tarinat päässäni! Niiden laskeminen paperille oli erittäin mukavaa, kun pystyi jakamaan ne muiden kanssa intiimimmällä tavalla. Ennen, kun kerroin näitä juttuja ystävilleni, he eivät ymmärtäneet, mistä puhuin. Sitten kun he lukivat kirjojani, he kaikki sanoivat minulle, “uskomatonta, emme ymmärtäneet sitä ollenkaan, kun kerroit meille”. Sarjakuva on erittäin voimakas ilmaisuväline, joka voi välittää paljon tunteita.
Vaikka Sattouf asuu ja työskentelee Ranskassa, lapsuus arabimaissa on jättänyt häneen jälkensä. Hän osaa myös kaivata alueelta jotain:
– Sitä outoa tunnetta, joka on läsnä kaikkialla, ilmassa, maassa, valossa ja jopa hajuissa… Tunnetta siitä, että on paikassa, jossa ihmiskunta heräsi tuhansia vuosia sitten.

Tulevaisuuden arabi 5.
Esterin ja Vincentin oppivuodet
Vaikka arabisarjan myöstä Sattouf teki kansainvälisen läpimurron, Ranskassa hän on tunnetumpi Les Cahiers d’Esther eli “Estherin muistikirjat” -albumien ja Canal+-kanavalla esitettyjen animaatioelokuvien ansiosta.
Sattouf on kertonut tekevänsä sarjakuvia vain todellisista henkilöistä. Esther on hänen ystäviensä lapsi, jonka elämää hän on seurannut pikkutytöstä lähtien. Hän väittää piirtävänsä Esther-kirjoja niin kauan, että saa tytön varttumaan sarjassa 18-vuotiaaksi – viimeisimmässä tämä on 16-vuotias.

Iida Simes kuvasi Estherin Angolêmen sarjakuvafestivaaleilla maalikuussa 2022.
Esther on kipakka tyttö, jonka silmin nähdään aikuisten maailma. Kyse ei ole lastensarjakuvasta eikä mistään pikkutyttöjen salaisuuksien avaamisesta, vaan aikuisten maailman kyseenalaistamisesta. Ranskalaisessa sarjakuvassa moisella on vankat perinteet 1950-luvulta, jolloin Goscinny ja Sempé tekivätNikke (Le petit Nicolas) -sarjaa.
Sattoufin työkentelytahti on kova:
– Piirrän yhden sivun Estheriä viikossa. Se on vähän kuin urheilua: satoi tai paistoi, minulla on sivu tekemistä! Lopuksi kasassa on 52 sivua ja kirja, joka edustaa vuotta.
– Tulevaisuuden arabin ja Nuoren näyttelijän kirjoittaminen on monimutkaisempaa. Ne vievät enemmän aikaa. Niihin teen kuvakäsikirjoituksen tarinan alusta loppuun ennen kuin alan piirtää musteella.

Nuoren näyttelijän, Vincent Lacosten, tarina alkaa juuri Ranskassa ilmestyneessä teoksessa vuodesta 2008. Ensin kertojana on Francois Truffautin Antoine Doinel -elokuvasarjaa rakastava Sattouf, joka sinisen sävyisissä ruuduissa alkaa valmistella oman elokuvansa tekemistä. Les Beaux gosses (“Kauniit kakarat”) -kasvutarina on valmiina, mutta näyttelijät puuttuvat.
Pian kerronta muljahtaa kokonaan toiselle tasolle, kun päähenkilöksi vaihtuu ranskalainen poika Pariisin reunamilta. Tony Montanaa, Al Pacinon esittämää Scarface-hahmoa (de Palma 1983), ihaileva 15-vuotias Vincent päättää koettaa onneaan ja pyrkiä elokuvaan. Ennen kun sankari pääsee pussailemaan, on itkettävä monet itkut kameran edessä.
Nuoren näyttelijän tarina ei kerro itse elokuvasta, joten lukijaa ei haittaa, vaikkei olisi sitä nähnyt. Se kertoo elokuvan tekemisestä ja elokuvan tekijöiden suuresta perheestä. Sattouf vaatii nuorta Vincentiä ymmärtämään, että vaikka hän onkin pääosan esittäjä, hän ei saa aloittaa työpäiväänsä tervehtimättä ensin joka ikistä elokuvatiimin jäsentä.
Tarinan lopussa ollaan Cannesin elokuvajuhlilla. Juhlahumu ja sen huipentumat yllättävät kaikki, Sattoufinkin.
Vaikka Sattouf tekee auteurina prosessit itse alusta loppuun, ja siitäkin huolimatta, että hän painottaa kirjojensa perustuvan tositapahtumiin, taiteen taikuudella on osansa:
– En minä todellakaan päätä näistä projekteista. Kirjat tekevät itse itsensä.

Kuva: Olivier Marty
Julkaistu alun perin Sarjainfo-lehdessä 1/2022. Tue suomalaista sarjakuvakulttuuria ja liity Suomen sarjakuvaseuraan.