Kaisa & Christoffer Leka
Russian Diaries
Absolute Truth Press
Arvio: Aino Sutinen
Kaisa ja Christoffer Leka ovat tehneet viime vuosina useita omaperäisiä matkasarjakuvia pitkistä pyörämatkoistaan. Tunnettujen bibliofiilien kirjoissa on aina harkittu muoto: graafinen suunnittelu ja painatus ovat tyylikkäitä ja usein kokeellisia.
Kirjoihin liittyy aina promootiomateriaalia kuten valokuvasarjoja, julisteita, postikortteja ja/tai taidenäyttelyitä. Tekemisen ilo näkyy. Russian Diariesissä on myös erikoinen valokuvakansi, mikä ei suomalaisissa sarjakuvissa ole tavallista.
Lokikirja
Tällä kertaa matkaa on tehty meloen. Neljän ystävyksen kajakkimatka Vienanmereltä Pietariin kuulostaa hurjalta. Vaikka niveliä pakottaa, joka päivä on taas jatkettava jopa monta kymmentä kilometriä eteenpäin.
Juuri käytännön asioiden kuvaukset ovat kiinnostavia ja niissä avataan kajakkimatkailun maailmaa meille sitä vähemmän tuntevillekin. On kouriintuntuvia asioita: purevia ötököitä ja purevaa tuulta, auringon porotusta, vapaudentunnetta, kunnioitusta ja pelkoakin luonnonvoimien keskellä. Vesi kannattelee ja on aina myös potentiaalinen uhka.
Leiriytymisolosuhteita ja esimerkiksi juomaveden hankintaa (huh!) avataan. Seurueella tuntuu olevan hauskaa, mutta kerrotaan myös turhaumista ja annetaan vinkkejä keskinäisen sovun säilyttämiseen reissussa.
Aluksi toivoisi enemmän kontekstualisointia, kuten matkalaisten esittelyä ja reittikarttaa. Yllättäen ne löytyvät kirjan lopusta. Siellä on myös kiinnostavat räjäytyskuvat kajakkeihin pakatuista matkatavaroista.
Auttaa, jos Kaisan ja Christofferin (tarinassa usein Leka) hahmot ja näiden keskinäinen dynamiikka ovat tuttuja esimerkiksi aiemmista kirjoista tai julkisuudesta. Kaisa Lekan työt ovat julkisuudessa usein myös eräänlaista vammaisaktivismia, sillä hän taittaa matkaa jalkaproteesien kanssa.
Tekstiä on sarjakuvaksi melko paljon. Kirja onkin ehkä sarjakuvan elementtejä hyödyntävä päiväkirjanomainen teos. Omaa kustantamoa pyörittämällä voi julkaista näinkin ennakkoluulottomia kirjaformaatteja.
Käsinkirjoitetun tekstin lukeminen on sarjakuvailmaisun erikoisuus, joka luo henkilökohtaisen siteen lukijan ja kirjoittajan välille. Samalla se voi pidemmän päälle olla raskaslukuisempaa kuin ladottu teksti. Tässä tekstaus on myös tehty suoraan kentällä eikä studio-olosuhteissa.
Reissussa kosteutta saaneet ja hieman rähjääntyneetkin vihkoset on skannattu mukaan kokonaisina esineinä ja ne luovat tunnelmaa materiaalillaan. Kyseessä on eräänlainen vapaaehtoinen tekemisen rajoittamisen metodi, jälkeenpäin editointi lienee hankalaa.
Mukana on kiinnostavaa elämän pohdintaa molempien tekijöiden kynästä. Tämäkin on tuttua aiemmista pyöräilykirjoista: matkaa fyysisesti taittaessa on aikaa pohtia omaa paikkaa maailmassa. Usein teemoina ovat vaikeuksien ja epämukavuuksien kohtaaminen. Matka-ajatuksista vedetään pidempiä lankoja elämänfilosofiaan.
Myös venäläinen yhteiskunta ja Karjala kiinnostavat matkaajia, mutta niihin ei lopulta kuitenkaan laajemmin syvennytä. Stalinin aikaan luotujen kanaalien verisestä historiasta kerrotaan johdannossa.
Kuvitus on Kaisa Lekan tuttua, selkeän pelkistettyä tyyliä, tällä kertaa kauniilla käsintehdyillä värityksillä. Kiinnostavinta on nähdä suurempia kuvituksia maisemista, joiden läpi mennään.
Какой язык?
Venäjän kieltä harrastavaa kriitikkoa ilahduttaa, että kirjassa on käytetty useita venäjänkielisiä nimiä ja fraaseja kääntämättä tai edes translitteroimatta. Jopa kirjan ja tekijöiden nimet on painettu venäjäksi. Päiväkirjoissa puhutaan venäjän kielen opettelusta ja listataan tietolaatikoissa ”päivän venäjänkielisiä sanoja”. Jos ei satu opiskelemaan venäjää, ne eivät kuitenkaan liene lukijalle oleellisia.
Kerronta on luettavissa englanniksi eikä vaadi venäjän lyhyttä oppimäärää, joskin osa nimistä ja pienemmistä puhekuplista voi jäädä ymmärtämättä. Tekijöidensä kiinnostuksesta kieliin ja kulttuureihin tämä toki kertoo – moni matkaa paikalle opettelematta edes aakkosia, tai todennäköisimmin ei koskaan matkusta, näin lähellekään.
Tässä ei sorruta myöskään siihen länsimaiseen graafisen suunnittelun vitsaukseen, jossa muutama kirjain on hassusti käännetty väärinpäin näyttämään ”kyrillisiltä”. Muutama esteettisistä syistä luotu punatähti löytyy, mikä viittaa neuvostotyylin nostalgisointiin.
Lekat tekevät kirjansa suoraan englanniksi, kansainvälisiä markkinoita silmälläpitäen. Ratkaisu on käytännön syistä ymmärrettävä, vaikka samalla tiedostaa että jos kaikki haluaisivat toimia näin, kotimainen kirjallisuus menetettäisiin.
Monesti suomalaiset suoraan englanniksi kirjoitetut sarjakuvat jäävät kielelliseltä ilmaisultaan hieman latteiksi. Lekoilla on kuitenkin kykyä ja kärsivällisyyttä tehdä kirjoja oikeakielisesti. Amerikanenglanti on huoliteltua ja erityisesti painetut tekstiosuudet jopa melko ylevässä rekisterissä.
Ehkä juuri matkakirjoihin tällainen lingua francan käyttö sopii paremmin kuin moniin muihin aiheisiin. Nämä eivät toki ole henkilökohtaisia päiväkirjoja, vaan suoraan yleisön silmille raapustettuja.
Kirjassa on erämatkailun iloja (ja suruja) kuvattu siihen malliin, että tulee kaipuu matkoille, vaikkapa sitten kotimaan metsään eväsretkelle. Sopivasti arvostelukappale on saapunut kauniissa laatikossa pakattuna puiseen pehmustesilppuun, joka voisi käydä sytykkeeksi leiritulen tekoon. Seikkailuja etsimään siis.
Julkaistu alun perin Sarjainfo-lehdessä 3/2020. Haluatko tukea suomalaista sarjakuvakulttuuria? Tilaa Sarjainfo täältä.