Yhdysvaltalainen Sarah Glidden luottaa sarjakuvajournalismin mahtiin. Autenttisuutta lisäävät pikkutarkat muistiinpanot kentältä.
Teksti: Aino Sutinen
Helsingin sarjakuvafestivaaleille saapuu dokumentaarisen sarjakuvan nouseva nimi. Rolling Blackouts (Drawn & Quarterly, 2016) kertoo Sarah Gliddenin matkasta toimittajaystäviensä kanssa läpi Turkin, Pohjois-Irakin ja Syyrian. Kirja keskittyy erityisesti toimittajantyön tarkkailuun, matkailun arjen ja erilaisten tapaamisten ja keskustelujen dokumentoimiseen. Ystävykset ovat kunnianhimoisia nuoria toimittajia, jotka ovat perustaneet The Seattle Globalist -kollektiivin. Voiko journalismilla parantaa maailmaa, he tuntuvat miettivän. Mukaan on lähtenyt myös Irakissa palvellut nuori sotaveteraani, jolla on omat näkemyksensä konfliktiin.
Autoritäärisessä Syyriassa toimittajien on ilmoittauduttava viestintäministeriön virkamiehille ja heidän keskustelujaan kuunnellaan kahviloissa. Tiimi yrittää kiertää valvontaa, löytää mahdollisuuksiensa mukaan haastateltavia ja tehdä vapaata tiedonvälitystä. Kirjan nimi tulee Pohjois-Irakin Kurdistanissa käytetyistä sähköverkon pimennysrotaatioista.
Kirjan tärkeäksi teemaksi nousevat kysymykset Irakin sodan oikeutuksesta ja pakolaisuudesta. Vaikka kaikki tämä on edelleen ajankohtaista ja pakolaiskriisi yhä enenevässä määrin, kaikki kirjassa tapahtuu jo vuonna 2010, ennen arabikevään ja Syyrian konfliktin alkua. Jälkisanoissa Glidden itse pohtii samaa – kirja oli ilmestyessään vuonna 2016 jo hieman ajastaan jäljessä.
Sarjakuvajournalismi ei voikaan aina välttämättä kilpailla nopeudella, mutta kirjan teemat tarjoavat paitsi ajankuvaa, myös pysyvämpiä ja yleismaailmallisempia pohdintoja. Gliddenin uutterasti akvarellein loihdittu kuvitus tallentaa vaihtuvat maisemat ja ihmisten ilmeet tarkkaan ja persoonallisesti. Itsensä Glidden piirtää matkalaisena aika neutraaliksi hahmoksi, tarkkailemaan.
Gliddenin esikoiskirja, How to Understand Israel in 60 Days or Less (Vertigo, 2010) vie lukijan Yhdysvaltain juutalaisille järjestetylle Israelin-matkalle. Kirjassa Glidden pyrkii aktiivisesti itsereflektioon ja oppimaan lisää Israelin ongelmista ja erilaisten ihmisten näkemyksistä. Itse hän edustaa amerikkalaisittain vasemmistolaista ja progressiivista näkökantaa ja pyrkii tiedostamaan järjestettyyn matkaan liittyvät propagandistiset viestit. Israel menee myös tunteisiin.
Lisäksi Glidden on tehnyt lyhyempiä reportaaseja, omaelämäkerrallisia tarinoita ja fiktiota lehtiin, verkkoon ja antologioihin.
“Mieluiten vain piirtelisin”
AS: Kuinka dokumentaarisen sarjakuvan urasi alkoi?
SG: Opiskelin maalausta mutta päädyin sarjakuvien pariin myöhemmin, kun olin käynyt läpi muita itseilmaisun tapoja. Kuten monet, tein aluksi omaelämäkerrallisia juttuja. Omista kiinnostuksenkohteista piirtäminen johti sitten ajankohtaisten aiheiden ja journalismin pariin. Rolling Blackoutsin matka oli ensimmäinen reportaasiprojektini. Kuljin toimittajaystävien mukana ja halusin tehdä sarjakuvaa siitä kuinka journalismi toimii, mutta samalla tulin itsekin tehneeksi journalismia.
Kirjaa työstäessäni aloin piirtää myös lyhyempiä journalismipätkiä erilaisista aiheista. Jäin koukkuun.
AS: Onko sinulla siis tapana nauhoittaa paljon keskusteluja? Materiaalia kertyy varmaan paljon. Kuinka teet muuten muistiinpanoja – otatko kuvia, piirrätkö luonnoskirjaan?
”Litteroin satoja tunteja audiota.”
SG: Pyrin tallentamaan niin paljon tietoa kuin vain pystyn. Käytän pientä digitaalista nauhoitinta. Tiedostot eivät ole mitään radiolaatua, mutta ne takaavat sen, että lopulliseen sarjakuvaan päätyvä dialogi edustaa sitä, mitä todella on sanottu. Joskus nauhoittaminen ei ole mahdollista ja teen muistiinpanoja.
Kun tein Rolling Blackoutsia, olin tietenkin kokematon enkä osannut oikein luoda aikaleimoja. Litteroin siis satoja tunteja audiota. Nyttemmin olen kehittynyt tehokkaammaksi lähdemateriaalieni hallinnassa.
Nauhoitteiden kuunteleminen auttaa myös muistamaan, kuinka ihmiset puhuivat. Kyse ei ole vain siitä, mitä he ovat sanoneet. Piirrän heidän kehonkieltään ja ilmaisutapaansa, kuuntelen intonaatioita.
Otan myös paljon valokuvia. Pidän yksityiskohtien asettelemisesta kuviini, paikoista ja ihmisistä tulee spesifimpejä. Millaisia huonekaluja ihmisillä on? Millainen on damaskoslainen katu? Tarvitaan mahdollisimman paljon visuaalista informaatiota.
Mieluiten vain piirtelisin paikan päällä, mutta valitettavasti se on niin aikaa vievää, ettei yleensä onnistu. Teen itselleni kuitenkin paljon kaavioita ja pohjapiirustuksia, joiden perusteella voin luoda jonkin tilan myöhemmin uudelleen.
AS: Kerro akvarellityöskentelystäsi! Arvostan sitä, että käytät niin hidasta ja kaunista väritystapaa.
SG: Mustepiirtäminen ja vesiväreillä värittäminen ovat itselleni palkinto kaiken kirjoittamiseen ja luonnosteluun liittyvän vaikean työn jälkeen. Yleensä käytän käsikirjoitustani ja piirrän kerralla kahta sivua, tähän menee normaalisti yksi päivä. Seuraavana päivänä piirrän musteella puhtaaksi lyijykynäviivan päälle, odottelen musteen kuivumista (tässä vaiheessa on vaikea olla kärsivällinen), kumitan lyijykynän ja lisään akvarellit.
Vesivärityöskentely on lempipuuhaani. Rakastan maaleja, erilaisten metodien kokeilua ja värien kerrostamista. Tämä myös pakottaa päättäväisyyteen: vesivärien kanssa ei voi peruuttaa takaisin. Jos tekee virheen, täytyy aloittaa alusta. Tämä on minulle hyvä juttu, muuten varmaan nyhräisin yksityiskohtien kanssa loputtomiin. Nyt pyrin vain hyväksymään virheet.
AS: Kuinka Rolling Blackouts syntyi?
SG: Translitteroin audiotiedostojani noin vuoden ja yritin hahmottaa kirjan rakennetta. Sitten aloitin käsikirjoittamisen. Uudelleenkirjoittamiseen ja editointiin menee minulla paljon aikaa. Kirjoitin ensimmäisestä luvusta varmaan kymmenen tai 12 eri versiota. Kirjoittamiseen taitaakin mennä minulla enemmän aikaa kuin piirtämiseen.
Olin onnellinen kuin lopulta pääsin piirtämään. Toki tein vielä muutoksia kohtauksiin, niin se menee.
AS: Onko kirjoistasi tullut kiinnostavaa palautetta?
SG: Vastaanotto on yleisesti ottaen ollut hyvä! Jotkut lukijat ovat myös lähestyneet huolellisesti laadituilla sähköposteilla ja kertoneet, kuinka töistäni on löytynyt kaikupohjaa. Sellaisen viestin saaminen on todella suuri lahja.
Valokuva: Sarah Shannon
Raskasta ja kevyttä journalismia
AS: Näetkö sarjakuvajournalismissa paljon uusia tulevaisuuden mahdollisuuksia? Se on kiinnostava hitaan, usein henkilökohtaisenkin raportoinnin väylä. Luetko paljon sarjakuvareportaaseja?
SG: Uskon, että sarjakuvajournalismissa on todella paljon potentiaalia! Eikä sen aina tarvitse olla hidasta. Olen nähnyt sellaisten tekijöiden kuin vaikka Sophie Yanon lähettävän valmiita juttuja muutamassa päivässä.
“Sarjakuvamuoto kasvaa kattamaan kaikenlaista toimituksellista materiaalia.”
Luen paljon hyviä juttuja… sarjakuvajournalismillehan on pyhitetty kokonaisia nettisivuja. Tällä hetkellä minua kiinnostaa nähdä, kuinka sarjakuvamuoto kasvaa kattamaan kaikenlaista toimituksellista materiaalia. Ei pelkästään niin, että raportoidaan vakavista yhteiskunnallisista aiheista tai politiikasta, on myös vaikkapa ravintola- tai elokuva-arvosteluja. Lisa Hanawalt on esimerkiksi tehnyt tällaisia. Sellainen voi olla tosi hauskaa! On niin paljon kaikenlaista, mitä voi kokeilla.
AS: Keitä oman alasi taiteilijoita muuten ihailet?
SG: Noiden äsken mainittujen lisäksi Joe Saccon työt ovat aina inspiroineet. Hän on sellainen sarjakuvajournalismin mestari ja rakastan lukea hänen töitään.
AS: Mitä tulevaisuudensuunnitelmia sinulla on töiden suhteen?
SG: Olen ajatellut, että tekisin ilmastonmuutokseen liittyviä töitä, joten sellaisia alan nyt koostaa. Olen aivan hajalla siitä tiedosta, että Yhdysvallat on ainoa maa, jossa ei osata päästä yksimielisyyteen siitä, että jotain on tehtävä. Se, että Trump haluaa vetää meidät ulos ilmastosopimuksesta kuvaa jälleen kerran sitä, miten eristämme itsemme muusta maailmasta näissä asioissa.
Uskon, että sarjakuvien avulla tiede ja ilmastonmuutoksen vaikutukset voidaan tehdä kotipuolen ihmisille vähemmän abstrakteiksi asioiksi. Enkä ole yksin: moni sarjakuvapiirtäjä tekee parhaallaan tähän liittyvää työtä. Mitä enemmän, sen parempi, sanon minä.
AS: Kiitos Sarah! Odotatko Helsingin sarjakuvafestivaaleja innolla?
SG: Totta kai!
Julkaistu aiemmin Sarjainfo-lehdessä 1/2017. Tilaa Sarjainfo täältä.
Helsingin sarjakuvafestivaalit 2.–3.9. Suvilahden Kattilahallissa, tervetuloa.
sarjakuvafestivaalit.fi