Viivi Rintanen
Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta
Suuri Kurpitsa
Arvio: Tessa Astre
Viivi Rintasen tuore julkaisu on yhteennivouma Rintaselle luovutetuista hulluuskertomuksista. Teos yhdistelee klassisella tavalla kerronnassa temaattisten yhteyksien kautta löytyviä tasoja: tekijään pohjaavan kertojan omaa psykoterapiaa ja toisten kokemuksiin pohjautuvia käsikirjoituksia.
Keskeisenä aihepiirinä on äiti-tytär-suhde, ja aineistojen antajissa on vahva naisedustus. Muutkin kipukohdat yhdistävät useita tarinoita: perheen huolenpitäjäksi joutuminen jo lapsena, ulkonäköön ja pärjäämiseen liittyvät paineet sekä kriisiytyvä oma vanhemmuus.
Piirrosjälki on taitavaa, emootioiden purskahtelut ja mielentilan järkkyminen kuvautuvat ääriviivan ulkopuolelle räjähtävänä väri- ja viivatyöskentelynä. Kerronnan tapana staattinen ruutusommittelu tukee henkilöhahmojen näyttelemää sisältöä. Jotkin poikkeamat ruutusommitteluissa sekä välisivujen abstraktiot antavat lisähappea ja tilaa lukemiselle.
Allegoriat ovat Rintasen omaa arkkityyppikuvastoa, sellaisia kuten röntgenvalotettu vartalo, kallot ja surrealistinen kasvillisuus.
Taiteilija lainaa voimaansa ja ryhtyy aktivistiksi
Kuulluksi ja kuvatuksi tuleminen on jo sellaisenaan erityislaatuinen, humaani tapahtuma. Omakohtaisuudesta voimaa ammentava, osin journalistinen sarjakuvataide saattaa olla tässä ajassa syntyvä, tulevaisuudessa sarjakuvantekijän toimenkuvaa laajentava tendenssi. Verrokiksi samalla metodologialla rakennettu teos on Johanna Vehkoon ja Emmi Niemisen Vihan ja inhon internet (Kosmos, 2017)
Näiden kertomusten esittäminen painettuna avaa uuden vertaiskokemuksen kaikille jotka kokevat samoja asioita, siis potilaille ja kuntoutujille. Näen myös Sarjakuvaterapiaa-albumin arvon monipuolisena aineistona terveyden ja hyvinvoinnin ammattilaisille ja toimijoille. Toivon, että se löytää tiensä sekä julkisiin että yksityisiin mielenterveystiloihin ja koulukirjastoihin.
Perinteinen kokemuksellinen jakaminen tapahtuu mielenterveysammattilaisten luotsaamissa vertaisryhmissä ja yksilöterapiassa. Rintanen lainaa omaa ääntään ja kykyjään niille joilla näitä kykyjä ja voimia ei ole. Hän kuvaa psyyken prosesseja, hänellä on lämmintä ja empaattista ymmärrystä sekä mahdollisuus tuottaa raskas ja aikaavievä sarjakuvaromaani ajatuksesta julkaisuun. Teos välittää tunnetietoa ja sillä on dialoginen merkitys useaan suuntaan. Se on laajennettua autofiktiota, kokemuksellisen tutkimustyön elävöitettyä oppimateriaalia ja pamfletti.
Äideistä parhain, seuratuin Instagram-tähti ja muut superlatiivit
Äidin mitätöivä ja kontrolloiva läsnäolo on läsnä albumissa sekä Rintasen kertojaäänen että lainatarinoiden kautta. Freudilainen vanhemman surma ja toisaalta psykoanalyytikko Donald W. Winnicotin pehmeämpi kyllin hyvän vanhemman teoria ovat usein läsnä eri teoksissa sarjakuvista peleihin ja elokuvista kirjallisuuteen. Muotona tuo vanha protagonistin initiaatioon tähtäävä teema kätkeytyy usein perusjuonen taustoihin, protagonistin itseksi tulemisen vaatimukseen.
Sarjakuvaterapiaa-kirja voi otsikkonsa mukaisesti toimia terapiana tekijälleen, lainatarinoiden antajille ja lukijalle. Sisältönä on myös terapiassa käyvän päähenkilön ajatuksia ja eläytymistä, joka kilpistyy klassisessa draamankaaren polttopisteessä äitiarmahdukseen tai äitisurmaan.
Kansikuvassa täydellinen Elliina ja luurankomaiseksi hiipunut syömishäiriöpotilas istuvat päähenkilön molemmin puolin ja muodostavat pyhän kolminaisuuden mielenterveyden ja mielisairauden janalla. Valheellisen itsen kohtaaminen on Winnicottin mukaan paranemisen edellytys psykoterapeuttisessa työskentelyssä. Hyvin pärjäävät ja aikaansaavat, tasapainoisilta ja suorituskykyisiltä vaikuttavat ihmiset saattavat toimia valheellisen minän turvin. Sellainen on rakennettu turvattoman lapsuuden kokemuksen vuoksi suojaamaan itseä.
Elliinan huolella rakennettu someidentiteetti alkaa rakoilla ja paljastua päähenkilölle terapiaprosessin edetessä. Lempeys ja ymmärrys satumaisuuteen ja suorittaja-itseen hahmottuu täydellisen sometytön onnettomuuden kautta.
Alison Bechdelin Äideistä parhain (Like, 2012) toimii arvioijalle lukukokemusta avaavana vertaiskirjana. Bechdelin eheä romaanimuotoinen teos kuvaa niin ikään omakohtaisesti terapiassa löytyneitä havaintoja ja matkaa itseymmärrykseen.
Herkkyys mahdollistaa toisten tarinoiden empaattisen käsittelyn ja niiden eläväksi tekemisen. Suosittelen Sarjakuvaterapiaa-albumin kanssa aikaa ja hengittelyä sekä halua tietää totuudellinen vastaus kysymykseen ”mitä sulle kuuluu?”.
Julkaistu alun perin Sarjainfo-lehdessä 4/2020. Haluatko tukea suomalaista sarjakuvakulttuuria? Tilaa Sarjainfo täältä.
Viivi Rintasen näyttely Galleria Sarjakuvakeskuksessa 29.1.2021 asti.