Teksti ja valokuva: Aino Sutinen
Ostin vuonna 2019 Länsi-Ukrainan Lvivistä sarjakuvakaupasta kiinnostavia sotasarjakuvalehtiä. Sarjan tapahtumat sijoittuvat Itä-Ukrainan vuosien 2014–15 taisteluihin Venäjän tukemia separatistijoukkoja vastaan. Alussa pienet vihreät miehet ovat vallanneet Krimin.
Kiborhy-sarjaa (Кіборги, “Kyborgit”) julkaisee järjestö, joka kertoo olevansa asevoimien palveluksessa olevien ja vapaaehtoisten vuonna 2016 perustama, ja että se on haastatellut sotilaita taisteluiden kulusta käsikirjoituksia varten, eri piirtäjille. Ukrainassa laajemminkin käytössä oleva kyborgi-termi viittaa Donetskin lentokentällä vuonna 2014–15 taistelleisiin joukkoihin.
Lehtiä on sarjassa nyt 14, ja pieni osa niistä on lisäksi käännetty (hieman kulmikkaaksi) englanniksi. En ole nähnyt kaikkia sarjassa julkaistuja lehtiä. Julkaisija mainitsee Kiborhyn olevan luonteeltaan opetuksellinen ja suunnattu aikuisille ja lapsille, hieman yllättäen myös pienimmille.
Sarjakuvan tunnelma on tiivis. Aluksi kestää hieman tulkita Donetskin lentokentän tapahtumia. Sarjakuva siis olettaa lukijan tuntevan kontekstin valmiiksi. Se on suunnattu kotiyleisölle. Tarinoiden kulussa on yhtäläisyyksiä dokumentoituihin tapahtumiin, ja sitä korostetaan.¹
Sankarit ovat komeita ja oikeamielisiä. Dialogista voi kiinnostavasti havaita muun muassa, että uutisista tuttu örkki-termi venäläisistä sotilaista on käytössä jo vuonna 2014.
Vuonna 2023 on ilmestynyt uusi lehti “Taistelu Kiovasta, Borodjanka, osa 1”, jossa Venäjä aloittaa suurhyökkäyksensä ja pyrkii valloittamaan Kiovan. Siinä se ei onnistu.
Lehdestä Kiborhy – The Beginning Part II. Tekijäksi on mainittu Levko Kvit.
Sodassa tarvitaan tarinoita
Kiborhy muistuttaa tyyliltään monia muita sotasarjakuvia, mutta historiallisten tapahtumien lisäksi sen konteksti on sota, jota on valitettavasti edelleen käytävä.
Kysyn Kiborhystä Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun sotatieteiden dosentti Ilmari Käihköltä, joka myös tuntee sarjakuvan entuudestaan. Hän on tutkinut vuonna 2014 alkanutta Ukrainan sotaa vuodesta 2017 ja on julkaisemassa aiheesta kirjan “Slava Ukraini!” Strategy and the Spirit of Ukrainian Resistance, 2014–2023 (Helsinki University Press).
Miksi ”kyborgit”?
Käihkö kertoo, että kyborgius on eräänlainen sankarillinen myytti. Nimitys tulee siitä, että Donetskin lentokentän epätoivoiseen tehtävään lähteneiden on täytynyt olla yli-inhimillisiä, siis kyborgeja.
– Nykyisessä sodassa sitä voisi verrata Mariupolin puolustukseen.
– Zelenskyi sanoi Bahmutista, että se on ukrainalainen linnoitus, joka ei sorru. Yhtä lailla Donetskin lentokentästä tuli symboli. Sodassa tarvitaan tarinoita, se on yhtymäkohta näihin sarjakuviin.
Viholliset puhuvat tässä Kiborhy-sarjakuvan kolmannessa lehdessä venäjää, mutta puhe on kirjoitettu ukrainalaisin kyrillisin aakkosin. Vaikutelma on tahallisen koominen ja venäjän kielestä vieraannuttava. Käännös: ”He siis eivät ole ottaneet lentokenttäämme?” ”Ei ole ollut kontaktia sotilaidemme kanssa. Tiedustelumme perustella siellä on nyt kuumat paikat!” ”Mikä tuo on?” ”Ukrainalaisille lentää vahvistuksia!!” ”Häivytään!”. Piirtäjä: nimimerkki ”Kurkuma”.
Kiborhy-sarja pyrkii myös tallentamaan läsnäolleiden omia kokemuksia ja sitä kautta sodan traumaa.¹
Käihkö vertaa, että Neuvostoliitossa tuli ilmapiirin avautuessa mahdollisuus kertoa yhteisen virallisen tarinan lisäksi yksilöiden omia tarinoita ja dokumentaatiota, kuten kuuluisasti Vankileirien saaristossa.
Toisaalta vaikutetaan meneillään olevan sodan mielipideilmastoon.
– Ikävästi voisi ajatella, että propagandan keinoin siinä yritetään luoda omaa historian käsitystä ja valistusta. Eihän 2014 alkanut sota kiinnostanut koko yhteiskuntaa. Se nähtiin siinä, kuinka vähän ihmisiä mobilisoitui siihen sotaan silloin.
– Maidan-mielistä yleisöä Ukrainassa yritettiin valistaa siitä, kuinka tärkeää sota on.
Esimerkiksi kansallinen armeija ei Ukrainassa aluksi toiminut.
– Kansallisessa kokemuksessa vedetään mutkia suoriksi.
Kompleksiset yhteiskunnalliset olosuhteet, korruptio tai eri toimijoiden erilaiset motivaatiot eivät mahdu sotasarjakuvaan.
– Tässä on kyse Ukrainan suunnasta, arvoista, siitä kuka johtaa…
– Missään virallisissa narratiiveissa ei mietitä vastapuolen motiiveja.
Toisaalta nyt, Venäjän vuoden 2022 suurhyökkäyksen jälkeen, näillä ei ole niin paljon väliä, koska tilanne on jo aivan toinen. On selkeästi Ukraina vastaan Venäjä. Sitä ennen separatismi ja sotiminen olivat Venäjän tukemaa, ja alun ensimmäiset ukrainalaiset taistelijat olivat vapaaehtoisjoukkoja.
– On myös mielenkiintoista, miten sotasarjakuvissa käsitellään sotaa, Käihkö miettii.
– Korkeajännityksessä ei kyseenalaisteta sotaa. [Jacques] Tardin sarjakuvassa [Kirottu sota! 1914–1919] korostuu inhimillinen kärsimys.
Mietin että on kiinnostavaa, että sotateknisesti yksityiskohtaista Kiborhyä suositellaan lapsille.
– Ukrainassa on paljon patrioottista kasvatusta.
Kulttuurin tuotteiden lisäksi siis myös esimerkiksi leirejä ja aseiden käsittelyä.
– Tavallaan outoa, mutta ymmärrän kuitenkin. Militarismi on liberaalin länsimaalaisen mielestä negatiivista, mutta onko militarismi sitä sotaakäyvälle maalle?
Sarjakuvataiteilijoille tämä voi olla keino osallistua kansalliseen projektiin.
Kiborhyssä tarina Itä-Ukrainasta on siis melko selvä ja mutkaton.
– Tardin sarjakuva resonoi minulle enemmän, kun sitä lukee. Siinä pienten kertomusten kautta laajennetaan kokonaiskuvaan.
Käihkö viittaa esimerkiksi siihen, että uhrilukuja kirjoitetaan auki.
– Kiborhyssä esitetään pieniä kuvia, jotka esitetään kokonaiskuvana. Tämä on ongelmallista, koska tiedämme todellisuuden olevan huomattavasti monimutkaisempi.
Käihkö pohtii hieman myös suomalaisia sotasarjakuvia. Hän kertoo anekdoottina, että ruotsalainen kollega oli järkyttynyt, kun oli nähnyt Suomessa ruokakaupan kassalla sarjakuvan SS-vapaaehtoisista.
– Suomi näyttäytyi kollegalle itäeurooppalaisena maana, joka ei ollut läpikäynyt itsetutkiskelua aseveljeydestä sodan aloittaneen ja kansanmurhaan syyllistyneen Natsi-Saksan kanssa.
Historiaa tutkitaan ja tulkitaan eri ajoissa eri tavoilla. Arvostukset heijastuvat myös sotasarjakuviin.
Muita sarjakuvia Ukrainan sodasta – peremoha tarkoittaa voittoa
Перемога – Victory for Ukraine (Tokyopop, 2022) on ukrainalaisten sarjakuvataiteilijoiden töitä yhdistävä antologia, joka syntyi heti muutamassa kuukaudessa suurmittaisen sodan syttymisen jälkeen ukrainalais-pohjoisamerikkalaisena yhteistyönä. Kirja on ollut samalla hyväntekeväisyysprojekti.
Lyhyet fiktiiviset tarinat ovat vauhdikkaita ja tunteikkaita. Niissä on mukana monia sodan alkuaikojen tapahtumia ja elementtejä, joista on tullut vahvoja yhteisiä kertomuksia. Näitä ovat esimerkiksi Käärmesaaren puolustajat, Moskva-sotalaivan upotus, Molotovin cocktailit, Azovstalin puolustus ja hölmöt pesukoneita ryöstelevät Z-sotilaat. Mukana on myös historian välähdyksiä Vladimir Suuresta alkaen, kansanperinteeseen nojaavaa noituutta, kybersodankäyntiä sekä vahvistamaton myyttinen kertomus Kiovan aave -hävittäjälentäjästä.
Sarjakuvat ovat laadukkaita ja intensiivisiä, enimmäkseen digitaalisesti piirrettyjä ja väritettyjä. Tyyli on yhdysvaltalaisen valtavirtasarjakuvan tyyppistä, julkaisija Tokyopop tekee yleensä pääosin mangaa.
Denys Fadjejevin ja Jevheni Tontšylovin “Azovstal”-sarjakuvanovellissa Peremoha-antologiassa ollaan Mariupolissa.
Viestejä Ukrainasta
Göteborgin yliopiston professorin Gregg Bucken-Knappin ja virolaisen sarjakuvataiteilijan Joonas Sildren Messages from Ukraine (University of Toronto Press, 2022) kuvittaa välähdyksiä tavallisten ukrainalaisten elämästä sodan jaloissa.
Tekijöiden oli ollut tarkoitus tehdä siirtolaisuuteen ja työelämäkokemuksiin liittyvä antologia Ruotsissa aiemmin opiskelijoina vierailleiden ukrainalaisten kanssa. Venäjän täyshyökkäys muutti kaikki suunnitelmat kerralla. Dokumentaarisen sarjakuvan pohjaksi on otettu tekstiviestikeskustelut: Missä olet nyt, mitä teet, ja haluatko saapua Ruotsiin turvaan?
Pienistä tarinoista piirtyy kuva lähtemisistä ja jäämisistä, maan tukemisesta, sukulaisten auttamisesta, lemmikkien evakuoinnista, ruoan ja lääketarpeiden keräämisestä… Yksi tarinankertoja jopa pakenee Mariupolista ja matkan onnistumista joudutaan jännittämään.
Kirjan jälkisanoissa arvioidaan, että Sildren tyylitelty piirrostyyli sopii tällaisiin dokumentaarisiin pikkutarinoihin, koska se ei ole yksityiskohtaista vaan kuvaa tunnelmia. Sarjakuvan yhdistämistä siirtolaisuustutkimukseen pohditaan myös yleisemmin ja se nähdään joustavana kertomisen tapana tiedeviestinnässä. Kaikki tarinat on hyväksytetty kohteillaan.
Joonas Sildre on yksi Viron sarjakuvaseuran perustajista.
Virolaisen Joonas Sildren kuvittamassa Messages from Ukraine -teoksessa kerrotaan oikeiden ihmisten kuulumisia sodan alkuviikoilta.
Kiovan aave
Japanilaisen Matsuda Jukon (myös Matsuda Hi) lyhyt mangatarina Ghost of Kyiv (2022) kertoo suositun urbaanin legendan ukrainalaisesta hävittäjälentäjästä, “Kiovan aaveesta”. Tämän väitettiin pudottaneen kuusi venäläistä konetta vuonna 2022 sodan ensimmäisen päivän aikana.
Vauhdikas manga julkaistiin pian kirjana myös Ukrainassa, ja siitä tuli siellä suuri hitti. Suosio yllätti tekijän. Matsuda Jukon toinen sarjakuva on nimeltään Chonker of Donetsk.
Matsuda Jukon Привид Києва -mangassa (Kiovan aave) Venäjän hävittäjälentäjille tulee vastoinkäymisiä. ”Operaatio epäonnistunut!”
Z – Raakuuksista suoraan
Ranskaan jo 1960-luvulla asettunut hollantilainen Willem satirisoi kirjassaan Z (Les Requins Marteaux, 2023) Putinin voimapolitiikkaa ja ajankohtaisia teemoja tutun roisiin ranskalaiseen tyyliinsä. Teos on fragmentaarinen kokoelma sarjakuvia, pilapiirroksia ja sodan lohduttomia näkymiä. Niissä käsitellään etupäässä Kremlin suuruudenhulluutta, liittolaisuuksia, tekopyhyyttä ja sotarikoksia. Kirja on suuressa sivukoossaan vaikuttava. Osia on julkaistu aiemmin Charlie Hebdo -pilalehdessä.
Willem vieraili puhumassa kirjastaan Helsingin sarjakuvafestivaaleilla syyskuussa.
– Näen itseni pikemminkin journalistina kuin taiteilijana, hän arvioi.
– Pilapiirtäjän tehtävänä on ravistella ihmisiä.
Willemin Z on ranskalaista poliittista satiiria. Presidentti Macron sanoo: ”Meidän ei pidä politisoida urheilua”.
Z – Todistusta “kansantasavallasta”
Viimeisen kirjan teksti: Kivi Larmola
Donetskista kotoisin oleva ukrainalainen sarjakuvataiteilija Serhi Zaharov taltioi sarjakuvaksi AUK – August 2014 (vironkielinen laitos, Osnova, Kiova, 2018) Venäjän vuonna 2014 masinoimaa Maidania kaikkine ”Putinin turisteineen” (linja-autoilla paikalle tuodut, mukamas paikalliset mielenosoittajat, jotka eivät usein osaa paikallista kieltä eivätkä tunne kaupunkia) ja Neuvostoliittoa haikailevine vanhuksineen. Hän kuvaa viiltävästi, millaiset ihmiset virastoja valtaavat, ja kuinka turhaa on yrittää vaikuttaa äänestämällä, kun vaalipaikat on suljettu ja miliisit lahjottu tai liittyneet kapinaan autoritäärisemmän yhteiskunnan toivossa.
Kun Zaharov ryhtyy kritisoimaan Donbassin miehitystä katutaiteen keinoin, tilanne kärjistyy monta astetta henkilökohtaisemmaksi. Absurdi tilanne, jossa ennestään tuntemattomat ihmiset ovat äkkiä vallassa, ja heidän takanaan suurvallan varjo; jossa yhteiskunnasta pudonneet kantavat aseita tunteakseen itsensä joksikin, muuttuu painajaiseksi, jossa taiteilija ei kerta kaikkiaan voi jättää kritisoimatta tilannetta, vaikka pelottaa.
Murzilka-taiteilijaryhmän – oikeastaan vain Zaharov ja valokuvaaja, joka äkkiä taltioi pahviset ihmishahmot ennen kuin ne revitään alas – teokset ehtivät herättää huomiota hyvän aikaa, kunnes Zaharov pidätetään. Seuraa kidutusta ja kuulusteluja, valeteloituksia ja piinaa.
Teos on tekijänsä 112-sivuinen dokumentti, jonka Ukrainan valtio on painattanut ja jota on julkaistu ilmaisjakeluna ilmeisesti englanniksi, venäjäksi ja viroksi. Minun vironkielinen kappaleeni oli jaossa Viron Kirjailijaliiton toimistossa, jäsenille.
Vaikka sarjakuvassa kerrotut asiat ovat tuttuja useimmista totalitarististen valtioiden rangaistuskuvauksista, omakohtaisuus ja se tosiasia, ettei Zaharov syyllistynyt muuhun kuin ironisten karikatyyrien maalaamiseen, tekevät kirjasta koskettavan.
Käännös: “Se ‘nainen’ osallistui myös valeteloitukseen. Minut vietiin toiseen huoneeseen ja pantiin seisomaan seinää vasten. Kuulin, kuinka ase viritettiin, ja nainen (jos häntä voi naiseksi kutsua) sanoi: ‘Olen aina halunnut tietää, mitä ihminen ajattelee juuri ennen kuolemaansa’. Ja minä vastasin: ‘Lue Dostojevskiä, hän sitä kuvaili.’ Siitä hyvästä sain iskun selkääni kiväärin tukista.”
Julkaistu alun perin sotateemaisessa Sarjainfo-lehdessä 4/2023. Tue suomalaista sarjakuvakulttuuria ja liity Suomen sarjakuvaseuraan.
¹Lähde Kiborhyyn: Svitlana Pidoprygora, “Ukrainian Comics and War in Ukraine”, TRAFO – Blog for Transregional Research (2022)