Muistokirjoitus: Ville Hänninen
Maaliskuun viidentenä päivänä 61 vuoden iässä kuollut Stéphane Rosse syntyi Ranskan Dreux’ssä. Hänen isänsä oli Renault’n tehdastyöläinen, äiti lastenhoitaja. Kuusitoistavuotiaana Rosse muutti Pariisiin opiskellakseen graafista suunnittelua. Ura urkeni varsin nopeasti. Jo 1980-luvun puolessavälissä Rosse teki paljon kuvituksia aikakauslehtijäteille, kuten Vanity Fairille, Metropolitanille ja Playboylle. Sarjakuvia hän piirsi muun muassa Métal Hurlant ja L’Écho des Savanes -lehdille. Charlie Schlingon käsikirjoittama ja Rossen piirtämä N Comme Cornichon (Les Humanoïdes Associés, 1989) sai hyvien arvostelujen lisäksi Ranskan kulttuuriministeriön sarjakuvapalkinnon.
Bonkmaisen ilmeikästä kubistishenkistä teosta ei valitettavasti ole suomennettu, kuten ei Rossen varhaistuotantoa muutenkaan. Suomessa hänet muistetaan parhaiten Naisen kanssa -sarjakuvasta, josta tuli maamme mittakaavassa iso hitti.
Asetelma oli erikoinen: käsikirjoittajia kaksinkin kappalein (Teppo Sillantaus ja Mikael Gylling), mutta Suomeen naisen perässä vuonna 1993 muuttanut piirtäjä ei tajunnut tekstejä. ”Olin vasta tullut Suomeen, enkä tuntenut täkäläistä huumoria. Alusta asti oli selvää, etten ymmärtänyt käsikirjoituksia. Vaimo käänsi niitä minulle, mutta ei täsmällisesti”, Rosse muisteli Ville Hännisen ja Harri Römpötin kirjassa Hittiparaati – Suomalaisen sarjakuvan menestystarinoita (Like, 2014).
Niinpä Rosse piirteli, mitä mieleen juolahti. Se lisäsi naisen ja miehen suhdetta kuvanneen sarjan monitulkintaisuutta oivaltavasti ja tarpeellisesti.
Toimittaja Sillantaus ja arkkitehti Gylling hoksasivat Rossen piirtäjäkseen, koska hän teki kuvituksia Helsingin Sanomien Kuukausiliitteeseen. Naisen kanssa syntyi osaksi 1995 perustettua Nyt-liitettä. Siitä tuli nopeasti suorastaan lehden tavaramerkki.
Naisen kanssa -sarjakuvassa ei ollut oikeastaan ollenkaan toimintaa, ei edes vuorosanoja. Yleensä siinä on vain kaksi ihmistä, mies ja nainen, jotka riitelevät. Kulloisenkin kerran aihe kerrotaan enimmäkseen selostusteksteinä.
Rossen piti keksiä sarjakuvaan jotain muutakin kuin puhuvia päitä. Hän toteutti jaksot lisäämällä synnyinmaansa pop-kulttuurin kuvastoa (esimerkiksi E. P. Jacobsin Blakea ja Mortimeria), mainosalan ikonografiaa ja taideviitteitä. Tai dinosauruksia.
”Jotkut ovat kutsuneet tyyliäni postmoderniksi, koska sekoittelen aineksia vapaasti. Totuus ei ole aivan näin ylevä. Piirtäessäni otan idean sieltä, toisen täältä. Kuten kaikki piirtäjät, olen kiireinen ja tartun ensimmäiseen riittävän hyvältä tuntuvaan kuvalliseen ajatukseen. Lähteeksi kelpaa ihan mikä tahansa vanhoista B-elokuvista lelukauppaluetteloihin, vuosikymmenestä ja tyylisuunnasta piittaamatta”, Rosse kiteytti Hittiparaatissa.
Sarjainfon haastattelussa vuonna 1998 Rosse pohti, että ”sarja jatkuu vielä ainakin tämän ja todennäköisesti ensi vuodenkin ajan”. Visuaalinen kekseliäisyys mahdollisti sen, että työ jatkui 11 vuoden ajan menettämättä täysin mielenkiintoisuuttaan. HS:n jälkeen sarja jatkui vielä vuoden verran matkailuaiheisena Finnairin Blue Wings -lehdessä.
Naisen kanssa -sarjakuvasta on julkaistu kahdeksan kirjaa, ja sitä on versioitu sekä kuunnelmaksi että Kuopion kaupunginteatterin näytelmäksi. Nemo-kustantamon julkaiseman muutaman ensimmäisen kokoelmakirjan painokset olivat 20 000 kappaletta, ensimmäisen jopa lähes 30 000, mikä on aikuisille suunnatulle sarjakuvalle poikkeuksellisen hyvin. Yksi kokoelma ilmestyi ranskaksikin.
Julkaistu alun perin Sarjainfo-lehdessä 2/2024. Tue suomalaista sarjakuvaa ja tilaa Sarjainfo liittymällä Suomen sarjakuvaseuraan.