Kivi Larmola: Kaikki liikkuu – Lev Termenin ihmeellinen elämä, Rosebud ja Manitou
Demoni, Manitou
Arvio: Heikki Jokinen
Historia on loputon virta. Katsomalla taaksepäin näkee toisinaan paremmin omankin aikamme. Jos haluaa ja osaa. Panta rhei.
Kaikki liikkuu on Kivi Larmolan (s. 1966) käsikirjoittama ja piirtämä Lev Termenin elämäkerta. Termen (1896–1993) oli venäläinen keksijä, fyysikko ja muusikko.
Hänen pitkä elämänsä ja uransa ei ollut suoraviivainen. Termen opiskeli selloa, fysiikkaa ja radiotekniikkaa. Vuonna 1919 hänet kutsuttiin Pietarin fysiikan ja tekniikan insituuttiin tutkimaan korkeataajuuksista värähtelyä. Näihin aikoihin Termen kehitti elektronisen, yhä käytössä olevan theremin-soittimen. Siinä on kaksi antennia, ja soitto sujuu koskettamatta, liikuttamalla käsiä antennien lähellä. Hän antoi yksityisen konsertin jopa itse V. I. Leninille.
Vuonna 1927 Termen matkusti soittimensa kanssa Yhdysvaltoihin. Siellä hän muokkasi nimekseen Léon Theremin. Hänet ilmeisesti kaapattiin 1938 Neuvostoliittoon, jossa tie vei vankileirille. Vankeudessa ja salaisessa tutkimuslaitoksessa hän kehitti keksintöjään. Yksi niistä oli Yhdysvaltain Moskovan suurlähettilään työhuoneen seitsemän vuotta paljastumatta toiminut kuuntelulaite. 1964 Termen palasi normaalielämään – sen neuvostoliittolaisissa puitteissa – ja jatkamaan työtään.
Lev Termenin elämää määrittivät esteetön luovuus ja törmääminen karkeaan totalitarismiin. Hän olisi kyennyt luomaan uutta, mutta vankeudessa hänet siirrettiin ilmailulaboratorioon tekemään ”käänteistä insinööritaitoa”, kopioimaan muiden maiden keksintöjä.
Tämä on taiteilijan ja keksijän dilemma laajemminkin, oman luovuuden ja maailman kovien realiteettien kiikkulaudalla tasapainottelu. Termenin elämässä äärimmillään vapaus ja vankila, luominen ja kopiointi.
Voin kuvitella, että tämä dilemma on ainakin osin sen takana, että monella tavalla ja monessa lajissa luova Kivi Larmola kiinnostuu Termenistä. Oman vapauden säilyttämisen tärkeys – ja välillä vaikeuskin – on yksi Larmolan laajan sarjakuvatuotannon kulmakivistä.
Yhdeksi kirjan ”hahmoista” voisikin sanoa olosuhteet, aika jota elämme. Niiden puristuksiin voi jäädä. Silti pitää yrittää olla oma itsensä.
Muusikkonakin toimivan Larmolan Termen-kiinnostuksen takana lienee sekin, että hän omistaa kertomansa mukaan useita theremin-soittimia.
Kaikki liikkuu perustuu Termenin elämään, mutta tulkitsee luovasti kohdettaan. Kaikkea hänen tiestään ei edes tiedetä, ja Termen itsekin kertoi vaihtelevia versioita siitä. Neuvostotodellisuus pakotti sekin osaltaan salailuun ja kulloisessakin historiallisessa tilanteessa tarvittaviin uusiin tarinoihin. Tarinassa ovat mukana Termenin läheiset ihmiset, erityisesti hänen Yhdysvalloissa tapaamansa puoliso, tanssija ja koreografi Lavinia Williams.
Teoksen ensimmäinen versio ilmestyi kahdeksan sivun jaksoina Tähtivaeltaja-lehdessä 2019–23. Kirjaksi siirtyessään sen episodimaisuus on väistynyt, ja tarina on selkeämmin kokonaisuus.
Piirros keskittyy tunnelman luomiseen mieluummin kuin näköisyyteen. Siveltimellä piirretyt ihmiset ovat kevyesti karrikoituja, taustat voivat olla realistisia tai viitteellisiä. Fyysisen todellisuutemme rajat eivät ole Larmolan kuvien rajat, ei perinteinen ruutujakokaan.
Kerrontaa syventävät välillä maalaukselliset huomiokuvat, tai aukeamankin mittaiset panoraamat.
Värit luovat osaltaan teoksen tunnelman. Keltaisen ja punaisen eri sävyt leiskuvat välillä vahvoina.
Kirjan lopussa on Larmolan perusteellinen artikkeli Teremenin elämästä. Monipolvinen tarina ja päähenkilön elämän rajut käänteet tekevät kertauskurssista tarpeellisen.
Demoni on pieni, tyylikäs kirja. Minämuotoinen teksti liittyy yhden sivun mustavalkoisiin kuviin.
Ensimmäinen sivu määrittelee kerronnan tavan ja kohteen: ”Minussa asuu demoni. Se piileskelee sisälläni. Ylensä saan sen pidetyksi kurissa.” Kuvassa Kivi Larmolan oloinen mies katsoo lukijaan.
Kirja vie meidät tekijän syviin tuntoihin. Siihen, mitä pinnan alla asuu. Miltä se tuntuu, kun tutkii mieltänsä, ja löytää sieltä demonin. Mitä se joskus pakottaa tekemään. Ja miten sen kanssa voi elää.
Kuvat vastaavat kerronnan syvyyttä. Ne ovat aina visuaalisesti vahvoja, poimivat aiheensa mielen mustista kuvista, uskonnoista tai oudon vääristyneestä maailmasta. Tekijä itse on mukana monessa kuvassa korostamassa sitä, että hän kertoo tarinaa lukijalle tässä ja nyt. Kuvat eivät muodosta suoraa ajallista jatkumoa, eivät purkaudu seuraavaan ruutuun perinteisen sarjakuvan tavoin. Teksti sen sijaan tekee sen.
Mikä auttaa demonin kanssa? ”Nyt tiedän. Kohottaudun pystyyn ja tuuli puhaltaa lävitseni, kuin kiskoen tyhjää lihaa rinnastani.” Demoni häviää, kun nousee ylös ja osoittaa olevansa elossa. ”Se on ajatus, jota Demonikin pelkää. Olen elossa.”
Demonimme elävät pelostamme ja epävarmuudestamme. Jos vain voimme kerätä voimamme ja kohdata sen, olemme oikealla polulla. Minä elän.
Julkaistu alun perin Sarjainfo-lehdessä 2/2024. Tue suomalaista sarjakuvaa ja tilaa Sarjainfo liittymällä Suomen sarjakuvaseuraan.