Tessa Astre, Aapo Kukko ja Niko-Petteri Niva
Uhma on Jumalasta
Zum Teufel
Arvio: Juha Hurme
”Kuka hyppäsi Merikoskeen tämän kuun 17. päivänä?” kyseltiin oululaisessa sanomalehti Kalevassa 22. maaliskuuta 1938.
Lääninsairaalan siivooja oli työmatkallaan kuullut takaansa loiskahduksen ja nähnyt ihmishahmon katoavan koskeen. Kuvataiteilija Vilho Lammen ruumis löydettiin vasta vapun jälkeen Pikisaaren tienoilta jäitten lähdettyä Oulujoesta.
Vilho Lampi (1898–1936) oli hurjanpuoleinen monisärmiö ihmiseksi. Oulusta Liminkaan 11-vuotiaana muuttanut Lampi oli lahjakkuutensa varhain löytänyt kuvataiteilija-maanviljelijä, joka asui latomeren keskellä Limingan lakeuksilla ja maalasi Liminkaa.
Tällainen itsensä itsemurhannut sälli on ollut helppo pussittaa kärsiväksi pensseli-Kristukseksi ja taiteen marttyyriksi, joka räiskii riivattuja näkyjä fanerille jossain Jumalan hylkäämässä pusikossa ymmärtämättömien ihmisten pilkan kohteena.
Lampi urakoi maanviljelyduunien lomassa ainakin 550 teosta 14 vuodessa ja käytti nuukana miehenä kunnollisten kankaiden sijasta teostensa pohjana pahvia tai vaneria. Lyhyen elämänsä ehtoopuolella hän kärsi hypokondriasta eli luulotaudista. Kaipa häntä joskus hulluksikin huudettiin.
Kuva: Aapo Kukko
Lampi oli kuitenkin käynyt Helsingissä Suomen Taideyhdistyksen Piirustuskoulun ja oli varsin hyvin selvillä aikansa kansainvälisistä virtauksista. Asiaan kuuluva Pariisin-reissukin tuli tehtyä. Hän sai lukuisia tunnustuksia ja apurahoja ja oli elämänsä äkkilopettaessaankin suht hyvin toimeentuleva, arvostettu taiteilija.
Eikä mikään yksinäinen ja eristetty susi, vaan sosiaalinen menestyjä, joka otti hanakasti osaa näyttelyihin ulkomaita myöten ja sai ansaittua huomiota teoksilleen.
Kun tähän vielä lisätään, että Vilho Lampi kulki ajan virrassa äärioikealle, tykkäili Lapuan liikkeestä ja kuului puolifasistisen IKL:n Limingan paikallisyhdistyksen perustajajäseniin, niin voidaan todeta, että äijässä riittää ainesta sarjakuva-albumiin, etenkin kun hänen taiteensa on upeaa ja jäljittelemätöntä.
Kuva: Tessa Astre
Tessa Astren, Aapo Kukon ja Niko-Petteri Nivan sarjakuvateos Uhma on Jumalasta jäljittää ja esittelee hienosti moninaisia Vilhoja ja Lampia.
Kolmen taiteilijan kompleksi tuntuu olevan juuri oikea menetelmä näin kompleksisen taiteilijan taiteen, elämän, elämäntaiteen ja taide-elämän hahmotukseen. Tämä ei ole myytinmuodostusta vaan myytinmurtoa parhaasta päästä. Kolme tasapainoisen taiteellista näkökulmaa muistuttaa tehokkaasti, ettei tällaisessa keississä ole olemassa yhtä oikeaa totuutta.
Tessa Astre, Limingan Taidekoulun eli vuonna 1892 perustetun Limingan kansanopiston sarjakuvan ja animaation opettaja, on tehnyt käsikirjoituksen. Hän jos kuka on oikea ihminen ymmärtämään lakeutta, Lampea ja kaiken keskellä vääjäämättömästi kiemurtelevaa Liminganjokea, Lammen monien teosten kohdetta.
Vilho Lampi opiskeli lukuvuoden 1915–16 Limingan kansanopistossa, jonne oli hänen kotitilaltaan muutaman sadan metrin matka. Nuori Lampi kiinnostui kirjallisuudesta, piti puheita, lausui, näytteli ja kirjoitti runoja sekä sketsejä. Maalaaminen työntyi vähän myöhemmin tärkeimmäksi ilmaisun välineeksi.
Sisällissodan alussa Lampi osallistui verettömään operaatioon, jossa kunnantalo vallattiin venäläiseltä sotaväenosastolta. Lampi kirjoitti tapauksesta pollean runon Sotalaulu Limingasta, joka löytyy albumista Niko-Petteri Nivan tulkintana Tom of Finlandin tyyliin.
Ratkaisu on erinomainen, hauska, riisuva, aseistariisuva ja ajatuksia herättelevä myös naimattomana elelleen ja kuolleen Lammen seksuaalisen identiteetin suuntaan.
Kuva: Niko-Petteri Niva
Astre, Kukko ja Niva hoitavat tasavahvasti hommansa kukin omalla tyylillään. He ovat onnistuneet laatimaan ehjän mosaiikin dokumenteista, tulkinnoista ja tulkintojen tulkinnoista. Monet mainiot sukaisut ja mietelauseet ovat peräisin Vilho Lammelta itseltään.
Jokseenkin vavahduttavassa epilogissa ääneen pääsee Tauno Nurmela, jonka kurssille Vilho Lampi hakeutui puoli vuotta ennen kuolemaansa.
”Edellisenä syksynä aloittamilleni italiankielen kursseille oli oppilaaksi ilmestynyt keski-ikäinen mies, joka oli jollain tavoin hoitamattoman näköinen. Hymyili ystävällisesti, puhui hieman väkinäisesti ja vastahakoisesti, mutta ilmeisesti kuitenkin tuntui etsivän ihmistä. Hän oli samalla kertaa syvämietteinen ja banaali, hienotunteinen ja karkea. Toisaalta hän työnsi luotaan ja toisaalta veti puoleensa. Hänellä oli ilmeisesti sisällään valtava platonisen kauneuden maailma, jota kukaan hänen jokapäiväisessä ympäristössä ei nähnyt.”
Laina on peräisin teoksesta Vilho Lampi 1898–1936 (Pohjoinen, Ars Nordica 11, 1998), joka on muutenkin toiminut tekijöiden tärkeänä, vaan ei ainoana lähteenä.
Pohjoisen kustantama laadukas taidetietokirja ja Astre-Kukko-Nivan erinomainen sarjakuva toimivat täydellisesti peräkkäin luettuina. Suosittelen ns. hampurilaismallia: sarjakuva, taidekirja, sarjakuva toiseen kertaan. Näin syntyneiden oivallusten määrä on merkittävä.
Teokset näyttävät hyvältä myös vierekkäin kirjahyllyssä tai asetelmana olohuoneen sohvapöydällä.
Julkaistu alun perin Sarjainfo-lehdessä 1/2023. Tue suomalaista sarjakuvakulttuuria ja liity Suomen sarjakuvaseuraan.
Kuva: Niko-Petteri Niva