Kustantaja: Umpihanki
suom. Ville Ropponen
”Emme tarvitse politiikkaa. Meillä on tässä konkreettisia kysymyksiä.”
Arvio: Hannele Richert
Venäläinen kuvataiteilija ja aktivisti Viktoria Lomasko (s. 1978) on piirtänyt ja kirjannut muistiin erilaisia protesteja Venäjällä, taitelijoihin kohdistettuja mielivaltaisia oikeusprosesseja sekä tavallisten ihmisten näkemyksiä ja ongelmia. Hänen edellinen teoksensa Zapretnoje isskustvo (”Kielletty taide”, Boomkniga 2011) julkaistiin Venäjällä, mutta uusin teos Se toinen Venäjä on ilmestynyt vain englanniksi, sillä sille oli vaikea löytää kustantajaa.
Se toinen Venäjä kuitenkin muistuttaa, että rautakourin johdetussa supervallassa ei vain alistuta ylhäältä saneltuihin sääntöihin, vaan vastarinta elää ja saa yhä uusia muotoja.
Lomasko on jakanut muistiinpanonsa otsikoituihin osiin aiheen ja ajankohdan mukaan. Mukana on muun muassa muotokuvia ohimennen kohdatuista ihmisistä, siirtotyöläisten orjuutuksen kuvaus sekä reportaasi LGBT-festivaalilta. Merkinnöistä muodostuu kuva maasta, jossa eletään näennäisesti demokratiassa, mutta jossa pienikin valtaapitävien makua vastustava teko on aidosti vaarallinen.
Tuntuu suorastaan ihmeelliseltä, ettei Lomasko itse ole joutunut pidätetyksi aktivismia kuvatessaan. Hän viittaa asemaansa kuriositeettina, joka usemmiten jätetään rauhaan: ”Äänestyspaikallani toimittajat ja kaikki vaalitarkkailijat, lukuun ottamatta valtapuolue Yhtenäisen Venäjän edustajia, häädettiin erilaisiin syihin vedoten, mutta minä, naispuolinen taiteilija, sain jäädä huvittavana kummajaisena.”
Tämän takia Lomasko pystyy raportoimaan tärkeitä yksityiskohtia esimerkiksi kyseenalaisista vaalitoimista ja Pussy Riotin oikeudenkäynnistä.
Reportaasikuvitusta paikan päältä
Lomasko piirtää kuvansa voimakkaalla, 1960–70-lukujen kuvitustyyleistä muistuttavalla viivalla. Suomentaja Ville Ropponen yhdisti Lomaskolle tyypillisen sarjakuvareportaasin tsaarinajan ja neuvostoajan graafisen reportaasin perinteeseen (Sarjainfo 3/2018).
Ennemmin kuin sarjakuva-albumi, teos onkin kooste kirjallisia, sarjakuvien täydentämiä dokumentaatioita aktivismitilanteista. Ratkaisu palvelee dokumentaarisuutta hyvin, tilanteet on kuvattu välähdyksinä ilman minkäänlaista muokkaamista tarinallisuuden suuntaan. Kuvia kehystävät ja pohjustavat tekstit ovat keskenään eri pituisia, mutteivät koskaan täytä edes yhtä kokonaista sivua. Ne ovat tilanteiden taustoittamisen ja ymmärtämisen kannalta olennaisia.
Visuaalisesti lopputulos muistuttaa puhtaaksikirjoitettuja muistiinpanoja, sommittelulla ei ole pyritty taiteelliseen vaikutelmaan. Suomennos on siitä ansiokas, ettei kieleen juuri tule kiinnittäneeksi huomiota teosta lukiessa.
Kirja julkaistaan osana Umpihanki-sarjaa, jonka toinen julkaisija on Rosebud, toinen Rauhanpuolustajat-järjestö. Yhteiskunnallisuus lienee ensisijainen peruste Lomaskon merkintöjen julkaisemiselle. Visuaalisissa ratkaisuissa painotus hieman näkyy: esimerkiksi Lomaskon käsin tekstaamat osuudet on päätetty latoa tekstausta muistuttavalla fontilla. Myös hitusen harmillista on, että kannen perusteella hehkuvan väriset kuvat ovat sisäsivuilla kaikki mustavalkoisina – tämä voi tietysti johtua teknisistä syistä. Mustavalkoisuus ei tosin vähennä kuvien todistusvoimaa.
Lomaskon kohdalla yhteiskunnallisen näkökulman ensisijaisuus on kuitenkin erittäin perusteltua eikä näin painavaa sisältöä tule ihan joka nurkalta vastaan.
Yhteinen vihollinen yhdistää erilaisia
Alaotsikko “Kremlin varjoista” on todella perusteltu. Monet kohdat ovat turhauttavaa luettavaa, kun vallanpitäjät virkavaltaa myöten ovat korruptoituneita, ja oikeuksiaan puolustavaa kansaa useimmiten rangaistaan sen sijaan että sen järkeviin pyyntöihin myönnyttäisiin. Joskus toisenlaisiakin esimerkkejä on: rekkakuskeja uhannut tietulli-uhkasakko käytännössä peruttiin.
Seuratut tilanteet hahmottuvat sen kautta, minkälaisiksi ihmiset sen olosuhteissa muovaantuvat. Useammassa kohtaa todetaan, kuinka yhteinen vihollinen yhdistää naapureita, vaikkei tavoitteisiin päästäisikään. Sekopäisimmältä vaikuttaa ortodoksiaktivistien joukko, joka milloin rukoilee yleiskaavaa vastaan, milloin äityy pahoinpitelemään naisia, jotka vastustavat kirkon rakentamista paikalliseen puistoon. Aktivistien lisäksi kokoelma kuvaakin työnteon ja tavallisen elämän edellytystensä eteen protestoivia ammattilaisia, kuten rekkakuskeja ja omissa “toimistoissaan” työskenteleviä osa-aikaprostituoituja.
Myös duuman vaalien aikaan vuonna 2011 liikkeellä oli paljon niin sanottua tavallista kansaa. Kun tavalliset ihmiset protestoivat Venäjällä, eri ammattikunnat yhdistävät voimansa estääkseen olojensa heikentämisen ja saadakseen viestinsä läpi. Paikalla tuntuu aina myös olevan kukkia ja musiikkia, itse tehtyä ruokaa ja teetä.
Raastavimpana mieleen jää siirtotyöläisten orjuutta kuvaava osio. Kazakstanista houkutellut elintarvikeliikkeen “työntekijät” oli alistettu vuosikausiksi vankileirimäisiin olosuhteisiin virkavallan katsoessa rikoksia sormien läpi. Aktivistit saivat orjat vapautettua, mutta tekijöitä ei rankaistu, vaan he mahdollisesti jatkavat raakaa hyväksikäyttöä ja väkivaltaa tänäkin päivänä.
Julkaistu alun perin Sarjainfo-lehdessä 1/2020, joka on dokumentaarisen sarjakuvan erikoisnumero. Tilaa Sarjainfo täältä.
