Kertomuksia Korsosta -sarjakuvanäyttely koostuu Annukka A. Mäkijärven sarjakuvanovelleista ja -stripeistä. Työt ovat syntyneet vuosina 2008-2010 Vantaan Korsossa, jossa Annukka on tänä aikana asuessaan vaikuttunut ja inspiroitunut alueen asukkaiden ja arkkitehtuurin luomasta autenttisesta ilmapiiristä.
Annukka A. Mäkijärvi on syntynyt vuonna 1988 Joensuussa, jossa on vaikuttanut koko ikänsä, ennen pääkaupunkiseudulle siirtymistään. Vuonna 2008 Annukka päätti lähteä levittämään pohjoiskarjalaista huumoria muuallekin Suomeen ja näin ollen aloitti opintonsa Taideteollisessa korkeakoulussa, taidekasvatuksen osastolla. Vuotta myöhemmin hän aloitti myös sarjakuvailmaisun sivuaineopinnot.
Kertomuksia Korsosta on Annukan ensimmäinen sarjakuvanäyttely, sillä on vihdoin tullut aika päästää osa pöytälaatikkoon tehdyistä tuotoksista julkiseen tilaan ja näyttää maailmalle, että Korsostakin löytyy elämää.
Annukan kotisivut löytyvät osoitteesta http://makijarvi.net/annukka
Pylväsnäyttely on esillä 1.6.2010 alkaen Aralis-kirjastokeskuksessa Helsingin Arabiassa, osoitteessa Hämeentie 135 C.