Puupäähattukerhon kaksi tuoreinta, mutta samalla myös miltei vanhinta jäsentä ovat hämeenlinnalainen taidemaalari Egon Meuronen (s. 1922) ja turkulainen taiteilija Olavi Vikainen (s. 1915). Suomen sarjakuvaseuran hallitus päätti jakaa sarjakuvan 100-vuotisjuhlan kunniaksi kaksi Puupäähattua kunnioittaakseen sitä työtä, jota nämä kaksi taitajaa yhdessä muiden sarjakuvaveteraanien kanssa ovat tehneet vuosikymmenien saatossa tämän ilmaisumuodon hyväksi.
Olavi Vikainen
”Minä piirtelin heti pienestä pitäen, kun vain sain kynän käteeni”, muistelee taiteilija Olavi Vikainen uransa varhaisia vaiheita. Sarjakuvantekijä Vikaisesta tuli osin sattumasta, osin ympäristön aiheuttaman valintapakon vuoksi, sillä kaksi vanhempaa veljeä oli jo taiteensa alueen valinnut. Vikaisen sisarussarjassa oli kaikkiaan yhdeksän jäsentä, joista tunnetaan parhaiten kolme taiteilijaveljestä, kuvanveistäjä Jussi Vikainen, graafikko Voitto Vikainen ja näiden nuorempi veli Olavi. Olavi Vikainen aloitti sarjakuvantekijänä Anni Swanin toimittamassa Sirkka-lehdessä Nalle-nimisellä eläinsarjalla. Pian repertuaari laajeni perhesarjoihin.
”Piirsin henkilösarjaa nimeltä Aatami Suomen Kuvalehteen, mutta sitten tuli lehtiyhtiön omistajanvaihdos ja sarja alkoi ilmestyä Seura-lehdessä.” Suomalaisen sarjakuvan 1930-40-luvun dynamo Veli Giovanni oli nähnyt Vikaisen sarjakuvia Suomen Kuvalehdessä ja kutsui sitten Vikaisen avustamaan mm. Uuden Suomen viikkoliitettä. Gösta Thilenin lopetettua herra Kerhosen piirtämisen Veli Giovanni pyysi Olavi Vikaista tekemään tuota sarjaa. ”Minä piirsin sitten sarjaa omatoimisesti, Thilen oli nimittäin tehnyt sitä Veli Giovannin käsikirjoitusten pohjalta.” Olavi Vikaisen jatkuva yhteistyökumppani oli Ilmari Turja, joka lehtien päätoimittajana antoi nimen mm. Possu Pekonille. Turjahan oli mukana Rymy-Eetunkin nimen keksinnässä.
Olavi Vikainen muistelee, että siihen aikaan kun hän alkoi tehdä eläinsarjakuviaan, tuota lajityyppiä ei vielä meillä paljon julkaistu. ”Eläimiä oli sitä paitsi helpompi piirtää”, hän nauraa nyt yli 60 vuotta myöhemmin. Olavi Vikaisen lintuharrastuksesta voi kuvitella näkevänsä viitteitä siinä kuinka tarkasti hän on piirtänyt sarjakuviensa linnut, jos kohta muutkin eläimet.
Ensimmäinen Olavi Vikaisen sarjakuvakirja, Pupu, Kili ja Possu, ilmestyi 1942. Teoksesta on otettu viisi painosta vv. 1942-1960. Olavi Vikainen on ainoa kotimainen sarjakuvantekijä, jonka töitä Veikko Karumo otti 1949 syntyneeseen ensimmäiseen suomalaiseen sarjakuvalehteen Teräsmiehen, Pekka Pikasen ja monien muiden amerikkalaisten sarjojen rinnalle.
Olavi Vikainen on lasten eläinsarjakuvien tekijänä suomalaisen sarjakuvahistorian ehdotonta aatelia yhdessä Asmo Alhon kanssa. Lempisarjakuvinaan Vikainen pitää klassikkosarjoja Rymy-Eetu ja Kieku ja Kaiku. Nykysarjakuviin Turussa eläkepäiviään viettävä Olavi Vikainen kaipaisi selkeyttä.
Olavi Vikaisen sarjakuvatuotantoa 1934-65:
Aatami
Herra Kerhonen
Kikka
Kili ja Possu
Kimmo
Kurre
Mopsi
Nalle Nöpönenä
Nuppi ja Sarvipää
Pikinokka-Piski
Possu Pekoni
Pupu-Jussi
Pupu, Kili ja Possu
Tuku ja Päkä
Vikaisen sarjoja on ilmestynyt mm. seuraavissa lehdissä: Sirkka, Seura, Kalle Viksari, Turun Sanomat, Uusi-Suomi, Koti, Koitto, Yhteishyvä ja Pellervo.
Egon Meuronen – syöksypommittajia ja akvarelleja
Sarjakuvapiirtäjä Egon Meuronen teki lopullisen alanvaihdoksen 1965 ja siirtyi sarjakuvasta akvarelleihin ja kuvataiteeseen. Toki tämä Ateneumin kasvatti oli tehnyt kuvataidetta jo aikaisemminkin, mutta sarjakuva oli ollut hänen pääalueensa 23 vuotta, vv. 1942-1965. Egon Meurosen Syöksypommittajat oli ensimmäisiä tai kenties jopa ensimmäinen suomalainen päivittäinen jatkosarjakuva. Seuraavan vuosikymmenen alussa tälle harvinaiselle alueelle tulivat sitten mm. Joonas ja Muumipeikko.
Syöksypommittajat-sarjakuvan syntyvaiheisiin liittyy osittain dramatiikkaakin, sillä pommi putosi lähelle Helsingin Sanomien toimitaloa kesken Eljas Erkon ja Egon Meurosen neuvotteluiden. Meuronen muistelee nyt naureskellen, että hän nuorena sotapoikana joutui työntämään reilusti satakiloista Erkkoa portaita ylös. Rauhan koittaminen lopetti Syöksypommittajat. Kaksi vuotta myöhemmin Eljas Erkko osti Meurosen Into Ilves -nimisen reippaan seikkailusarjan. Ajassa liikkui suunnitelmia samantapaisista sarjoista. ”Sain Into Ilveksen alkuvaiheessa Tatu Pekkariselta kirjeen, jossa hän kertoi itse suunnitelleensa samantyylistä sarjaa. Näytin kirjettä Eljas Erkolle, joka sanoi, ettei tuollaisesta kannata välittää.”
Egon Meurosen työtahti oli 1950-luvun hulluina vuosina kova, sillä hän piirsi yhtä aikaa kahta päivittäistä sarjakuvaa Helsingin Sanomiin ja Ilta-Sanomiin. Meuronen muistelee, että raskainta sarjakuvanteossa oli ideointi ja ennen kaikkea jatkuvuuden rakentaminen sarjaan. ”Eräs taiteilijakollega kysyi minulta kerran, että miten hitossa minä pystyn tekemään sekä taidetta että sarjakuvia? Minä vastasin hänelle, että se oli helppoa, koska minä olen kissa”, nauraa Hämeenlinnassa vuodesta 1953 asunut Meuronen.
Meuronen muistelee, että Suomen taiteen näyttely 1957 oli hänen urallaan se piste, jolloin kuvataide alkoi asettua etusijalle sarjakuvaan nähden. Meurosta pidetään eräänä ikäpolvensa johtavista akvarellisteista. Hän sai valtion taiteilijaeläkkeen 1967.
Egon Meurosen sarjakuvat 1942-1965:
Asarias Ahtopaine 1942-1944
Syöksypommittajat 1943-1944
Into Ilves 1949-1956
Saku 1950-52, 1954-59
Välskärin kertomuksia 1957-1960
Esa Ahto 1960-1965