Kuva: Henry Söderlund. Kuvia saa käyttää vapaasti, kunhan valokuvaaja mainitaan käytön yhteydessä. CC BY 4.0
Suomen sarjakuvaseura on myöntänyt 17.1.2019 Puupäähattu-palkinnon kuvittaja Tiina Pajulle ja käsikirjoittaja Sari Luhtaselle. Heidän tunnetuin työnsä on 1987–2015 Anna-lehdessä sekä albumeina ilmestynyt Maisa ja Kaarina -sarja.
Suomen sarjakuvaseura ry on vuodesta 1972 lähtien jakanut arvostetuinta suomalaiselle sarjakuvantekijälle elämäntyöstä annettavaa Puupäähattu-palkintoa. Nimensä ja muotonsa se on saanut Ola Fogelbergin klassisen sarjakuvahahmon Pekka Puupään päähineen mukaan.
Näyte Maisa ja Kaarina -sarjakuvasta (2016).
Perustelut palkinnolle
Puupäähattu on edellisen kerran jaettu samanaikaisesti kahdelle taiteilijalle vuonna 1998. Silloin sen saivat Pauli Heikkilä ja Markku Paretskoi sarjakuvastaan Vanhat herrat. Olisikin suuri kiusaus sanoa palkinnon menevän tällä kertaa vanhoille rouville. Vaan kaikki sarjakuvahahmot eivät vanhene.
Luhtasen ja Pajun keskeinen yhteisteos Maisa ja Kaarina syntyi Kemin valtakunnallista sarjakuvakilpailua varten 1986. Sarjan nimi oli silloin Antiteesi ja se oli paljon myöhempää versiota tummempi niin kuvien kuin tarinankin osalta.
Antiteesi sijoittui kilpailussa jaetulle kolmannelle sijalle. Kaksikon tarina jatkui Anna-lehdessä viikoittain vuodesta 1987 vuoteen 2015. Sivun mittaisista sarjoista on koottu 17 albumia ja lisäksi on ilmestynyt seitsemän muuta Maisa ja Kaarina –kirjaa. Ensimmäinen teos, Maisa ja Kaarina ilmestyi vuonna 1989 ja viimeinen, Viimeinen tikki, vuonna 2016.
Lähes 30 vuotta ja noin viitisenkymmentä sivua vuodessa – episodeja kertyi yli 1300. Boheemi elämännautiskelija Maisa ja kiireinen kotiäiti Kaarina ehtivät pitkän ystävyyssuhteensa aikana kaluta läpi kaiken mahdollisen, mitä aikuisen naisen arkeen ja juhlaan voi kuulua – ja vähän mahdotontakin.
Maisan ja Kaarinan lisäksi Luhtanen ja Paju ovat tehneet yhdessä sekä erikseen lukuisia muita sarjakuvia ammatti- ja nuortenjulkaisuihin. Sari Luhtanen tunnetaan myös suomentajana, television puolelta esimerkiksi Simpsoneista ja Frasierista. Hän on kääntänyt sarjakuvia ja nuortenkirjoja sekä kirjoittanut kymmenen kirjaa.
Tiina Paju on kuvan ja muodon täysammattilainen, jonka hyvin tunnistettava tyyli näkyy useissa kymmenissä kirjoissa lastenkirjoista tietoteoksiin. Visuaalisen suunnittelutyön ohella hän tekee sarjakuvaa Biljoona Oy Oikotie.fi –sivustolle.
Maisa ja Kaarina on ollut laajan yleisön kestosuosikki. Sarjan vakiintunein, uskollisin lukijakunta on kohderyhmässä, joka on kirjojen ja taiteen kuluttajana muutenkin aktiivinen, eli keski-ikäisissä naisissa. Tämä ryhmä ei ole kuitenkaan erityisesti profiloitunut sarjakuvien lukijoina. Suurin syy on ollut se, ettei sarjakuvista ole löytynyt tarpeeksi kiinnostavia aiheita ja hahmoja seurattaviksi ja samastuttaviksi. Sarjakuvat ovat olleet Suomessakin pitkään poikien leikkikenttä.
Sari Luhtanen ja Tiina Paju ovat omalta osaltaan tehneet pitkäjänteistä pioneerityötä sarjakuvan ammattilaisina ja aktiiveina. Maisa ja Kaarina on edelleen harvinaisuus, naisten tekemä säännöllisesti vuodesta toiseen ilmestynyt strippisarja. Se on pysynyt naisten omana sarjakuvana. Sitä on luettu itseä varten.
Linkkejä
- Linkki kuvapankkiin, jossa painokelpoisia kuvia Maisa ja Kaarina -sarjakuvasta, taiteilijoista ja muusta tuotannosta
- Linkki Johanna Rojolan arvioon Maisa ja Kaarina – Viimeinen tikki -albumista (2016, julkaistu Sarjainfo-lehdessä 2/2016).
- Kuvia Puupäähattu-jakotilaisuudesta ja näyttelystä.
Näyttely
Puupäähattu-palkinnon voittajien näyttely on esillä Kansalliskirjastossa 18.1.–8.3.2019, Café Rotundassa. Vapaa pääsy.
Näyttelyssä on esillä vuoden 2019 Puupäähattu-palkittujen sarjakuvataiteilijoiden Tiina Pajusen ja Sari Luhtasen teoksia.
Luhtasen ja Pajun keskeinen yhteisteos Maisa ja Kaarina syntyi Kemin valtakunnallista sarjakuvakilpailua varten 1986. Sarjan nimi oli silloin Antiteesi ja se oli paljon myöhempää versiota tummempi niin kuvien kuin tarinankin osalta.
Antiteesi sijoittui kilpailussa jaetulle kolmannelle sijalle. Kaksikon tarina jatkui Anna-lehdessä viikoittain vuodesta 1987 vuoteen 2015. Sivun mittaisista sarjoista on koottu 17 albumia ja lisäksi on ilmestynyt seitsemän muuta Maisa ja Kaarina –kirjaa. Ensimmäinen teos, Maisa ja Kaarina ilmestyi vuonna 1989 ja viimeinen, Viimeinen tikki, vuonna 2016.
Lähes 30 vuotta ja noin viitisenkymmentä sivua vuodessa – episodeja kertyi yli 1300. Boheemi elämännautiskelija Maisa ja kiireinen kotiäiti Kaarina ehtivät pitkän ystävyyssuhteensa aikana kaluta läpi kaiken mahdollisen, mitä aikuisen naisen arkeen ja juhlaan voi kuulua – ja vähän mahdotontakin.
Antiteesi (1986).
Näyte varhaisesta Maisa ja Kaarina -sarjasta.
Tiina Pajun kirjankuvitusta Pirkko-Liisa Perttulan kirjaan Hurttahuumoria.