Suomen sarjakuvaseura on päättänyt myöntää vuoden 2018 Puupäähattu-palkinnon pitkän linjan sarjakuvataiteilijalle ja kuvittajalle, Martti Sirolalle (s. 1947).
Kuva: Henry Söderlund
Kuvaamataidon opettajaksi valmistunut Sirola toimi uransa alussa taideterapeuttina Hesperian sairaalassa ja opetti taideterapiaa Helsingin sairaanhoito-oppilaitoksessa.
Työn ohessa syntyi kolme albumia Apassit-sarjakuvaa vuosina 1974–1976. Nuo teokset olivat harvinaisia ja vaikuttavia lukukokemuksia aikana, jolloin muita pitkiä suomalaisia sarjakuva-albumeita ei käytännössä ollut.
Kahdessa ensimmäisessä kirjassa nuoret kaupunkilaislapset päätyvät luonnon armoille tahallaan tai tahtomattaan ja joutuvat selviämään ilman aikuisten apua. Kolmas Apassit-teos, Rautaparta, oli jotakin aivan muuta. Kulttiteoksen arvon ansaitsevassa tarinassa esitetään 1970-luvun kasvatuksellisia näkökulmia heijastava ja silti omaperäinen, vahvasti satiirinen kuva kansainvälisen tajuntateollisuuden menettelytavoista.
Nuortensarjojen jälkeen Sirola keskittyi kansanperinteeseen, jolloin syntyivät albumisarjat hölmöläistarinoista sekä kiertäviin kaskuihin pohjaava Jäpänperä.
Vuodesta 1980 lähtien vapaana taiteilijana toimineen Sirolan tuotantoon kuuluu parikymmentä enimmäkseen lapsille ja nuorille suunnattua sarjakuvateosta. Hän on tehnyt esimerkiksi salapoliisi Jukka Vihi -kirjoja Kari Vaijärven kanssa sekä kuvittanut Raija Orasen satukirjoja. Vuonna 2007 Sirola toteutti albumin Hiiden heimo, kuvauksen Vihdin synnystä kunnan 500-vuotisjuhlan kunniaksi.
Sirolan piirrostyyli on hyvin tunnistettavaa ja ilmeikästä. Hänen huumorintajunsa on pääosin lempeää ja ymmärtäväistä, mutta ei särmätöntä. Sirolan teosten antama esimerkki muistuttaa, miten huolella ja ajatuksella tehty sarjakuva voi sekä tallentaa kansakunnan kokemuksia että opastaa suuntaa tulevaisuuteen.
Sirolan töitä on esillä Puupäähattu 2018 -näyttelyssä Kansalliskirjaston Café Rotundassa, Unioninkatu 36, 00170 Helsinki 16.1.–9.3.2018.
Irvileuka (Mäkelä, 2015).
Linkkejä
- Kuvapankissa näytteitä Sirolan tuotannosta (myös painokokoisia kuvia) sekä valokuvia Puupäähattu-tilaisuudesta. Kuvia saa käyttää asiallisissa yhteyksissä, mainitse tekijä Martti Sirola tai valokuvaaja Henry Söderlund
- Artikkeli sarjakuvaneuvos Ilkka U. Pesämaasta
- Artikkeli sarjakuvaneuvos Timo Ronkaisesta
Martti Sirolan tuotannon sarjakuvakirjat
- Apassit. Weilin & Göös, 1974
- Apassit. Erämaaseikkailu. Weilin & Göös,1975
- Apassit. Rautaparta. Weilin & Göös, 1976
- Apassit, yhteispainos. Weilin & Göös, 1986
Hölmölä-sarja
- Hölmölän väki. Weilin & Göös, 1976
- Hölmölän akat. Weilin & Göös, 1977
- Hölmölän ukot. Weilin & Göös, 1978
- Hölmölän arkea. Weilin & Göös, 1980
- Hölmölän kauppa. Weilin & Göös, 1982
- Hierrekierre. Käsik. Aku-Pekka Laakso ja Pekka Seppänen. Weilin & Göös, 1984
Jäpänperä-sarja
- Käikkä. Weilin & Göös, 1985
- Härmäläiset. Weilin & Göös, 1986
- Suruton seurakunta. Weilin & Göös, 1987
Jukka Vihi -sarjakuvat Kari Vaijärven kanssa
- Anakondan arvoitus. Cultura, 1991
- Ilmapallorosvot. Cultura, 1995
Kippo, Nappo ja Kuuppa -sarja
- Kippo, Nappo ja Kuuppa. (Kuvakirja) Cultura, 1997
- Rottalan kummitus. Mäkelä, 2012
- Irvileuka. Mäkelä, 2015
- Hiiden heimo. Vihdin kunta, 2007
Lisäksi on useita kuvitettuja kirjoja ja muita teoksia.