Suomen sarjakuvaseura on päättänyt myöntää vuoden 2008 Puupäähattu-palkinnon Juho K. Juntuselle. Juntusen tunnetuimpia sarjakuvatöitä ovat Juice Leskisen Per Vers, runoilija -levyä varten laadittu teemallinen, 13-sivuinen sarjakuva (1974) sekä Soundi-lehdessä ilmestynyt Poikamme musisoivat. Lisäksi hän on tehnyt valtavan määrän sarjakuvallisia elementtejä hyödyntäviä pilakuvia ja sarjakuvan tavoin kerrotun valokuvaromaanin Paholaisen morsian (Like, 2008).
Oulussa vuonna 1953 syntynyt Juntunen innostui piirtämään sarjakuvia jo varhaisessa iässä, koska kaupunki ei tarjonnut vilkkaan mielikuvituksen omaavalle Juholle paljoakaan virikkeitä. Esikuvina toimivat amerikkalaiset 1950-luvun sarjakuvat, erityisesti Teräsmies, jolta hän kertoo oppineensa moraalikäsityksensä. Sarjojen keinotekoinen siisteys ja siveellisyys eivät kuitenkaan inspiroineet, ja varsinkin lännensarjojen naishahmot saivat nuoren Juntusen mielen kuumenemaan. Omat sarjakuvatulkinnat lähtivät ronskimmille, röyhkeämmille ja avoimen seksuaalisille linjoille. Juntusen vanhemmilta ei löytynyt ymmärrystä pojan ”saastapiirroksille”, mutta Juho oli tiensä ja tyylinsä valinnut.
Juntusen ensimmäinen sarjakuva julkaistiin vuonna 1970. Ronskilla otteella piirretty parisivuinen sovitus J. L. RuneberginVänrikki Stoolin tarinoiden kohtauksesta, jossa Sandels ja pastori mässäilevät, miellytti Nuorison taidetapahtuman yhteydessä pidetyn Suomen ensimmäisen sarjakuvakilpailun raatia. Tarina julkaistiin kilpailun tuloksista kootussa Iriksen sarjakuvaerikoisnumerossa.
Pian sarjakuvat ja rock-maailma vetivät Juntusen imuunsa. Hän piirsi muun muassa Pekka Gronow’n toimittamaan, lähinnä amerikkalaista ja hollantilaista underground-sarjakuvaa julkaisseeseen Jymy-lehteen. Vuonna 1976 Juntusesta tuli Jymyn seuraajan, suomalaistakin sarjakuvaa julkaisseen Huuli-lehden päätoimittaja.
Noista ajoista lähtien Juntunen on tinkimättömästi puolustanut sarjakuvaa ilmaisumuotona, varsinkin silloin kun sitä on jopa valtiovallan korkeimmalta taholta uhattu sensuurilla ynnä muilla rajoitustoimilla. Hän ei ole kumarrellut kuvia, ei varsinkaan omiaan. Tienraivaajana hän on esimerkillään rohkaissut monia pieniä ja isompia sarjakuvantekijöitä sekä kannustanut heitä myös konkreettisesti jatkamaan sarjakuvien tekoa. 1980-luvun pienlehdet jatkoivat siitä mihin Huuli jäi, ja monista Huulessa julkaistuista tekijöistä on kehittynyt alan ammattilaisia.
Pitkäaikaisimman kotinsa sarjakuvilleen Juntunen löysi Soundi-lehdestä, jonne hän piirtää edelleen pilakuvia. ”Pilakuvat ovat sarjakuvataiteen runoutta, täynnä kätkettyjä sanomia”, taiteilija itse on kiteyttänyt. Juntusen kuvat ovat luonteeltaan hervottoman ronskeja: niissä vilahtelevat muun muassa peräaukkojen kerääjä Tauno, hölmöläisiä muistuttava MC Tuska -moottoripyöräjengi sekä Jumala ja Saatana. Provokatiivisuudestaan huolimatta Juntunen on harvoin ilkeä, pikemminkin hän näyttää yleisiä harhaluuloja ja uskomuksia naurettavassa valossa.
Mies, jonka ensimmäinen tatuointi oli Mustanaamion hyvä merkki, kiteyttää oman sanomansa näin:
”On aika ihana hätkäyttää välillä. Huonoja unia ahdasmielisille ihmisille.”