Suomen sarjakuvaseura on päättänyt myöntää vuoden 2009 Puupäähattu-palkinnon Ville Rannalle.
Oululaisen Rannan (s. 1978) tuotanto on taiteilijan iästä huolimatta ällistyttävän laaja ja monisäikeinen. Siihen sisältyy niin pitkiä sarjakuvaromaaneja, sarjakuvapäiväkirjoja, perinteisiä albumeja kuin verkkosarjakuvaakin: tuhansia sivuja.
Eri julkaisuformaateista huolimatta Rannan tuotannossa toistuvat samat inhimilliset teemat. Kuka minä olen ja miten olen tähän päätynyt? Mitä oikein tahdon? Miksei tämä kärsimys katoa?
Rannan tähänastinen pääteos, Kajaani (2008), kuvaa Elias Lönnrotin hahmon kautta suomalaisen miehen ahdistusta tyypillisimmillään. Ahkeruuden, uuvuttavasta arjesta irtaantumisen ja siitä seuraavan synnintunnon epäpyhä kolminaisuus on yhteiskunnan ja työelämän peruspilareita, eikä runonkerääjäkään siltä välty. Hän janoaa matkoille, mutta vanhempia ja veljeäkin pitäisi elättää. Elämä on umpisolmu, jonka saa auki vain hetkeksi ja silloinkin lähinnä etanolin avustamana.
Kohtauksittain etenevä kertomus riisuu Lönnrotilta erehtymättömän kansallisvaltion rakentajan kaavun. Alta paljastuu ihminen, arkisine hyveineen ja paheineen. Samanlaisia elon keskipäivää kohti matelevia kurjimuksia ovat muutkin Rannan hahmot – eikä vähiten hänen alter egonsa, joka esiintyy sarjakuvissa usein.
Velvollisuudentunnon ja vapaudenkaipuun vastakkaisista vaatimuksista on kyse myös kirjassa Isi on vähän väsynyt (2005). Päiväkirjamainen, omaelämäkerrallinen teos muistuttaa, että vanhemmuus ei ole pelkkää paraatirumpujen päristelyä. Se on myös turruttavaa, ahdistavaa ja tylsääkin arkea, jossa koti-isä uhkaa kadottaa minuutensa ja järkensä.
Eksistentialististen kysymysten lisäksi Ranta pohtii tuotannossaan yhteiskunnallisia kysymyksiä, eritoten uskonnon roolia nykymaailmassa. Hän on piirtänyt kantaaottavia sarjakuvia muun muassa Journalisti-lehteen, Ilta-Sanomiin, Liberoon ja Kaltioon. Kaltion verkkosivulle helmikuussa 2006 piirretty sarjakuva Muhammed, pelko ja sananvapaus toi päätoimittaja Jussi Vilkunalle potkut. Seurannut kohu herätti keskustelua sananvapauden rajoista ja itsesensuurin laajuudesta nyky-Suomessa. Uskonnollisiin teemoihin Ranta on palannut sittemmin muun muassa verkkosivuillaan sekä Eräänlaisia rukouksia -lehdessä (2009).
Jos kuvaa viimeistelee liikaa, siitä katoaa herkästi elävyys ja ilmaisevuus. Rannan piirrostyyli onkin korostetun spontaani ja luonnosmainen. Tässä suhteessa Ranta on esimerkiksi Henrik Tikkasen ja Jean-Marc Reiserin hengenheimolaisia, vangitsee ihmiset ja tilanteet määrätietoisen vauhdikkailla vedoilla. Kuvat näyttävät nopeasti ja helposti syntyneiltä, mutta niiden takana on valtava määrä työtä: harjoittelua, harjaantumista ja harkintaa. Sitä sarjakuva loppujen lopuksi on, yksinkertaistamisen ja tiivistämisen taidetta.
Useiden muiden suomalaisten nykypiirtäjien tavoin myös Ville Rannan tuotantoa on julkaistu ulkomailla. Isi on vähän väsynyt sekä Lewis Trondheimin kanssa tehty Julkimot ovat ilmestyneet ranskaksi ja Sade puolaksi. Lisäksi Ranta on osallistunut suomalaisen sarjakuvan yhteisnäyttelyihin muun muassa Angoulêmessa ja Haarlemissa.
Juhlanäyttely Kansalliskirjastossa 24.4 – 28.5.2009
